keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Taloustiede, osa 4

Tämä teksti on vanhoista muistiinpanoistani, jotka tein kauppatieteiden pääsykokeisiin lukiessani Matti Pohjolan Taloustieteen pääsykoekirjasta. Kyseinen painos on siis jo vanhentunut, mutta asiat ovat tuskin oleellisesti muuttuneet. 

Mikrosta makroon

Makrotaloustieteessä keskitytään taloudellisen kasvun, työttömyyden inflaation ja suhdannevaihteluiden kysymyksiin.

Markkinoilla vaihdettun hyödykemäärän arvo voidaan mitata kolmella tapaa, joilla saadaan kaikilla sama tulos:
1. laskemalla tuotannon arvo kertomalla tuotettu määrä hinnalla
2. laskemalla yhteen tuotannosta syntyvät tuotannontekijätulot
3. laskemalla kuluttajien hyödykkeeseen käyttämät menot

Kokonaistuotannon arvo = kokonaistulot = tulojen käyttö suljetussa kansantaloudessa eli sellaisessa, joka ei käy ulkomaankauppaa.

Bruttokansantuote kuvaa tuotannon arvoa, bruttokansantulo tuotannosta syntyviä kokonaistuloja ja bruttokansantuoteen käyttö tuotannon kysyntää eli sitä, mihin hyödykkeet käytetään. Kansantaloudessa tuotettu hyödykevirta voidaan siten arvioida tuotoksen, tulojen ja loppukäytön kautta. Avoimessa, ulkomaankauppaa käyvässä kansantaloudessa on otettava huomioon myös ulkomailta saadut ja ulkomaille maksetut tulot.

Bruttokansantuote ja nettokansantuote

Kansantalouden kokonaistuotannon mitta on vuotuinen bruttokansantuote. Se on kansantalouden vuoden kuluessa tuottamien lopputuotteiden rahamääräinen summa.

Hyödykkeet lasketaan yhteen niiden hintojen arvoisina. BKT ilmoitetaan usein juuri markkinahintaisena. Markkinahinta ei kuitenkaan anna oikeaa kuvaa myyjien saamista tuloista. Niitä kohottavat välilliset verot eli hyödykeverot. Kansantalouden tilinpidossa näitä kutsutaan tuoteveroiksi. Hintaa toisaalta alentavat suoraan tuottajille maksetut tuotetukipalkkiot. Markkinahinta on siis perushinta, johon lisätään tuoteverot ja vähennetään tuotetukipalkkiot.

Vähentämällä markkinahinnasta tuoteverot ja lisäämällä tuotetukipalkkiot saadaan perushintainen eli tuottajahintainen suure, joka määrittää myyjän saaman tulon.

BKT markkinahintaan on siis BKT perushintaan + tuoteverot - tuotetukipalkkiot.

Kiinteä pääoma kuluu käytössä. Kulumisen ylittävät eli pääomaa lisäävät investoinnit muodostavat nettoinvestoinnit.

Netteoinvestoinnit = bruttoinvestoinnit - poistot.

Nettokansantuotteesta vähennetään pääoman kuluminen eli poistot.

Nettokansantuote = BKT - poistot

BKT antaa liian myönteisen kuvan tuotannosta, koska pääoman kulumisen korvaavat investoinnit pitävät tuotantokyvyn ainoastaan ennallaan eivätkä ole käytettävissä tuotantokyvyn lisäämiseen.

Kansantulo ja bruttokansantulo

Kansantaloudessa syntyneiden tuotannontekijätulojen eli ensitulojen laskemista kutsutaan tulomenetelmäksi. Näitä tuloja ovat palkat, pääoman omistajille maksetut korvaukset sekä yrittäjälle itselleen jäävä yrittäjätulo.

Kotimaisten yksiköiden vuoden aikana saaman ensitulon ja välillisten nettoverojen summa on kansantulo. Suljetussa kansansaloudessa kansantulo olisi yhtä suuri kuin nettokansantuote.

Bruttokansantulo on bruttokansantuotteen ja ulkomailta nettomääräisesti saadun ensitulon eli tuotannontekijätulojen summa.

BKTL markkinahintaan = BKT markkinahintaan + ensitulo ulkomailta - ulkomaille maksettu ensitulo.

BKTL sisältää poistot. Suomessa eniten käytettyyn nettokansantulon käsitteeseen niitä ei kuitenkaan lueta. Tämä kansantulo on siten nettomääräinen eli bruttokansantulon ja poistojen erotus.

Kansantulo jaotellaan kansantalouden tilinpidossa neljään pääryhmään:
- palkat
- työnantajien sosiaalivakuutusmaksut
- pääoman omistajille maksettu omaisuustulo sekä yrittäjätulo
- julkisyhteisöjen saaman tuotannon verot miinus niiden maksamat tukipalkkiot

Osa kansantulosta voi siirtyä ulkomaille vastikkeettomina tulonsiirtoina, kuten maksuina EU:lle tai kehitysapuna. Sen jälkeen käytettävissä oleva tulo voidaan käyttää kulutukseen tai säästämiseen.

Kokonaiskysyntä ja -tarjonta

Avoimessa, ulkomaankauppaa käyvässä maassa lopputuotteiden myynti eli kokonaistarjonta jakautuu huoltotaseessa kahteen osaan:
- bruttokansantuote (kotimainen tuotanto), Y
- tavaroiden ja palveluiden tuonti, M

Lopputuotteiden kokonaiskysyntä koostuu niiden käyttämisestä kulutukseen, pääoman bruttomuodostukseen tai vientiin:
- yksityinen kulutus, C
- julkinen kulutus, G
- Pääoman bruttomuodostus I ( yksityinen ja julkinen kiinteän pääoman bruttomuodostus ja varaston muutos)
- tavaroiden ja palvelujen vienti, X

Maksutase

Kansantalouden tilinpitoon on liitettävä ulkomaankauppa. Maksutase jäsentelee ulkomaankauppaan ja muihin ulkomaisiin liiketoimiin tulot, menot ja pääomaliikkeet.

Maksutasetileihin kirjataan kaikki liiketoimet, jotka liittyvät hyödykkeiden kauppaan, tulonsiirtoihin ja pääoman liikkeisiin. Tileissä merkitään positiiviselle puolelle valuuttaa maahantuovat ja negatiiviselle puolelle sitä vievät liiketoimet. Koko maksutase koostuu kahdesta pääosasta, vaihtotaseesta ja pääoma- eli rahoitustaseesta.

Vaihtotase osoittaa rahavirrat, jotka liittyvät kansantalouden juokseviin ulkomaisiin liiketoimiin, kuten ulkomaankauppaan sekä korkojen ja osinkojen maksuun ynnä vastikkeettomiin tulonsiirtoihin. Se saadaan yhdistämällä:
1. kauppatase, johon kirjataan tavaroiden vienti tuloja lisäävänä tekijänä ja tavaroiden tuonti tuloja vähentävänä
2. palvelutase, joka osoittaa palvelujen viennin positiivisena ja palveluiden tuonnin negatiivisena
3. tuotannontekijäkorvausten ja tulonsiirtojen tase, josta näkyvät ulkomaille maksetut sekä sieltä saadut tuotannontekijäkorvaukset ja tulonsiirrot ja jonka pääerä koostuu koroista, osingoista, kehitysavusta sekä EU:lle maksettavista ja sieltä saaduista siirtosuorituksista

Rahoitustaseesta ilmenee, miten ulkomaisten velkojen ja saatavien eri erät muuttuvat. Rahoitustase kirjaa maan ja ulkomaiden väliset pääoman liikkeet. Lainanotto ulkomailta kirjataan taseen positiiviselle puolelle, sillä se lisää tavaraviennistä saatujen maksujen tavoin ulkomaanvaluutan määrää maassa. Vastaavasti pääoman vienti vähentää ulkomaanvaluutan määrää. 

Talouskasvu

Kansantalouden tuotantofunktio

Talouskasvun teoria selittää kasvua ja nopeutta. Siinä selitetään talouden tuotantomahdollisuuksien kasvua pitkällä aikavälillä.

Kansantalouden tuotantofunktio on kasvuteoreettisen ajattelun perusväline. Yritys valmistaa hyödykettä (Q) käyttäen työtä (L), pääomaa (K) ja välituotteita (M) panoksina. Tuotantofunktio F kuvaa näiden määrien välisen yhteyden. Q = F(L,K,M).

Pääoma jaetaan kahteen komponenttiin: kiinteään pääomaan K, jota ovat koneet, laitteet ja rakenteet sekä henkiseen pääomaan H.

Talouskasvun lähteet

Yksinkertaisin selitys taloudelliselle kasvulle on tuotannontekijöiden määrän lisääntyminen. Sitä tärkeämpi syy on teknologian kehitys. Teknologia on tietoa ja ideoita siitä, miten tuotannontekijöistä saadaan lopputuotteita. Kansantalouden tuotantofunktiossa tätä muuttujaa esittää A.

Sekä teknologia A että henkinen pääoma H ovat tietoa. Niiden ero on, että henkinen pääoma on sitoutunut ihmiseen, mutta teknologia on tietovaranto, joka on kaikkien käytettävissä.

Elintaso

BKT jaettuna väkiluvulla voidaan jakaa kahteen osatekijään. BKT jaettuna työpanoksella kuvaa työn tuottavuutta ja työpanos jaettuna väkiluvulla kuvaa työn määrää. Elintason kasvu voi pitkällä aikavälillä liittyä vain tuottavuuden kasvuun.

Elintason kasvun ymmärtämiseksi on tiedettävä, mistä työn tuottavuuden kasvu syntyy. Talouskasvua koskevista perushavainnoista on opittu, että tuotannon skaalatuotot eli mittakaavaedut (returns to scale) ovat vakiot koko kansantalouden tasolla: kaikkien tuotannontekijöiden määrän kasvaessa tietyssä suhteessa myös tuotannon määrä kasvaa samassa suhteessa. Jos esimerkiksi kiinteä ja henkinen pääoma sekä työpanos kaksinkertaistuvat, niin bruttokansantuote kaksinkertaistuu.

Työn tuottavuuden Y/L kasvulle on kolme lähdettä: teknologian A kehitys, pääomavaltaistuminen eli pääomaintensiteetin K/L kasvu ja työvoiman koulutustason H/L nousu.

Tuotantoteorian perusoppien mukaan investoinnit sekä aineelliseen että henkiseen pääomaan osoittautuvat ennen pitkää tehottomiksi, ellei teknologia kehity. Tämä johtuu alenevan rajatuottavuuden laista.

HUOM: Elintason kasvu syntyy työn tuottavuuden kasvusta, jonka lähteistä teknologinen kehitys on kaikkein tärkein.

Teknologian merkitys

Talouskasvun kannalta erityisen merkittäviksi on osoittautunut yleiskäyttöinen teknologia (general purpose technology). Uusia tuotteita ja toimintatapoja luodessaan teknologian kehitys synnyttää uusia ammatteja, mutta tuhoaa samalla vanhoja.

Rakennemuutoksella tarkoitetaan kansantalouden tuotantorakenteen muuttumistä, eikä se ole talouskasvun lähde.

Elintasoerojen syyt

Kansantalouden tuotantofunktion mukaan elintaso on korkea sellaisissa maissa, joissa teknologian taso A on korkea ja kiinteää sekä henkistä pääomaa on paljon asukasta (tai työpanosta L) kohden. Empiirisesti on arvioitu, että tuotannontekijöiden määrä selittää noin puolet elintasoeroista. Toinen puoli selittyy teknologian hyödyntämisen eroista. Koulutus ei selitä maiden välisiä tuloeroja kovin hyvin.

Talouskasvun teoria

Eksogeeninen kasvun teoria olettaa talouskasvun talouden ulkopuolelta annetuksi, eksogeeniseksi. Se selittää vain investointeja kiinteään ja henkiseen pääomaan.

Endogeenisen kasvun teoria selittää myös teknologisen kehittymisen niin, että se on tietoisen tutkimus- ja kehitystoiminnan tulosta.

Molemmissa teorioissa pääoman kasvun mekanismi on sama. Pääoma K on tuotannontekijä, jonka määrää voi kasvattaa investoimalla. Kiinteän pääoman bruttomuodostuksesta I pääomakantaa kasvattaa se osa, joka jää jäljelle poistojen jälkeen. Bruttoinvestoinnit I rahoitetaan säästämällä S. Teorian mukaan rikkaaksi kehittyy kansantalous, jossa säästämisaste (S/Y) ja siten myös investointiaste (I/Y) on korkea. Sama pätee koulutukseen. Mitä enemmän henkiseen pääomaan investoidaan, sitä suuremmaksi kansantalouden tulotaso kasvaa.

Talouskasvun kannalta tärkeitä ovat instituutiot, jotka edistävät säästämistä ja siten investointeja pääomaan. Myös julkisen vallan harjoittama finanssipolitiikka - päättäminen julkisen vallan tuloista ja menoista - vaikuttaa talouskasvuun. Julkinen valta säästää, jos sen tulot ovat menoja suuremmat (T>G). Päinvastaisessa tapauksessa budjetti on alijäämäinen ja se on tasapainotettava velalla. Silloin säästäjien rahat eivät ohjaudu investointeihin, vaan julkiselle vallalle lainaksi. Julkisen vallan velka vähentää tarjolla olevaa rahoitusta ja nostaa rahan hintaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti