perjantai 28. syyskuuta 2012

Media, sosialisoitunut datapreeria

Otsikko on lainattu Samuli Putron uuden levyn kappaleesta "Arktiseen limboon" ja kuvaa mielestäni osuvasti sosiaalista mediaa kutsumalla sitä datapreeriaksi.

Sosiaalisesta mediasta eli somesta puhutaan paljon. Sillä tarkoitetaan verkkoviestintäympäristöjä, joissa käyttäjät viestivät ja tuottavat itse sisältöä. Viestijä ja vastaanottaja ovat usein sama henkilö.

Sosiaalinen media synnyttää jatkuvasti uutta liiketoimintaa monissa muodoissa. Sosiaalisen median luomisen ja kehittämisen jatkeeksi monet ovat alkaneet tarjota someen liittyviä mitä erilaisempia some-palveluja. Sosiaalisen median hyödyntämisen taitajilla lienee kysyntää työmarkkinoilla. 

Esimerkiksi mainostaminen sosiaalisessa mediassa kasvaa kovaa vauhtia. Vielä on kuitenkin todentamatta esimerkiksi sosiaalisessa mediassa tehdyn markkinoinnin tuloksellisuus, tai se on ainakin kyseenalaista. Toki näkyvyyttä voidaan saavuttaa sosiaalisessa mediassa, mutta se voi myös kääntyä yritystä vastaan. Niin hyvät kuin huonot uutiset ja juorut leviävät nopeasti Facebookissa, Twitterissä ja blogeissa. Tästä ovat osoituksena esimerkiksi irtisanomisuutisten tai Fazerin mainoskampanjan kaltaiset tapaukset. 

Sosiaalisessa mediassa voidaan tehdä monenlaista markkinointia ja mainostusta. Esimerkiksi Tykkää meistä -mainonta on tällä hetkellä kasvava trendi Facebookissa omien havaintojeni mukaan.

Maineen hallinta on varmasti sosiaalisen median aikakaudella entistä haastavampi laji. Vaivalla rakennettu hyvä maine voi huuhtoutua hetkessä viemäriin kulovalkean tavoin leviävien viestien takia. Toki sama viidakkorumpu toimii myös positiiviseen suuntaan.

Omat sosiaalisen median harrastukseni pitävät sisällään seuraavaa:

Facebook: Siellä ovat lähes kaikki kaverit ja sukulaiset, joten yhteydenpito on helppoa. Facebookin (ja internetin ylipäätään) huono puoli on, että henkilökohtaiset tiedot saattavat levitä vääriin käsiin. Yritykset vähintäänkin yrittävät hyödyntää sinusta saamiansa tietoja kohdentaessaan markkinointiaan eri segmenteille.

Nyt alkaa jo olla kyseenalaista, kuinka kauan esimerkiksi Facebookin suosio kestää. Ainakin sen keksijät ehtivät jo rahastaa yritysideallaan listatessaan yrityksen pörssiin. IPO:ssa (initial public offering) osakkeen hinta oli 38 dollaria, kun nyt sillä käydään kauppaa noin 20 taalalla. 

LinkedIn: Pidän ansioluetteloani näkyvissä internetissä täällä. Se on verkkoyhteisöpalvelu eli niin sanottu professional tool. Siellä ei varsinaisesti haeta töitä, mutta verkostoidutaan ja mahdollisesti jopa saadaan työtarjouksia.

Twitter: Twitter on yhteisö- ja mikroblogipalvelu, jossa sanottavansa pitää saada mahtumaan 140 merkkiin. Lyhyet twiitit ovat pikkuhiljaa alkaneet koukuttaa minua ja jaan esimerkiksi useita mielenkiintoiseksi katsomiani uutisia täällä. Toisaalta voi seurata kiinnostavien henkilöiden twiittejä.

Hienoimman hetkeni koin tällä viikolla, kun eräs mielenkiintoiseksi katsomani, seuraamani henkilö, joka oli myös alkanut seuraamaan minua, re-twiittasi (eli jakoi omille seuraajilleen) twiittini. En siis tunne reaalimaailmassa tätä henkilöä lainkaan.

Blogit: Blogeissa voi jakaa esimerkiksi tekstiä, kuvioita ja videoita. Niitä ei varmaankaan lasketa osaksi sosiaalista mediaa, mutta minulle se on yksi tärkeä osa internet-maailmaa. ChangeX:n myötä kiinnostuin toden teolla bloggaamisesta. Kirjoittamisen ohella muiden blogeja lukemalla löytää tuoretta tietoa ja erilaisia näkökantoja asioihin. 

Wikipedia: Avoin tietosanakirja netissä, jota käyttäjät itse muokkaavat. Nykyajan yleismaailmallinen tietolähde, johon monet luottavat ehkä liikaakin.

YouTube: Täällä tulee jaettua videoita muiden nähtäväksi ja katseltua monenlaista sisältöä. Google omistaa tämän videopalvelun. 

Tätä listausta voisi varmasti jatkaavielä pidemmälle, mutta edellä tuli esiteltyä minulle tärkeimmät yhteisöpalvelut. Kun aloin listata niitä, yllätyin todenteolla siitä, kuinka montaa eri palvelua käytänkään!

Tässä vielä linkki Forbesin artikkeliin, jossa käsitellään sosiaalisen median roolia modernissa bisness-maailmassa.

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Sijoittaminen, osa 5

Kirjoitukset pohjautuvat keväällä 2011 käymäni kurssin Sijoitustoiminnan perusteet aikana kirjoittamaani oppimispäiväkirjaan. 

HUOM! Juttu ei sisällä sijoitusneuvontaa, sijoitusvinkkejä eikä kirjoittaja ota vastuuta tiedon oikeellisuudesta tai kirjoitusten pohjalta tehdyistä sijoituspäätöksistä.

Aloita lukeminen osasta 1. 


Sijoittamisen tuotot ja riskit

Sijoittamisen yhteydessä puhutaan aina riskeistä, eikä syyttä, sillä riski ja tuotot kulkevat käsi kädessä. Kansankielessä riski saattaa tarkoittaa usein sijoitusten arvon alenemista eli tappioiden syntymistä. Sijoittamisessa riski on myös siinä, että odotetut tuotot eivät toteudukaan.

Riskiä mitataan tulevien tuottojen todennäköisellä vaihtelulla tai hajonnalla. Matalariskisen sijoituskohteen tuotot ovat vuodesta toiseen suurin piirtein samat, kun korkeariskisen sijoutuksen tuotot saattavat vaihdella suurestikin vuodesta toiseen kirjoittaa Malkiel.

Puttosen ja Revon mukaan riski on epävarmuutta. Heidän mukaansa ihmiset ovat joko riskinkarttajia tai riskiä suosivia. He kummastelevat, kuinka sijoittajat toimivat eri riskitasoilla. Sama ihminen saattaa pelata lottoa, mutta samaan aikaan pitää rahojaan pankkitilillä. Ihminen siis riskeeraa pikkusummia, vaikka voittamisen mahdollisuus on pieni, mutta isojen rahojen ollessa kyseessä hyväksyy omaisuutensa arvon alenemisen inflaation tahtiin.

Puttosen ja Revon mukaan sijoituksen tuotto-odotus kasvaa sitä mukaan mitä enemmän riskiä otetaan. Parempaa tuottoa saa vain hyväksymällä korkeamman riskin. Tämä tieto on yhteisymmärryksessä tehokkaiden markkinoiden teorian kanssa.

Osakesijoitusten riski on suurempi kuin korkoinstrumenttien. Tuotto ja riski kulkevat käsi kädessä. Käteinen on matalan tuoton ja riskin sijoitus, kun toisessa ääripäässä on riskipitoinen ja korkeaan tuottoon tähtäävä osakkeista koostuva salkku.

Miten sijoitan rahastoihin -kirjassa esitellään, että lyhyen koron rahastot ovat vähemmän riskipitoisia sijoituksia kuin pitkän koron rahastot. Hajautettu osakesalkku tarjoaa pienemmän riskin kuin vain yksi ostettu osake.

Yhteenveto: Millaisia sijoittajia on?

Sijoituspiireissä on karkeasti ajateltuna kahdenlaisia sijoittajia: Passiivisia, jotka ostavat tasaisesti mm. indeksituotteita ja myyvät harvoin omistuksiaan sekä aktiivisia, jotka ottavat näkemystä markkinoista ja yrittävät oikea-aikaisilla myynneillä ja ostoilla voittaa markkinat. 

Passiivinen sijoittaminen vaikuttaa tylsältä, aktiivinen mielenkiintoiselta. 

Aktiiviset sijoittajat yrittävät löytää poimimalla voittajaosakkeet tai he ostavat aktiivisesti hallinnoituja sijoitusrahastoja.

Passiivinen sijoittaja sijoittaa yleensä rahansa jotakin indeksiä seuraaviin, kuluiltaan halpoihin tuotteisiin, kuten indeksirahastoihin tai pörssinoteerattuihin indeksiosuuksiin (ETF, Exchange Traded Fund). Toisin kuin aktiivisesti hallinnoidut rahastot, ne ovat passiivisesti hallinnoituja, joten tuotot eivät perustu rahastonhoitajan taitoon tai tuuriin, vaan niiden seuraaman indeksin antamaan tuottoon.

Yhteenveto: Miksi passiivinen sijoitus?

Koska indeksien lyöminen on – ainakin teorioiden mukaan – jatkuvasti pitkässä juoksussa mahdotonta myös ammattilaisille, tyytyminen indeksin mukaiseen tuottoon on viisasta. Varsinkin, kun suurin osa aktiivisesti hallinnoiduista rahastoista häviää indeksilleen, ja indeksin voittavat rahastot vaihtuvat yleensä vuosittain.

Kulujen tarkkailu on tärkeätä sijoittajille. Sijoittamisessa vain kulut ovat varmoja, tuotoista ei tiedä. 

Salkun veivaaminen edestakaisin, eli ostaminen ja myyminen aiheuttavat tuottoja syöviä kaupankäyntikuluja sekä yksityissijoittajalle epäedullisen verovaikutuksen.

Yhteenveto: Sijoittajalle pohdittavaksi

Sijoittamista pidetään monimutkaisena ja ammattitaitoa vaativana, mutta mielestäni syyttä. Vaikein vaihe ehkä on oman riskinsietokyvyn määrittäminen, eli se, kuinka paljon riskiä sijoituksissaan ottaa.

Malkielin mielestä riskinsietokyky on keskeinen osa sijoitussuunnitelmaa ja jokaisen on se itse arvioitava. Karkeasti ajateltuna sijoittajan ikä vaikuttaa riskinsietokykyyn suuresti, sillä sijoittamiseen käytettävissä oleva aika on ratkaiseva tuottojen kannalta.

Korkoa korolle -efektin takia sijoituksen tuotoista suurin osa kertyy sijoitushorisontin loppupuolella. Siksi sijoittaminen kannattaa aloittaa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Nuorella voi olla salkussaan huomattavasti enemmän riskiä eli esimerkiksi osakesijoituksia kuin jo eläkkeellä olevalla.

Toinen haastava kysymys on se, mihin sijoittaa. Kivijalkapankin sijoitusneuvoja myy sinulle todennäköisesti oman yrityksensä sijoitustuotteita, joissa yleensä on isot, tuottoja syövät kustannukset. Näille löytyy usein onneksi edullisempia vaihtoehtoja. 

Rahastojen kuluissa prosentinkin erolla on suuri merkitys pitkän aikavälin tuottojen kannalta. Suora osakemarkkinoille meno taas vaatii jonkin verran tietämystä.

Malkiel ja Eerola suosittelevat seuraavaa: Osta indeksirahastoa. Se on helppoa ja halpaa, koska kaupankäyntikulut ja hallinnointipalkkiot ovat pienet. Yhdellä ostolla saa hajautetun osakesalkun.

Ajallisen hajautuksen saa ostamalla indeksirahastoa useissa erissä, vaikkapa tietyllä summalla kuukaudessa. Parhaat tuotot syntyvät, kun sijoitushorisontti on pitkä. Silloin eivät lyhyen aikavälin sijoitusten arvonheilahtelut haittaa, koska ainakin tähän saakka osakkeet ovat tuottaneet pitkällä aikavälillä noin kymmenen prosenttia vuodessa ja velkakirjasijoituksetkin ovat voittaneet inflaation.

Kun ostaa ja pitää indeksisalkkua itselle sopivalla riskitasolla, voi nukkua yönsä hyvin.

Sijoituskirjailija David Bachia lainatakseni:  

”Elämän pitää olla kiinnostavaa – sijoitusten tulee olla tylsiä.”

maanantai 24. syyskuuta 2012

Liiketoiminta ja strategia

Seuraavassa käsittellään kurssin Liiketoiminta ja strategia pääsisältöä Kari Lohiveden luentojen ja kirjan Onnistu strategiassa pohjalta.

Ydinhaasteet, visio ja strategia

Organisaatiot ovat olemassa asiakkaitaan varten, joten niiden on vastattava kysymyksiin, kuten "Mitä hyöytyä me tuotamme?" ja "Kuka on asiakkaamme?" Asiakasta kiinnostavat vain hänen arvonsa, tarpeensa ja realiteettinsa, ei se, mitä yritys haluaisi myydä tai tehdä. Yrityksen toiminnan lähtökohtina on oltava ulkoinen kilpailukyky sekä sisäinen suorituskyky.

Yritysten pysyviä ydinhaasteita ovat sellaisen lisäarvon tuottaminen asiakkaille, josta nämä ovat valmiita maksamaan ja tehdä tämä kannattavasti, jotta voittoa syntyisi. Miten tämä tehdään, on jatkuvasti yritystoiminnassa pohdinnan keskipisteenä. Vastausten etsiminen, suunnittelu, päätöksenteko ja toimeenpano ovat strategiaprosessin keskeinen sisältö.

Visio on organisaation julkisesti täsmennetty näkemys siitä, millaiseksi se haluaa tulla. Strategia taas määrittelee keinot vision toteuttamiseksi. Strategia linjaa, miten tavoitteisiin pyritään ja päämäärät saavutetaan.

Strategiset perusvaihtoehdot

Yritykset voivat valita karkeasti jaoteltuna kolmesta toimintatavasta:
1. tuotantolähtöinen toimintatapa
2. tuotekehityslähtöinen toimintatapa
3. asiakaspalvelulähtöinen toimintatapa

Tuotantolähtöinen toimintatapa sopii pääomavaltaisille aloille parhaiten, jossa resursseja yritetään hyödyntää tehokkaasti. Suurin osa tuotteita ja palveluita myyvistä yrityksistä toimivat näin. Teollisuusyritysten lisäksi, monet kaupat, pankit ja vakuutuslaitokset soveltavat tuotantolähtöistä ajattelutapaa. Esimerkkinä käy vaippapa Lidl. Asiakkaalle pyritään tarjoamaan edullinen hinta.

Tuotekehityslähtöinen liiketoiminta perustuu koko ajan kehittyvään tuote- tai palvelutarjontaan. Alat ovat usein kehittyviä, kasvavia ja toimialan tulevaisuus on epävarma. Liiketoimintamallissa pyritään tuotejohtajuuteen eli asiakkaalle halutaan tarjota paras, jopa ylivertainen tuote esimerkiksi uusien innovaatioiden avulla.

Asiakaslähtöinen toimintatapa edellyttää usein asiakkaan jatkuvaa läsnäoloa toiminnassa. Asiakkaalla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten tuote tai palvelu milloinkin toteutetaan. Asiakasta palvellaan yksilönä hänen henkilökohtaisten tarpeidensa ja mieltymystensä mukaisesti. Asiakkaalle halutaan toimittaa paras ratkaisu.

Mooren elinkaarimalli ja asiakashyödyt

Mooren elinkaarimalli sisältää seuraavanlaisia vaiheita:

1) Uuden idean syntyminen pilottituotteineen
2) Tuotannolliset toteutukset; haaste aloittaville yrityksille
3) Kuilun ylittäminen: Tuotekehityslähtöisen toimintamallin sijasta on siirryttävä tuotantolähtöiseen toimintatapaan
4) Uusi pudotuspeli, ns. keilarata
5) Tornado: tuotantolähtöinen tehokkaasti organisoitu toimintatapa täydennettynä tuotekehitys-toiminnan tuottamilla uusilla sovelluksilla
6) Kauppakatu, toiminta on arkea: siirtyminen asiakaspalvelulähtöiseen toimintatapaan, kun tuotteiden elinkaarta pyritään jatkamaan monipuolistamalla tarjontaa palveluelementeillä
7) Taantuma
8) Lopetus, kun asiakkaat siirtyvät myöhempien, eri toimialoilla tapahtuneiden tuotekehitys-hankkeiden tuomien tavaroiden ja palveluiden käyttäjiksi

Alkuvaiheessa yritysten liiketoiminta toteuttaa usein tuotekehityslähtöistä toimintatapaa. Asiakkaat ovat kiinnostuneet ensisijaisesti tuotteista ja niiden ominaisuuksista.

Voimakkaassa kasvussa käytössä on tuotantolähtöinen toimintamalli. Silloin uudet, laajat asiakasryhmät ovat valmiita ostamaan standardituotteen, kun sen saa toimivana ja edukkaasti.

Kasvun tasaannuttua asiakaspalvelulähtöinen toimintatapa otetaan käyttöön. Asiakkaat haluavat kustannustehokkaasti tuotettuihin standardituotteisiin lisäominaisuuksia, esimerkiksi erilaiset asiakaskohtaiset ratkaisut kiinnostavat asiakkaita.

Lopuksi

Yhteenvetona totean, että kurssista jäi parhaiten mieleen se, että strategian laatiminen ja implementoiminen on haastavaa. Mielenkiintoisinta liiketoiminnassa on ehkä sen hektisyys ja epävarmuus. Tänään toimiva ratkaisu ei ehkä enää toimikaan huomenna. Markkinoilla toimijoiden pitää pystyä sopeutumaan muutoksiin nopeasti eli olla hereillä. Vielä parempi olisi, jos yritys voisi itse olla muokkaamassa omaa ja toimialansa tulevaisuutta uusilla, radikaaleilla innovaatioilla, joilla se voisi saavuttaa kilpailuetua, lyödä muut yritykset laudalta ja vakuuttaa asiakkaansa.

Pahimpia riskejä liiketoiminnassa on oman ajattelun urautuminen, jossa vallitsevia uskomuksia aletaan pitää totuuksina ja itsestäänselvyyksinä. Kun tämä mielikuva ei enää vastaakaan todellisuutta, on haastavaa reagoida muuttuneeseen tilanteeseen. Uudistaminen vaatii sitä, että itsekin kykenee uudistumaan.

perjantai 21. syyskuuta 2012

Opiskelua ja oppimista

Uutisia lukemalla pysyy kartalla siitä, mitä maailmassa tapahtuu.
Perjantain kunniaksi kirjoitan hieman kevyemmän jutun opiskelusta yliopistolla ja omista opiskelu- ja oppimistekniikoistani.

Yliopistossa opiskelu on aivan erilaista kuin lukiossa. Siksi monilla on alkuvaiheessa ongelmia, koska vanhat keinot eivät enää toimi. Se saattaa aiheuttaa turhautumista ja opiskelusta yliopistossa tulee liian vaikeata. Siksi kannattaisi kokeilla erilaisia opiskelutyylejä ja löytää itselleen sopivimmat. Yleisluontoista lääkellä ei ole, sillä kaikki ovat erilaisia.

Jotkut eivät käy luennoilla kuuntelemassa, vaan lukevat mieluummin asiat itsenäisesti kirjoista. Tämä on joillekin paras tapa, koska silloin välttää luentojen aiheuttaman aikatauluttamisen tarpeen ja suurimman osan luennoilla opetetusta voi oppia itse opiskelemalla. Jotkut muistavat asiat, kun ovat ne kerran lukeneet.

Minulle suotuisampi tapa on käydä luennoilla kuuntelemassa, sillä muistan yleensä paremmin kuulemiani asioita kuin jos vain olisin lukenut ilman sen suurempaa ajattelua ja keskittymistä oppimiseen. Jos taas luen jotain uutta ja vaikeaa asiaa, minun on samalla tehtävä muistiinpanoja, jotta oppisin paremmin ja voin jälkeenpäin vielä kerrata lukemaani. 

Luennoilla käydessäni opin parhaiten, jos vielä teen muistiinpanoja. Opetuksen oheismateriaaliksi tarkoitettuja kalvosarjoja on vaikea opiskella myöhemmin itsenäisesti lukemalla, koska niissä on asia esitetty usein vain suppeasti tai käyttäen pelkkiä avainsanoja. Kaikkea luennoitsijan mainitsemaa ei siis ole tietenkään kirjoitettu kalvoille auki tai jaettu materiaali on luennolla käsiteltyä suppeampi.
Esimerkki luennolla tekemistäni muistiinpanoista.
Kaikilla luennoilla ei ole tarjolla valmiita pohjia, joihin muistiinpanoja voisi tehdä. Tampereen yliopistolla esimerkiksi Taloustieteen perusteet -kurssia vetävä professoria Hannu Laurila on kuuluisa siitä, että hän ei jaa mitään materiaalia kurssin aikana. Luennon alkaessa hän ottaa piirtoheittimen, tyhjän kalvon ja tussin ja alkaa osin lennosta piirtämään jotain taloudellista mallia opiskelijoiden kopioitavaksi. Haittapuolena tässä on, että piirrokset ovat joskus hieman suttuisia ja selvän saaminen haastavaa, kun viivoja ja käyriä on paljon. Näillä luennoilla kannattaa olla paikalla, jotta ymmärtää, mitä kuvioihin on piirretty.
Kansiksen luentomuistiinpano.
Muita konsteja oman oppimiseni parantamiseen minulla on opittavan asian kirjoittaminen uudelleen, omin sanoin. Tällöin asia käy päässäni ja muistan paremmin. Minun oppimistani siis edistävät esimerkiksi oppimispäiväkirjojen kirjoittaminen ja itse kirjoittamani tiivistelmät. Vaikeita asioita kirjoittelen muistilapuille ja jätän niitä lojumaan asuntooni ympäriinsä.

Myös tämän blogin tarkoituksena on olla minulle oppimisen väline ja olen jo hyvin tuloksin sitä hyödyntänyt. Kirjoitin nimittäin Hallinto tietoyhteiskunnassa -kurssin tentissä vastaukseksi hyvin paljon samoja asioita, joita olin käynyt läpi täällä blogi-kirjoituksessani. Suureksi yllätyksekseni sain kurssista arvosanaksi 5, vaikka vastaukseni ei mielestäni ollut erikoinen. Ehkä olin onnistunut vakuuttamaan tarkastajan siitä, että olin kirjat lukenut ja asiat ymmärtänyt.

Tämä blogi toimii oman oppimiseni tukemisen lisäksi myös ajatteluni välineenä, sillä kirjoittaminen on mielestäni ajattelun kehittynein muoto. Minulle on tärkeätä jäsentää ajatuksiani tekstimuotoon. Se helpottaa muistamista ja ymmärtämistä.

Vielä yksi opiskelua helpottava tekniikka, joka minulla toimii, on mind mappien laatiminen. Näiden lisäksi minua helpottaa asioiden listaaminen tai piirtäminen jonkinlaiseen hahmotettavan kuvan muotoon. Minulla on kuvamuisti (olen siis visuaalinen oppija), eli saatan nähdä mielessäni vaikkapa kirjan sivun, jossa tarvitsemani tieto olisi, mutta en kykene muistamaan asiaa. Siksi minun pitäisi yhdistää opiskeluuni entistä enemmän kuvia, piirroksia ja mind mapeja.
Tenttiin lukiessani laatimani mind map eli miellekartta auttaa minua oppimaan.



keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Sijoittaminen, osa 4

Kirjoitukset pohjautuvat keväällä 2011 käymäni kurssin Sijoitustoiminnan perusteet aikana kirjoittamaani oppimispäiväkirjaan. 

HUOM! Juttu ei sisällä sijoitusneuvontaa, sijoitusvinkkejä eikä kirjoittaja ota vastuuta tiedon oikeellisuudesta tai kirjoitusten pohjalta tehdyistä sijoituspäätöksistä.  

Aloita lukeminen osasta 1. 

Ennustamisen vaikeus markkinoilla

Vesa Engdahl totesi, että sijoituspäätöksentekoon vaadittava ennustaminen on vaikeaa jatkuvan epävarmuuden takia. Vaikka hän itse saa palkkansa markkinanäkemysten muodostamisesta FIMissä, hän tunnustaa, että markkinanäkemykset eivät toteudu.

Puttonen ja Repo ovat kirjassaan samoilla linjoilla: Aktiivisen salkuhoidon ammattilaiset eivät pysty saamaan hallinnoimilleen rahastoille pitkällä aikavälillä vertailuindeksin voittavaa tuottoa kulujen jälkeen.

Samaan tulokseen on päätynyt myös Marko Eerola kirjassaan Paras sijoitus. Rahastojen hoitajat eivät näytä olevan taitavia vuodesta toiseen, vaan menestyjät vaihtuvat lähes joka vuosi. Sijoittajat olisivat siis pärjänneet paremmin sijoittamalla laajaan pörssi-indeksiin kuin sijoittamalla keskiverrosti menestyneeseen sijoitusrahastoon.

Tilanne on se, että ensin yliopistoissa opiskellaan rahoitusteorioita ja luetaan Malkielia, mutta kun päästään työelämään, niin rahoitusta opiskelleista tuleekin yhtäkkiä taitavia tulevaisuuden markkinoiden ennustajia ja osaavia analyytikoita ja salkunhoitajia, jotka kykenevät valitsemaan voittajaosakkeet erilaisia työkaluja käyttäen.

Miksi ennustaminen on vaikeaa?

Malkiel kertoo kirjassaan, miksi voittajaosakkeiden valitseminen ja markkinoiden ennustaminen on niin vaikeaa. Syy on säännönmukaisuuden puute. Osakekurssien syklit eivät ole yhtään sen todellisempia syklejä, kuin tavallisen uhkapelurin hyvän ja huonon pelionnen putket.

Tuotot kulkevat satunnaisesti, eivätkä edellisen päivän tapahtumat vaikuta tämän päivän kurssiliikkeisiin. Samoin on asia kolinheitossa. Edellisen heiton tulos ei vaikuta siihen, että seuraavalla heitolla klaavan mahdollisuus on 50 prosenttia.

Käyrien ja menneiden lukujen tutkimuksella ei pysty erottamaan mallia, jolla voisi luotettavasti ennustaa tulevaisuuden tuottoja.

Useat eri tekijät auttavat selittämään, miksi osakeanalyytikoiden on vaikea ennustaa tulevaa. Näitä ovat satunnaisten tapahtumien vaikutus, kyseenlaisin keinoin laaditut tulosraportit, useiden analyytikoiden perustaitamattomuus, parhaiden analyytikoiden siirtyminen muihin tehtäviin ja osakeanalyytikoiden kohtaamat eturistiriidat yrityksissä, joilla on sijoituspankkitoimintaa.

Malkiel nostaa kirjassaan esiin sen tosiseikan, että maailmasta ei löydy todistusaineistoa sille, että ammattimaisesti hallinnoidut salkut tuottaisivat paremmin kuin sellaiset salkut, jotka on indeksin perusteella laadittu. Ammattisijoittajat kuitenkin siirtelevät rahojaan arvioidensa mukaan osakkeiden, korkojen ja muiden sijoitustuotteiden välillä omien taloudellista suhdannetta koskevien käsitystensä mukaan ja monet uskovat ammattimaiseen varainhallintaan.

Malkiel kumoaa ajatuksen oikeiden ostopäätösten jatkuvasta tekemisestä tutkimusella, joka kertoo, että markkina-ajoituksen harjoittajien tulisi olla oikeassa 70 prosenttia ajasta, jos he haluavat päästä parempaan lopputulokseen kuin osta ja pidä -strategian (buy and hold) toteuttajat.

Ovatko markkinat tehokkaat?

Jos sijoittaja uskoo tehokkaisiin markkinoihin, niin silloin hän sijoittaa suoraan indeksiin, eikä yritä ajoittaa tai löytää voittajaosakkeita perusteanalyysin tai teknisen analyysin keinoin.

Tehokkaiden markkinoiden keskivahva ehto väittää, että mikään julkisesti saatavilla oleva tieto ei voi auttaa valitsemaan aliarvostettuja osakkeita, koska markkinat ovat jo ottaneet kaiken huomioon hinnassa.

Vahvojen ehtojen mukaan hintaan on laskettu myös kaikki muu tieto yrityksestä, siis esimerkiksi sisäpiiritiedon avulla ei sijoittaja voisi saavuttaa parempia tuottoja. Vahva ehto taitaa kuitenkin olla liikaa, sillä sisäpiiritiedon avulla voi luultavasti saada ainakin jonkin verran parempia tuottoja markkinoilta.

Malkien painottaa kirjassaan, että tehokkaiden markkinoiden teoria ei väitä, että osakkeiden hinnat liikkuisivat päämäärättömästi tai piittaamatta perustatietojen muutoksista. Tehokas pörssi välittää ilmi tulleen tiedon heti hintoihin. Ja koska todelliset uutiset kehittyvät ennustamattomasti, ei niitä voi ennustaa teknisen analyysin tai perusteanalyysin keinoin.

Teoriat olettavat kuitenkin, että sijoittajat ovat täysin rationaalisia. Näin ei kuitenkaan aina ole. Käyttäytymistieteisiin uskovat ajattelevat markkinahintojen olevan epätarkkoja ja ylireagoinnit hintojen suhteen ovat tavallisia.

Neljä perustavaa tekijää luovat Malkielin mukaan irrationaalista käyttäytymistä markkinoilla: yliluottamus, virheelliset arviot, laumasieluisuus ja tappiokammo.

Sijoittajien käyttäytyminen siis aiheuttaa erilaisia virheitä heidän sijoittamisessaan, jolloin markkinat saattavatkin olla väärinhinnoitellut jonkun aikaa. Tätä väärinhinnoittelua voi olla vaikea havaita ennen kuin vasta jälkikäteen.

Markkinat voivat silti olla tehokkaat, vaikka sen toimijat ovat irrationaalisia. Rahoitusmarkkinoiden tehokkuus tarkoittaa, etteivät ne tarjoa keskimääräistä parempia tuottoja ilman, että ottaa keskimääräistä enemmän riskiä

tiistai 18. syyskuuta 2012

Sinivalkoiset siivet

Lentäminen on aina kiehtonut ihmistä. Lentokoneiden kehittyessä lentoyhtiöt veivät asiakkaat esimerkiksi Euroopan ja Amerikan väliä liikennöiviltä laivayhtiöiltä.

Nykyisin lentoliikenne on miljardibisnestä, ja monille lentäminen on arkipäiväistä puuhaa. Suurin hohto ja glamour on lentämisestä kadonnut, kun suuri määrä ihmisiä sullotaan ahtaisiin penkkeihin ja kuljetetaan tehokkaasti paikasta toiseen.

Volyymin tuomat säästöt ovat mahdollistaneet lentolippujen hintojen painamisen niin alas, että lentäminen paikasta toiseen voi olla halvempaa kuin maitse matkaaminen. Hyvänä esimerkkinä tästä ovat halpalentoyhtiöt, joista kirjoitin aiemmin.

 Kokemuksia Finnairin kaukolennoista

Lensin suomalaisin siivin viime vuoden joulukuussa Helsingistä Bangkokiin ja takaisin tämän vuoden heinäkuussa Singaporesta. Suorat lennot kestivät noin 10-12 tuntia suuntaansa. Ei uskoisi, että Aasia on näin lähellä! 

Finnairin suorat lennot eivät luonnollisestikaan olleet edukkain vaihtoehto, mutta säästin aikaa ja rahaa, kun ei tarvinnut haahuilla vaihdon aikana lentokentillä. Lisäksi lentojen aikataulut olivat mukavat. Esimerkiksi Singaporesta saavuin Helsinkiin aamutuimaan kuuden jälkeen, jolloin sain matkustaa yön yli.

Finnairin strategia

Finnairilla ei viime vuosina ole mennyt kovinkaan vahvasti. Esimerkiksi henkilöstökysymykset ja johdon asuntokaupat ovat olleet pinnalla. Tärkeämpää on kuitenkin miettiä, miten Finnair selviää tulevaisuudessa. Finnair tekee liiketoiminnallaan tappiota, vaikka liikevaihto on toisen osavuosikatsauksen mukaan kasvanut 10 prosenttia. Luonnollisesti tappiota ei voida tehdä pitkällä aikavälillä.

Finnairin visiona on olla halutuin vaihtoehto Aasian liikenteessä. Ajatuksena on lennättää liike- ja vapaa-ajanmatkustajia Euroopasta Helsingin kautta Aasian kohteisiin. Erityisesti sellaisista paikoista Euroopasta, joista ei ole suoraa yhteyttä, Finnair voisi tarjota nopean kuljetuksen. Meille suomalaisille Finnair on helppo ja turvallinen valinta, mutta mikä saisi eurooppalaisen valitsemaan juuri Finnairin?

Kilpailu lentoliikenteessä on kovaa ja halpalentoyhtiöt painavat päälle karsittuine palveluineen. Finnair on lähtenyt samalle tielle. Ensimmäisenä ovat lähteneet ilmaiset alkoholijuomat reittilennoiltakin sekä Ilta-Sanomien mukaan myös sanomalehdet. Euroopan-lennoilla ei enää tarjoilla lämmintä ruokaa, vaan sämpylöitä. Osalla kilpailijoista, esimerkiksi Lufthansalla, nämä Finnairin karsimat palvelut ovat vielä saatavilla. Finnair alkaa myös veloittaa istumapaikan valinnasta. Finnair tähtää siis takaisin huipulle huonontamalla palveluitaan.

Valtionyhtiö

Kuinka moni muistaa, että Suomen valtio omistaa Finnairista enemmistön? Nykypäivänä tämä ajatus tuntuu hieman kummalliselta.

Kuten Salon Seudun Sanomien pääkirjoituksessa peräänkuulutettiin maaliskuussa 2012, pitäisi keskustella siitä, tarvitseeko Suomi omaa lentoyhtiötä. Valtiollahan ei nykymaailmassa varsinaisesti ole syytä omistaa lentoyhtiötä.

Kilpailu on kovaa, eikä valtio-omisteinen yhtiö välttämättä pysty vastaamaan nykyisiin haasteisiin. Idän strategia sisältää runsaasti riskejä, kuten liiketoiminta yleensäkin. Suuria kustannusleikkauksia lienee edessä.

Näin Suomessa asuvan ja Aasian matkailusta kiinnostuneen silmin suorat lennot sinne ovat houkuttelevia. Mutta mikä on tilanne muiden eurooppalaisten kohdalla? Miksi he valitsisivat Finnairin? Tähän kysymykseen en löydä selkeää vastausta, ja siksi kyseisen yhtiön tulevaisuus arveluttaa minua.

Tulevaisuus on hämärän peitossa

Matthias Mauritzon (Kauppalehti 17.9.2012, s. 18) kirjoittaa, että Finnairin vertaaminen esimerkiksi halpalentoyhtiö Norwegianiin on turhaa, koska liiketoimintamallit ovat niin erilaiset. Eroa on myös tuloskehityksellä. Norwegianin osake on ollut viime aikoina nousukiidossa, kun Finnairin arvo pörssissä on laskenut vuoden vaihteesta.

Finnairin kanssa samoissa ongelmissa painii myös SAS. Molemmat ovat tehneet tappiota neljänä viimeisestä viidestä vuodesta. Norwegian taas on tehnyt voittoa joka vuosi kyseisellä periodilla. Kauppalehden kirjoituksen mukaan Finnairin tuleva kehitys on kiinni esimerkiksi makrotalouden kehityksestä, öljyn hinnasta sekä kulttuurisista ja strategisista tekijöistä. Näiltä yhtiöiltä puuttuu halpalentoyhtiöiden kustannustehokkuus sekä isojen yhtiöiden mittakaavaedut.

Mauritzonin mukaan Euroopassa on liikaa lentoyhtiöitä osittain siksi, että hallitukset pitävät koneita ilmassa mm. työllisyyden takia. Konkursseja ja liittoumia on nähty ja niitä on tiedossa. Mauritzon arvuuttelee, josko lentokonserni IAG olisi kiinnostunut ostamaan Finnairin. Hänen mielestään Finnairin säilyminen jossain muodossa on todennäköisempää kuin SAS:n.

Jos joku haluaisi Finnairin ostaa, niin on mielenkiintoista nähdä, miten Suomen valtio suhtautuu 55 prosentin osuutensa myymiseen. Ratkaisusta olisi varmassti kova poliittinen vääntö, sillä monet haluavat varmasti säilyttää valtio-omisteisen lentoyhtiön. Pelin henki on kuitenkin Mauritzonin mukaan raaka: kaadu tai liittoudu.

maanantai 17. syyskuuta 2012

Keskustelua yhteisöverotuksesta

Yhteisöverokanta on ollut viime aikoina keskustelunaiheena naapurimaamme Ruotsin päättäessä laskea omansa ensi vuoden alusta 22 prosenttiin. Nyt yhteisöverokanta on länsinaapurissa ollut 26,3 prosenttia. Suomessa se taasen on 24,5 prosenttia, kun sitä vuoden vaihteessa alennettiin 1,5 prosenttiyksiköllä. 

Valtiovarainministerimme Jutta Urpilaisen mielestä Ruotsin toimet eivät edellytä Suomelta toimenpiteitä:

"En näe, että Suomen kannattaa lähteä mukaan mihinkään aggressiiviseen verokilpailuun. En usko, että tällaisessa verokilpailussa on oikeastaan ollenkaan voittajia, mutta on hyvin paljon hävittävää, koska verotulot sen myötä katoavat."
Suomen yhteisöverokanta on nykyisellään keskikastia ja korkeampi kuin EU-maissa keskimäärin. Aritmeetrinen keskiarvo on nykyään EU:ssa 22,82 prosenttia ja se on ollut laskussa.

Tämän päivän Kauppalehden pääkirjoituksen mukaan Ruotsin toimet eivät tee siitä erityisen houkuttelevaa sijoituspaikkaa tuotannolle, mutta se saattaa jarruttaa ulosliputusuhkaa. Ruotsi siis huolehtii aktiivisesti kilpailukyvystään.

Kauppalehden mukaan yksi kymmenestä pienestä ja keskisuuresta yrityksestä suunnittelee toimintojen siirtämistä Suomesta ulkomaille, esimerkiksi Viroon, jossa on jo 4 000 täysin suomalaisomisteista yritystä. Viron valtteja ovat yritysmyönteinen ilmapiiri, kevyempi verotus ja matalampi kustannustaso.

Nyt Valtiovarainministeriö uhkaa, että Suomen talouskasvu hidastuu pysyvästi. Työn tuottavuutta pitäisi siis parantaa. Yritysverotusta alentamalla voitaisiin luoda enemmän kannustimia investointeihin, koska yrityksillä jäisi enemmän rahaa tähän. 

Kilpailukyvyn heikkeneminen entisestään on Suomelle vakava uhka. Jos verotuksesta ei olla valmiita tinkimään, yritykset siirtävät toimintojaan muualle. Tämä taas aiheuttaa lisää työttömyyttä Suomeen ja valtiolle lisää kuluja työttömyyskorvausten muodossa. Suomen kannattaisi panostaa siihen, että työpaikat säilyvät Suomessa. Muuten seuraamme Kreikan jälkiä siinä vaiheessa, kun valtionvelkaa pitäisi maksaa ilman kasvavaa taloutta.

perjantai 14. syyskuuta 2012

Sijoittaminen, osa 3

Kirjoitukset pohjautuvat keväällä 2011 käymäni kurssin Sijoitustoiminnan perusteet aikana kirjoittamaani oppimispäiväkirjaan. 

HUOM! Juttu ei sisällä sijoitusneuvontaa, sijoitusvinkkejä eikä kirjoittaja ota vastuuta tiedon oikeellisuudesta tai kirjoitusten pohjalta tehdyistä sijoituspäätöksistä.  

Tuottoja etsitään osakemarkkinoilta eri keinoin

Osakkeisiin sijoittaminen on jännittävää. On mielenkiintoista seurata oman salkun arvon kehittymistä ja tehdä myynti- ja ostopäätöksiä. Useille sijoittajille sijoittaminen onkin peliä.

Malkielin mukaan yritys ennustaa tulevia osakekursseja ja siten ajoittaa ostot ja myynnit oikeisiin hetkiin on sijoittajien suurin tavoite. Keinoja tähän etsitään monista eri suunnista, esimerkiksi fundamentti- eli perusteanalyysistä tai käyttäen teknistä analyysia.

Perusteanalyysi perustuu yrityksen tulokseen, taseeseen ja kassavirtaan. Tekninen analyysi taas on kehitetty markkinoiden kysyntä- ja tarjontatilanteiden analysointiin.

Mihin osakkeen hinta perustuu ja miten sitä voi analysoida?

Henri Elon mukaan osakkeen hinta perustuu tuleviin kassavirtoihin ja tuloksiin ja arviointia varten on tiedettävä osakekurssiin ladatut odotukset. Hänen mukaansa ylituottoja eli markkinoiden keskimääräisen tuoton ylittäviä tuottoja voi saada, jos pystyy arvioimaan nykyisen markkinoiden hintatason ja tulevat tuotot keskimääräistä paremmin.

Elo kuitenkin myönsi luennossaan, että se on vaikeaa. Avuksi sijoituspäätöksentekoon Elo tarjoaa muutamia yksinkertaisia tunnuslukuja, kuten P/E (osakkeen hinnan suhde osakekohtaiseen tulokseen) ja P/B (price-to-book, osakkeen markkina-arvon suhde tasearvoon).

P/E-luvulla havaitaan kurssiin ladattuja tulosodotuksia. P/B-lukuun Elo kehottaa suhtautumaan kriitiisesti, koska se ei ota kantaa yrityksen kannattavuuteen. Nämä kaksi tunnuslukua ovat yksinkertaisia ymmärtää ja siksi laajasti käytössä.

Malkielin varoittelee kirjassaa fundamenttianalyysistä. Hän perustelee sen toimimattomuutta sillä, että tiedoissa tai analyysissä saattaa voi olla virheitä tai anyytikon käsitys arvosta voi olla virheellinen. Hän huomauttaa myös, että markkinat eivät välttämättä korjaakaan hinnoitteluvirheitä eikä osakkeen arvo palaudu oikealle tasolle.

Perusteanalyysiin perustuvat sijoitusstrategiat ovat kuitenkin suosittuja, kuten vaikkapa sijoituskirjailija Kim Lindströmin suosittelema arvosijoittaminen. Arvosijoittajat etsivät alhaisen P/E:n ja P/B:n yrityksiä sijoituskohteiksi, koska joidenkin lähteiden mukaan sellaiset yritykset tarjoavat normaalia parempaa tuottoa.

Pelkkien tunnuslukujen käyttäjien kannattaisi olla kriittisempiä, sillä esimerkiksi yrityksen tulevaa tulosta on hankala ennustaa. Myös jokin tunnusluvun mukaan halvaksi arvioitava kohde voi olla syystäkin edullinen sen huonojen näkymien takia.

Tekninen analyysi olettaa, että kaikki informaatio on joka hetki diskontattu hintoihin, markkinoiden liikkeet tapahtuvat joka hetki trendeissä, ja että historia pyrkii toistamaan itseään. Hinnan ja volyymin avulla pyritään ennustamaan, mihin suuntaan tutkittava kohde-etuus todennäköisesti liikkuu tulevaisuudessa.

Teknisen analyysin perusteet sotivat tehokkaiden markkinoiden oletusta vastaan, koska oletuksen mukaan markkinoiden menneitä tuottoja tarkastelemassa ei voida saada tietoa tulevaisuuden tuotoista.

Pörssikurssien historiadataan on helppo piirrellä tuki- ja vastustasoja ja havaita trendejä, mutta tulevaisuuden tuottoja vaikea ennustaa niin, että tehty työ kannattaisi. Tuottokäyriä tarkastelemalla on kyllä helppo sanoa, milloin olisi kannattanut myydä tai ostaa, mutta jälkeen päin siitä ei ole mitään hyötyä.

Malkielin mukaan teknistä analyysiä käyttävät ne, jotka uskovat osakkeiden hintojen muodostuvan pilvilinnateorian mukaisesti. Hän kyseenalaistaa kaavioanalyysin toimivuuden mm. koska pörssin suunnanmuutokset ovat niin nopeita, että kaavioita analysoimalla ei ehdi reagoimaan ja tällaiset menetelmät tuhoavat itse itseään, jos monet yrittävät markkinoilla niitä noudattaa.

Avaa tili Nordnetiin helposti verkkopankkitunnuksilla. Asiakkuuden avaaminen on maksutonta. Säilytys 0 €, pörssikaupat alk. vain 3 €.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Sijoittaminen, osa 2

Kirjoitukset pohjautuvat keväällä 2011 käymäni kurssin Sijoitustoiminnan perusteet aikana kirjoittamaani oppimispäiväkirjaan. 

HUOM! Juttu ei sisällä sijoitusneuvontaa, sijoitusvinkkejä eikä kirjoittaja ota vastuuta tiedon oikeellisuudesta tai kirjoitusten pohjalta tehdyistä sijoituspäätöksistä.  

Lakeja ja valvontaa

Jokaisen sijoituspäätöksen tulee lähteä ihmisen tai organisaation henkilökohtaisista lähtökohdista ja tavoitteista. Tärkeitä pohdittavia kysymyksiä ovat, miksi sijoitan ja miten sijoitan.

Esimerkiksi säästäminen vanhuuden varalle tai jotakin tulevaa hankintaa varten on yleistä. Jotkut saattavat vain tavoitella varallisuutensa arvon säilyttämistä. Tärkeä päätös on myös, miltä osin sijoitukset hoidetaan itse ja miltä osin sijoituspäätökset ulkoistetaan jollekin toimijalle.

Suomessa sijoittamiseen liittyvien palveluiden tarjoamista valvoo Finanssivalvonta, joka syntyi vuonna 2009 Rahoitustarkastuksen ja Vakuutusvalvontaviraston yhdistyessä. Palveluja tarjoavien yritysten lupa-asioiden pitää olla kunnossa. Se on tärkeää sijoittajien kannalta.

Mikään ei ole kuitenkaan estänyt sitä, että esimerkiksi WinCapita ja ulkomaiset huijarit ovat onnistuneet kavaltamaan suomalaistenkin sijoittajien varoja. Sijoittamiseen liittyvien palveluntarjoajien valinnassa on siis syytä olla tarkkana.

Laki sijoituspalveluyrityksistä (SipaL 26.10.2007/922) on tärkeä laki, joka säätelee sijoituspalveluiden tarjoamista ammattimaisille ja ei-ammattimaisille sijoittajille.

Vahvoja perusteita ja pilvilinnoja


Kaikki sijoitustuotot ovat Malkielin kirjan Sattuman kauppaa Wall Streetillä mukaan vaihtelevissa määrin riippuvaisia tulevaisuuden tapahtumista. Sijoituskohteiden arvoa on perinteisesti määritelty vahvojen perustusten teorian ja pilvilinnateorian mukaan.

Ensimmäinen niistä väittää, että sijoitusinstrumentit ovat vahvasti sidoksissa johonkin, jota kutsutaan reaaliarvoksi, ja jota voidaan arvioida nykytilaa ja tulevaisuutta analysoimalla.

Pilvilinnateoriassa taas suositellaan ostettavaksi omaisuutta, esimerkiksi arvopapereita, joiden arvo tulee nousemaan, vaikka varsinaisia perusteita arvonnousulle ei olisikaan.

Malkiel omistaa kirjassaan monta sivua kertoakseen pilvilinnoista, eli kuinka niitä on vuosien saatossa rakennettu ja kuinka ne ovat aina romahtaneet, jos arvopaperien arvonnousu ei ole ollut kestävällä perustalla.

Legendaarinen esimerkki pilvilinnoista on Hollannin 1600-luvun ns. tulppaanivillitys, jossa yhä useammat osallistuivat tulppaaneihin sijoittamiseen, kunnes niiden hinta oli kohonnut huimasti vain pudotakseen alas tavallisen ruokasipulin tasolle.

Markkinat siis korjaavat itse omat väärinhinnoittelunsa, vaikka sijoittajat aika ajoin eivät rationaalisesti käyttäydykään.

Kyse on markkinoilla olevien toimijoiden ahneudesta ja pelosta, joka joskus aiheuttaa sen, että markkinat ensin nousevat älyttömästi, jolloin kaikki kynnelle kykenevät haluavat osansa sijoitusvoitoista. Lopulta markkinat kuitenkin myöntävät sijoitusten todellisen arvon, jolloin pelko voittaa ja alas tullaan kovaa rytisten, kuten kävi mm. 1929 USA:ssa.

maanantai 10. syyskuuta 2012

Sijoittaminen, osa 1

Sijoittaminen on kiinnostanut minua jo pitkään. Siksi aloitan nyt useamman jutun sarjan sijoittamisesta. Kirjoitukset pohjautuvat keväällä 2011 käymäni kurssin Sijoitustoiminnan perusteet aikana kirjoittamaani oppimispäiväkirjaan. 

HUOM! Jutut eivät sisällä sijoitusneuvontaa, sijoitusvinkkejä eikä kirjoittaja ota vastuuta tiedon oikeellisuudesta tai kirjoitusten pohjalta tehdyistä sijoituspäätöksistä (paitsi omistaan). 

Mitä sijoittaminen?

Sijoittaminen on Burton G. Malkielin mukaan menetelmä, jossa ostetaan omaisuutta, jotta saataisiin voittoa. Sijoittamisen tuotot koostuvat tavallisesti sijoituksen arvonnoususta pitkällä aikavälillä ja/tai osingoista, koroista tai vuokratuotoista.

Malkiel erottaa suositussa ja suositellussa kirjassaan Sattuman kauppaa Wall Streetillä sijoittamisen keinottelusta aikajänteen perusteella. Keinottelija pyrkii lyhyen aikavälin tuottoihin muutamien päivien pituisella aikajänteellä, kun taas sijoittajat toivovat sijoituskohteistaan tuottoa seuraavien vuosien tai vuosikymmenten aikana.

Suurimmalle osalle suomalaisista suurin ja tärkein sijoitus on oma asunto. Suomalaisten palkansaajien  varallisuudesta 70 prosenttia on kiinni omistusasunnoissa. Luku on Eurooppaan ja USA:n verrattuna korkea. Omaa kotia pidetään kuitenkin turvallisena sijoituksena.

Hajauttaminen – mihin voi sijoittaa?

Sijoittamisen tärkein perussääntö on yksinkertaisesti seuraavanlainen:

Hajauta, hajauta ja hajauta! Älä laita kaikkia munia samaan koriin! 

Hajauttaminen on klassisen lausahduksen mukaan ainoa ilmainen lounas sijoittamisen maailmassa. Hajauttaessaan sijoittajat voivat allokoida varojaan eri omaisuusluokkiin, kuten osakkeisiin, korkoihin, asuntoihin, metsään, kultaan, hyödykkeisiin, valuuttoihin tai mitä moninaisempiin sijoitustuotteisiin.

Hajauttamalla pyritään pienentämään epäsystemaattista riskiä, esimerkiksi osakkeisiin liittyvää yhtiöriskiä. Hajauttamisen hyöty perustuu siihen, että salkussa olevien arvopapereiden hinnat vaihtelevat eri tahdissa. Lyhyellä aikavälillä sijoittaessa puhutaan taktisesta allokaatiosta ja pitkällä aikavälillä strategisesta allokaatiosta. Jälkimmäisen tulee aina olla johdettavissa sijoitusten käyttötarkoituksesta.

Vesa Puttosen ja Eljas Revon kirjassa "Miten sijoitan rahastoihin" mainitaan, että suomalaisella sijoittajalla vaihtoehtoja riittää sukanvarsitalletuksista kansainvälisiin hedge fund -rahastoihin.

Kirjassa kerrotaan ohjeita Suomessa suosittuun rahastosijoittamiseen. Sijoitusrahastot ovat osakkeista, korkotuotteista tai arvopapereista koostuvia salkkuja, jonka omistavat siihen sijoittaneet tahot, kuten yksityishenkilöt ja instituutiot.

Säästäjien varat on siis koottu yhteen, jolloin jokainen sijoittaja saa sijoittamansa summan oikeuttaman määrän keskenään yhtäsuuria rahasto-osuuksia, jotka tuottavat yhtäläiset oikeudet rahaston omaisuuteen.

Rahastoon sijoittamalla sijoittaja saa yhdellä ostolla huomattavan hajautuksen verrattuna esimerkiksi muutaman eri osakesarjan ostamiseen.

Rahastoihin sijoittaminen on mielestäni useimmille sijoittajille järkevin ratkaisu, koska suora osakkeiden ostaminen pörssistä vaatii enemmän omaa osaamista ja mahdollisesti myös suurempia pääomia. Rahastoja sen sijaan voi merkitä vaikkapa vain yhdellä eurolla esimerkiksi Seligsonin rahastojen ollessa kyseessä.

lauantai 8. syyskuuta 2012

Ei ollut Lidlissä super-lauantai

Asioin hard-discount myymäläketju Lidlissä, jolla on Suomessa noin 140 myymälää, kerran viikossa tai harvemmin. Käväisin siellä tavallisilla ruokaostoksillani tänä lauantaina, ja odotin mahdotonta ryysistä, kuten tavallisesti. Normaalia on, että tässä Tampereen keskustan myymälässä on aina paljon asiakkaita ja vain pari kassaa auki ja molemmissa kovat jonot. Tänään kassoja oli auki vain yksi, eikä siihenkään tarvinnut puolen päivän jälkeen juuri jonottaa. 

Lidl on hyvä esimerkki päivittäistavaroihin erikoistuneesta ketjusta, jossa tuotantolähtöinen toimintatapa on viritetty huippuunsa edullisen hinnan takaamiseksi. Myymälässä on tarjolla rajattu, mutta minun mielestäni lähes riittävä valikoima elintarvikkeita ja ennen kaikkea tarjolla edulliseen hintaan. Palvelu on luonnollisesti minimoitu, enkä ole sitä Lidlissä pahemmin kaivannutkaan. Mielestäni Lidlin tulo Suomen markkinoille toi tarvittavaa kilpailu päivittäistavarakaupan kovin oligopolistisille markkinoille, jossa muutama suuri kilpailija rohmuaa ison osan myynnistä. 

Ennen Lidlissä oli tarjolla suurimmalti osin vain sen omia tuotemerkkejä. Nyt valikoimissa on paljon tunnettuja brändituotteita maailmalta ja Suomesta. Silmiin pisti tällä vierailulla 6-pack Laitilan Kukko -olutta, jota myytiin kuudella eurolla Lidlin logolla varustetussa pakkauksessa 10-vuotissynttäreiden kunniaksi. 

Lidl myy tuotteita matalalla katteella, mutta kunhan asiakas ostaa kerralla tarpeeksi, nousee asiakaskohtainen kate tarpeelliselle tasolle. Tavara kiertää nopeasti ja kulut on höylätty mahdollisimman mataliksi. Sisäänheittotuotteilla saadaan väki asioimaan liikkeessä. Lidl onkin kasvattanut siivuaan markkinoista ja tehnyt Suomessa voittoa viimeksi vuonna 2011. 

Lidlin myymälät ovat sisutukseltaan samanlaisia, joten kun olet oppinut asioimaan yhdessä myymälässä, osaat asioida kaikissa. Hyllyjen täyttäjien työtä on näin helpotettu, sillä tavarakontit voidaan pakata oikeaan järjestykseen jo ennen toimitusvaihetta, jolloin hyllyjen täyttäminen sujuu nopeammin. 

Lidlin aseina ovat logistiikan tehokkuus, ostotoiminnan kyvykkyys ja tavaravaraston nopea kierto. Erityisesti köyhempään ja nuukaan kansanosaan Lidlin hinnat vetoavat varmasti. 

Tänä syksyisenä ja sateisena lauantaina kuitenkin ihmettelin, miksi kauppa oli niin tyhjä asiakkaista. Hyviä tarjouksia mielestäni riitti. Kesä on mennyt ja sen huomasi erityisesti siitä, että grillaukseen tarkoitettuja lihoja ja muuta materiaalia ei ollut tyrkyllä. Ei kai se silti tarkoita, että ihmiset ovat lopettaneet kaupassa käymisen ja syömisen kokonaan? Ei kai säätilan pitäisi vaikuttaa kaupungin keskustassa asuvien asiointiin? Ei kai heikko taloustilanne ainakaan huononna Lidlin asemaa päivittäistavarakaupan kilpailussa? Ehkä tämä oli tänään vai sattumaa, mutta silti jäi mietityttämään.

Lähteet: Lindroos & Lohivesi: Onnistu strategiassa, Wikipedia

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Sinisen meren strategia (Blue Ocean Strategy)

W. Chan Kimin ja Renee Mauborgnen Sinisen meren strategia (Blue Ocean Strategy) on helppolukuinen kirja strategiasta. Ehkä juuri siksi se on ollut niin suosittu.

Kirja kertoo strategian suunnittelusta ja toteuttamisesta käyttäen mielenkiitoisia ja havainnollistavia esimerkkejä. Hienoa on, että kaikki esimerkit eivät ole voittoa tavoittelevista yrityksistä, vaan mukana on muunlaisiakin organisaatioita, esimerkiksi New Yorkin poliisilaitos NYPD. Näin käy toteen se seikka, että jokaisen organisaation on mahdollista löytää sinisiä meriä. Sellaisen löytäminen ei ole pelkästään kilpailuilla markkinoilla toimivan yrityksen tavoite.

Kirjassa kyseenalaistetaan vanhoja strategian laatimiseen liittyviä uskomuksia ja oppeja. Se neuvoo, miten on mahdollista menestyä löytämällä sinisiä meriä ja päästä pois kilpailluilta, verestä värjäytyneiltä punaisilta meriltä.

Sininen meri vs. punainen meri

Sininen meri on sellainen markkinatila, jossa kilpailu menettää merkityksensä. Toisin kuin punaisilla merillä, joissa yritys toimii samalla tavalla kuin kilpailijansa, sinisellä merellä yritys toimii erilailla kuin kilpailijat. Kyse on siis erilaistamisesta, differoinnista.

Siniselle merelle pääsemiseksi on pystyttävä kyseenalaistamaan vanhat toimintamallit ja nähtävä asiat paljon laajemmin kuin perinteisessä kilpailuasetelmassa. Sinisen meren strategiaa toteutettaessa sekä asiakas että yritys itse voittavat. Silloin yritys luo merkittävää arvoa asiakkaalleen ja itselleen.

Kirjan selkeät arvokäyräpiirrokset esimerkkeineen havainnollistavat, miten yritys voi toimia täysin erilailla kuin kilpailijansa ja löytää sinisiä meriä. Tärkeää on, että luodaan uutta kysyntää. Sitä voi löytyä ennalta arvaamattomista paikoista, joista ei ole tajuttu ennen etsiä. Edes asiakkaat itse eivät ole tällaista tuotetta tai palvelua älynneet kysyä, koska toimialalla on totuttu tietynlaisiin toimintamalleihin. Edellä mainittu tarkoittaa siis aktiivisia toimia uuden kysynnän synnyttämiseksi.

Miten sininen meri löytyy?

Sinistä merta etsittäessä tavoitteena on myös vapautua arvon ja kustannusten välisestä valintapakosta. Sinisen meren etsiminen ei siis tarkoita, että koettua arvoa kasvatetaan nostamalla kustannuksia tai päinvastoin. Homma toimii niin, että tuote tai palvelu differoidaan, mutta samalla saavutetaan pienet kustannukset. Väite kuulostaa aluksi paradoksaaliselta, mutta esimerkkien valossa se muuttuu järkeväksi.

Monet yritykset ovat löytäneet sinisen merensä, kun ne ovat poistaneet kokonaan tärkeinä pidettyjä, mutta vain vähän arvoa tuottavia elementtejä tarjonnastaan, korostaneet arvoa tuottavia elementtejä, supistaneet joitain vähemmän arvoa tuottavia elementtejä sekä luoneet täysin uusia, paljon uutta arvoa luovia elementtejä. Kysyntää etsitään muualta kuin nykyisten asiakkaiden joukosta. Silloin tarkastellaan ei-asiakkaita ja heidän syitään olla olematta asiakkaita.

Sinisen meren löytäminen vaikuttaa kirjan lukemisen jälkeen liiankin helpolta. Kannattaa muistaa, että edelläkävijöiden perässä tulee pian jäljittelijöitä kilpailemaan siivusta sinisellä merellä. Näin ollen sekin meri värjäytyy jälleen verestä punaiseksi.

maanantai 3. syyskuuta 2012

ASEAN

Indonesia, Malesia, Singapore, Filippiinit ja Thaimaa perustivat ASEAN:n (Association of Southeast Asian Nations) vuonna 1967 Bangkokissa. Myöhemmin ASEAN:in liittyi Brunei Darussalam vuonna 1984, Vietnam 1995, Laos sekä Myanmar (entinen Burma) 1997 ja Kambodza 1999.

ASEAN on taloudellinen ja geopoliittinen organisaatio, joka lisää yhteistyötä jäsenmaidensa välille. Tavoitteina on esimerkiksi lisätä taloudellista kasvua, vähentää esteitä jäsenmaiden välisessä kaupassa, parantaa liikenne- ja viestintäyhteyksiä sekä parantaa asukkaiden elintasoa.

ASEAN:n alueella asuu noin 600 miljoonaa ihmistä eli lähes 9 prosenttia koko maailman väkimäärästä. Alue on kärsinyt Aasian talouskriisistä vuosina 1997-1999 sekä viimeisimmästä globaalista finanssikriisistä vuonna 2008, joka iski alueen vientiyrityksiin kovaa.

ASEAN:n alueelle ennustetaan kovaa kasvua tuleisuudessa. Syitä tähän ovat mm. hyvä sijainti lähellä isoja ja tärkeitä markkinoita, kuten Kiinaa.

Tulevaisuudessa haastaita ASEAN:lle aiheuttaa työttömyys, työn tuottavuus ja osaavan työvoiman saatavuus. Alueella on ILO:n (International Labour Organization) mukaan 158 miljoonaa köyhää työssäkävijää, eli noin 57 prosenttia alueen työnvoimasta. Köyhyysrajaksi on laskettu alle kahden USD:n päiväansio, joka monin paikoin Kaakkois-Aasiassa on jo erittäin alhainen tulotaso, ja jolla on lähes mahdoton tulla toimeen.

Monissa Kaakkois-Aasian maissa on tarjolla edullista ja nuorta työvoimaa. Esimerkiksi Indonesiassa noin puolet väestöstä on alle 30-vuotiaita.

ASEAN:n jäsenvaltiot ovat perustamassa yhtenäisen markkina-alueen vuonna 2015. Tavoitteena on, että EU:n tavoin tuotteiden, pääoman ja työvoiman liikkuvuus vapautuu alueen sisällä. Yhtenäistä valuuttaa ASEAN ei ole ainakaan vielä ottamassa käyttöön, mutta keskustelua asiasta on käyty. Alueen kannattaa kuitenkin seurata euro-alueen kehitystä ja ottaa opiksi Euroopan kriisistä.

Lopuksi vielä vertailun vuoksi ASEAN:n ja EU:n yhteinäispiirteitä ja eroavaisuuksia.

ASEAN:n ja EU:n yhtenäispiirteitä:

- Suurin piirtein saman kokoisia sekä alueeltaan että väkimäärältään
- Tavoitteena pääoman, tuotteiden ja työvoiman vapaa liikkuvuus alueiden sisällä
- Ei vakavia sotilaallisia konflikteja
- Tuottavuusongelmat, ongelmat kilpailukyvyssä ja työttömyys
- Alhainen inflaatio
- Kiina ja Yhdysvallat tärkeitä kaupankäyntikumppaneita

ASEAN:n ja EU:n eroavaisuudet:

- Yhteisvaluutta-alue vs. kansalliset valuutat
- Euroopassa ikääntyvä väestö, Kaakkois-Aasiassa nuori väestö
- EU:ssa hidas talouskasvu, ASEAN:ssa nopea
- Valtioiden velkaantumisaste on matala ASEAN:ssa, korkea EU:ssa
- Bruttokansantuote EU:ssa kuusi kertaa suurempi kuin ASEAN-5 -valtioiden