maanantai 22. lokakuuta 2012

Millaisia nuoria työelämä kaipaa?

Universumin ilmoitusliitteessä tässä kuussa esiteltiin tulevaisuuden yrityksiä ja vuoden 2012 opiskelijatutkimuksen tuloksia. Talouden alalla suosituimpia työnantajia nuorison keskuudessa olivat mm. Finnair, KONE, Fazer, Stockmann ja Nokia. Esimerkiksi siis Finnairin, Fazerin ja Nokian viimeaikaiset ongelmat tai uutisoinnit eivät siis ole rapauttaneet niiden työnantajakuvaa. 

Tekniikan alalla suosiossa ovat VTT, ABB, SYKE, KONE, Fortum ja edelleen myös Nokia. IT-alan listalla Nokia on kolmantena Googlen ja Microsoftin jälkeen. Juridiikan alalla Nokia on viides. 

Edellä siis mainittiin nuoria kiinnostavia yrityksiä. Minkälaiset nuoret taas kiinnostavat näitä yrityksiä? Se on mielestäni tärkeä kysymys, kun mietin esimerkiksi omia työllistymismahdollisuuksiani. Universumin lehdessä on haastatteluja eri yrityksissä olevilta ihmisiltä. He ovat vastanneet kysymyksiin, kuten millaista osaamista tulevaisuudessa tarvitaan ja mitä vinkkejä he opiskelijoille antaisivat. Tarkastellaanpa näitä vastauksia hieman. 

Mitä tulevaisuuden nuorilta työntekijöiltä kaivataan?

Haastatteluissa vastaajat olivat monenlaisissa yrityksissä, monenlaisissa tehtävissä ja monenlaisilla koulutustaustoilla varustettuja: ekonomeja, insinöörejä ja juristeja.

Yhteinen, usein toistuva viesti opiskelujen suhteen oli, että kannattaa opiskella monipuolisesti eri aineita, sillä tulevaisuudessa tarvitaan osaajia erilaisiin tehtäviin niin kaupan kuin tekniikan alallakin.

Laajojen kokonaisuuksien hahmottaminen on tärkeämpää kuin pienten yksityiskohtien pänttääminen. Monia asioita ei kuitenkaan voi oppia luennoilla. Opiskelujen lisäksi olisi hyvä hankkia kokemusta järjestötoiminnasta tai työkokemusta jo opiskelujen aikana.  Monenlainen kokemus ja osaaminen on tarpeen.

Tulevaisuuden toimintaympäristö on haastateltujen mukaan kansainvälinen ja jatkuvasti muuttuva. Siksi tarvitaan kansainvälisesti suuntautuneita ja dynaamisia työntekijöitä.

Haastatellut henkilöt korostavat paljon omaa aktiivisuutta ja positiivista asennetta työnhaussa ja työuran alkuvaiheessa. Joustavuus, oma-aloitteisuus ja sosiaaliset taidot, erityisesti viestintä- ja tiimityötaidot, ovat tärkeitä.

Tärkeää on olla kiinnostunut ja tarttua koviinkin haasteisiin rohkeasti. Motivoituneita ja kunnianhimoisia ihmisiä tarvitaa varmasti. Myös esimiestaitoa toivotaan tulevaisuuden työntekijöiltä. 

Vaikka työntekoa ja opiskeluun panostamista suositellaan, niin myös opiskeluajasta nauttiminen nostetaan esiin, sillä opiskeluaika on vain lyhyt ajanjakso elämässä. Opiskeluaikana kannattaa verkostoitua ja luoda ystävyyssuhteita. Kannattaa myös miettiä, mitä haluaa tehdä ja olla rehellinen itselleen, eikä säntäillä palkan tai titteleiden perässä. Ei kannata huolestua, vaikka ei tietäisi, mitä haluaa valmistuttuaan tehdä. Koulutuspohja ei sanele koko työuraa.

Loppuun vielä sitaatti MMM Heli Paatelalta, joka työskentelee Metsä Groupissa:
"Vanhat viisaudet pätevät: kannattaa olla avoin kaikella ja avata rohkeasti itseä kiinnostavia ovia, vaikkei lopputuloksesta voisikaan olla varma. Työelämä tarjoaa valtavasti mahdollisuuksia. Omalta mukavuusalueelta poistuminen ja lapsenomainen uteliaisuus opettavat huikeasti."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti