tiistai 8. tammikuuta 2013

Taloustiede, osa 1

Tämä teksti on vanhoista muistiinpanoistani, jotka tein kauppatieteiden pääsykokeisiin lukiessani Matti Pohjolan Taloustieteen pääsykoekirjasta. Kyseinen painos on siis jo vanhentunut, mutta asiat ovat tuskin oleellisesti muuttuneet.

Taloustieteen (economics) vanha englanninkielinen nimi on political economy, poliittinen taloustiede. Termi viittaa siihen, että taloustieteilijät ovat aina esittäneet talouspolitiikkaa koskevia suosituksia kuten tänäkin päivänä he vielä tekevät.

Taloustieteessä on kolmenlaisia kysymyksiä: 1. miten talous toimii, 2. millaisin perustein talouden toiminnan tuloksia voidaan arvioida, 3. millaisin toimenpitein talouden toimintaa voidaan parantaa.

Taloustieteen Nobelin jakaa Ruotsin keskuspankki. Ensimmäisen kerran se jaettiin 1968 keskuspankin 300-vuotisen historian kunniaksi.

Kansantaloustieteen lähtökohtana on ajatus, että kaiken taloudellisen toiminnan tarkoituksena on ihmisten tarpeiden tyydyttäminen. Tarpeet voivat olla erilaisia, esimerkiksi ruokaa tai vaatteita. Nämä ovat biologisesti määrittyneitä tarpeita. Se, millaisia vaatteita ostamme ja minkälaista ruokaa haluamme syödä on ennemminkin yhteiskunnallisesti määrittynyttä.

Ihmiset tyydyttävät tarpeitaan kuluttamalla erilaisia hyödykkeitä, joista osa on ilmaisia ja niitä on rajattomasti saatavilla. Monien hyödykkeiden kuluttamisesta taas pitää maksaa. Näitä tuotteita ovat aineelliset tavarat ja aineettomat palvelut.

Tarjolla olevat varat ovat niukkoja eli tuotantolaitoksia, raaka-aineita ja työntekijöitä on rajallinen määrä. Niukkuus rajoittaa tuotantomahdollisuuksia ja hyödykkeiden saatavuus taas rajoittaa tarpeentyydytystä. On pakko valita, mihin varansa haluaa käyttää. Taloustiede voidaan siksi määritellä myös opiksi siitä, miten yhteiskunta käyttää rajallisia voimavaroja rajattomien tarpeiden tyydyttämiseen.

Tuotannossa yhdistetään taloudellisia voimavaroja eli tuotannontekijöitä hyödykkeiden aikaansaamiseksi. Työvoima, luonnonvarat ja pääoma ovat tuotannontekijöitä. Tuotanto voidaan joko kuluttaa tai säästää.

Hinnalla on markkinataloudessa kolme keskeistä tehtävää. Se välittää tietoa kuluttajien tarpeiden muutoksesta yrityksille ja tuotantoteknologian muutoksista kotitalouksille.

Hinta toimii myös kannustimena, koska korkea hinta saa kotitaloudet säästämään ja yritykset lisäämään tarjontaa. Hinta myös vaikuttaa tulonjakoon. Kotitalous saa suuremmat tulot, jos sillä on arvokkaita tuotannontekijöitä ja alhaisemmilla hyödykkeiden hinnoilla ostovoima on suurempi.

Tuotantomahdollisuudet ja tehokkuus

Kansantalouden tuotantomahdollisuuksien käyrä osoittaa, mitä määriä eri hyödykkeitä se voisi valmistaa annetuilla tuotannontekijämäärillä ja teknologialla. Tehokas talous tuottaa jossakin tuotantomahdollisuuksien käyrän pisteessä. Yhteiskunnan rakenne määrittelee tarpeiden tyydytyksen kannalta parhaan pisteen.

Tarpeiden tyydyttäminen ei välttämättä tarkoita itsekkyyttä. Hyödymme, kun muut saavat tarpeensa paremmin tyydytetyiksi, koska yhteiskunta on silloin vakaampi ja rauhallisempi. Taloustieteen oppi-isä, moraalifilosofi Adam Smith korosti, että taloudellinen kasvu vahvistaa ihmisten moraalia, sillä kansakunnan on mahdollista vaurastua muullakin tavoin kuin toisia riistämällä.

Talousjärjestelmät

Markkinataloudessa talouden peruskysymykset ratkeavat markkinoiden tietä. Suunnitelmataloudessa poliittiset päättäjät hyväksyvät suunnitelman, jolla kysymykset ratkaistaan. Kapitalistisessa taloudessa tuotannontekijät ovat kotitalouksien omistuksessa, sosialistisessa yhteiskunnan omistuksessa.

Täydellistä kilpailua varten seuraavien ehtojen on oltava voimassa:
- Ostajia ja myyjiä on riittävän monta ja kunkin markkinaosuus on pieni.
- Kaikkien tuottamat hyödykkeet ovat samanlaisia. Vallitsee yhden hinnan laki.
- Markkinoilla vallitsee täydellinen tietämys tuotteiden ominaisuuksista.
- Markkinoille on vapaa pääsy ja niiltä voi poistua vapaasti. Hyödykkeen tuottamisoikeutta ei ole rajoitettu.

Erikoistuminen ja vaihdanta

Nykyaikaiset talousjärjestelmät perustuvat erikoistumiseen eli työnjakoon. Erikoistuminen on yksi elintason nousun perusteista. Ne hyödykkeet, joita ei itse valmisteta, saadaan vaihtamalla.

Suhteellisen edun periaate

Erikoistuminen ja vaihdanta johtavat molempien osapuolien kannalta suurempaan tarpeentyydykseen kuin muuten olisi mahdollista. Se, erikoistutaanko ja ryhdytäänkö vaihdantaan, riippuu suhteellisen edun lisäksi myös vaihtosuhteesta eli hinnasta. Ketään ei voi vaihdantaan pakottaa. Sitä syntyy vain, kun se on molemmille osapuolille edullista. Vaihtoehtoiskustannukset määrittelevät vaihdannan ehdot tarjontatekijöiden eli tuotantomahdollisuuksien lähtökohdista. Hinnan muodostus riippuu myös kysyntätekijöistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti