perjantai 22. helmikuuta 2013

Rahoitus: Mitä emme ymmärrä?

Rahoituksessa on kyse yksinkertaisesti sanottuna vain nettonykyarvoista. Sen kaksi osatekijää ovat kassavirrat ja käytettävä diskonttauskorkokanta.

Mitä modernissa rahoituksen teoriassa tiedetään?

Brealeyn, Myersin ja Allenin kirjan Corporate Finance (2006) yhteenvetokappaleen mukaan seuraavat asiat ovat tiedossa rahoituksen nykyisten teorioiden valossa:
1.    Nettonykyarvo (Net Present Value)
2.    Capital Asset Pricing -malli (CAPM)
3.    Tehokkaat markkinat (Efficient Capital Markets)
4.  Value Additivity (sijoituksen arvo on sen markkina-arvo tai nettonykyarvo) & the Law Conservation of Value (The value of any asset is preserved regardless of the nature of the claims against it)
5.    Pääomarakenne-teoria (Capital Structure Theory)
6.    Optioteoria (Option Theory)
7.    Agenttiteoria (Agency Theory)

Rahoituksen kurssin ”Advanced Course in Corporate Finance” luennoitsijan John Kihnin mukaan huomioimatta kohtaa yksi mikään näistä ei toimi nykyisillä rahoitusmarkkinoilla. Hänen mukaansa se, mitä havaitaan markkinoilla, ei vastaa teorioita. Kihn tarjoaa vastaukseksi ongelmaan käyttäytymisperusteista rahoitusta (Behavioral Finance).


Mitä ilmiöitä moderni rahoitusteoria ei selitä?

Corporate Finance -kirjan mukaan seuraaviin 10 kohtaan ei tiedetä vastausta rahoituksen kentällä:

1. Miten määritetään projektin riski ja nykyarvo?
2. Riski ja tuotto – Mitä on jäänyt huomaamatta?
3. Kuinka tärkeä on oletus tehokkaista markkinoista?
4. Onko johtaminen kirjanpidon ulkopuolinen toiminto? (Is management an off-balance-sheet, OBS, liability)
5. Miten voimme selittää uusien sijoitustuotteiden ja markkinoiden menestystä?
6. Miten voimme ratkaista kiistan takaisinmaksujen osalta eli pitäisikö yritysten suosia osinkoja vai omien osakkaiden takaisinostoja? (the payout controversy)
7. Mitä riskejä yritysten tulisi ottaa?
8. Mikä on likviditeetin hinta?
9. Miten voimme selittää fuusioaaltoja (merger waves)?
10. Miksi taloudelliset järjestelmät ovat niin alttiita kriiseille?

John Kihn kysyi luennollaan, miten kohdat 7 ja 10 sopivat nykyiseen rahoituksen kuvioon? Hänen mielestään eivät mitenkään! Hän kritisoi mm. sitä, että riskin määrittäminen tarkasti on vaikeaa, eikä yhtä selkeää ja yleisesti hyväksyttyä riskin määritelmää ole. 

Kihnin mukaan tehokkaiden markkinoiden teoria (Efficient Market Theory, EMT) ei selitä vastauksia näihin 10 kysymykseen, mutta käyttäytymisperusteinen rahoitus selittää. Jos hinta on koko ajan oikein kaikilla markkinoilla, ei näihin kysymyksiin voida Kihnin mielestä vastata. Käydään seuraavaksi läpi muutamia näistä kohdista.

Miten määritetään projektin riski ja nykyarvo?

Ensimmäinen kysymys on, miten määritellään projektin riski ja nykyarvo. Tähän liittyy lisäkysymys, miksi jotkin sijoituskohteet sisältävät enemmän riskiä kuin toiset kohteet, jotka sisältävät kohtalaisen vähäisen riskin? Projektien riskien määrittäminen on siis edelleen ongelmallista modernien rahoitusteorioiden mukaan.

Kihnin mukaan riskille ei ole yhtä, oikeaa ja yleisesti hyväksyttyä määritelmää. Hänen mukaansa edes riskinhallinnan ammattilaiset eivät osaa määritellä sitä, mikä on riski.

Riski ja tuotto – Mitä on jäänyt huomaamatta?

Kysymykseen kaksi liittyen kirjan Corporate Finance mukaan CAP-malli on suuri askel sen ymmärtämiseen, kuinka riski vaikuttaa jonkin sijoituskohteen (asset) arvoon.

Tätä pähkinää ei kuitenkaan vielä ole pureskeltu tarpeeksi. Tämä johtuu siitä, että CAP-mallia on ollut vaikea todistaa oikeaksi tai vääräksi.

Vaikuttaa siltä, että keskimääräiset tuotot alhaisen betan osakkeista ovat liian korkeat (korkeammat kuin CAP-malli ennustaa) ja korkean betan osakkeiden tuotot taas ovat alhaisemmat kuin malli ennustaa.

Faman ja Frenchin löydös on ollut, että odotettu tuotto liittyy yrityksen kokoon ja osakkeen hinnan ja yrityksen tasearvon väliseen suhteeseen (P/B-luku). Brealey ja kumppanit pohtivat, miksi tämä on näin, eikä kukaan tunnu asiaa ymmärtävän. Ehkä kyseessä on jokin salaperäinen muuttuja X, joka sijoittajien pitäisi huomioida määrittäessään osakkeen arvoa, he kirjoittavat.

Kirja Corporate Finance kritisoi CAP-mallia siitä, että se ei ota huomioon sitä, että sijoittajien preferenssit vaihtelevat sen suhteen, millaisia sijoitusportfolioita he haluavat omistaa.

CAP-malli olettaa kaikki sijoittajat samanlaisiksi. Kirja sanookin CAP-mallin olevan epätäydellinen, mutta erittäin hyödyllinen laskettaessa riskejä ja tuottoja. CAP-mallin perusviesti on kuitenkin se, että riskillä, jota ei voida hajauttamalla poistaa ei ole merkitystä, koska lähes jokainen joutuu sellaista ottamaan.

Kihnin mukaan tosiasiassa suurin osa ihmisistä ei ota riskiä huomioon ajattelussaan tai he muuttelevat käsitystään riskistä ajan kuluessa riippuen eri seikoista. Toisin sanoen riski on Kihnin mielestä sekava, epävarma ja muuttuva käsite, jota moderni rahoituksen teoria ei määrittele selkeästi.

"What we think high risk, is low risk. What we think low risk is high risk." -John Kihn

Kihn kyseenalaistaakin, onko esimerkiksi osakkeen arvo suhteessa sen kirja-arvoon riski ensinkään? Jos P/B-arvo edustaa riskiä, niin mikseivät silloin myös kymmenet tai sadat muut tekijät ole riskejä (esimerkiksi kuun asento tai valoisien tuntien määrä vuorokaudessa)?

Riskin määritteleminen on Kihnin mukaan vaikeaa, koska riski on tilannesidonnainen ja muuttuu ajassa. Esimerkiksi vuonna 1941 Stalin oli suomalaisille osakkeille suurempi riski kuin P/B-arvo.

Kihnin mukaan esimerkiksi seuraavat ongelmat tulevat eteen riskitekijöitä määritettäessä:
1. Riskiä ei usein ole määritelty selkeästi. Silloin, kun se on hyvin määritelty, määritelmä on usein ristiriidassa empiirisesti havaittavissa olevan todellisuuden kanssa.
2. Riskitekijät keksittiin piilottamaan ylituotot ja ilmaiset lounaat yms. tekijät, jotka muodostavat pitkän listan sopimattomia totuuksia (tehokkaiden markkinoiden hypoteesin kannalta). Näin on siis Kihnin mielestä jälkikäteen rationalisoitu markkinoiden epätäydellisyyksiä.
3. Suurin osa tai lähes jokainen ihmisistä ei mittaa riskejä.

Kihnin päätelmä onkin seuraava:

"When something so simple, tangible and real doesn’t make sense you probably need a new way to view the field of finance." 

Kihnin mukaan me siis tiedämme oikeasti riskistä seuraavaa:
1. Aikaperiodilla on merkitystä, sillä riskitekijät eivät ole pysyviä ajan kuluessa.
2. Riskitekijöiden määrä muuttuu.
3. Tehokkaiden markkinoiden oletuksen mukaan riskitekijä on mikä tahansa, joka riittää pitämään kyseisen oletuksen hengissä.

Kihnin johtopäätelmät aiheesta ovat, että:
1. Enää ei löydy määritelmää riskille.
2. Mikä tahansa, mikä vaikuttaa hintoihin tai nykyarvoihin vaikuttaa tuottoihin ja riskeihin.
3. Mikä tahansa, mikä vaikuttaa kassavirtoihin tai diskonttauksessa käytettäviin korkokantoihin, vaikuttaa tuottoihin.

Kuinka tärkeä on oletus tehokkaista markkinoista?

Kysymys numero kolme, joka koskee tehokkaiden markkinoiden teoriaa, aiheuttaa myös ihmetystä Brealeyssa ja muissa kirjan Corporate Finance kirjoittajissa. Heidän mielestään tehokkaiden markkinoiden teoria on vahva, mutta yksikään teoria ei ole täydellinen, vaan poikkeuksia täytyy olla.

Esimerkiksi sijoittajat eivät ole täydellisiä, vaan tekevät virheitä ja reagoivat hitaasti uusiin tietoihin yhtiöiden tuloksista (vrt. käyttäytymisperusteinen rahoitus, joka ottaa tämän inhimillisen puolen huomioon). 

Brealey yms. huomioi, että jotkut tutkijat ovat sitä mieltä, että tehokkaiden markkinoiden teoria on unohtanut tärkeän seikan eli ihmisten käyttäytymisen. Esimerkiksi psykologien mukaan ihmiset laittavat liian suuren painoarvon viimeaikaisille tapahtumille ennustaessaan tulevaa. Jos asia on näin, sijoittajat ylireagoivat uuteen informaatioon.

Esimerkiksi 1990-luvun lopun teknokuplan aikana saavutettiin arvostustasoja, jotka osoittautuivat kestämättömiksi, eikä se ole ainoa kerta. Japanissa koettiin 1980-luvun lopussa osakkeiden ja kiinteistöjen nopea arvonnousu. Historia on täynnä ylilyöntejä tulppaani-maniasta alkaen.

Kirjassa Corporate Finance todetaan käyttäytymisperusteisen rahoituksen saattavan olla selittävä tekijä joissain tilanteissa:

”It will be interesting to see how far such behavioral observations can help us to understand apparent anomalies.”

Edellä mainittu on modernin rahoitusteorian kannattajilta iso myönnytys. Kihnin mielestä taas tilanne on seuraavanlainen:


“Given this dictionary definition of anomaly and the textbook definition of “market efficiency”, market efficiency is the anomaly.”

Kihnin mukaan siis markkinoiden tehokkuus on anomalia, jos anomalia ja markkinoiden tehokkuus määritellään sanakirjan mukaan. Hänen mielestään käyttäytymisperusteinen rahoitus selittää asioita, joita tehokkaiden markkinoiden hypoteesi ei selitä. Perinteinen, moderni rahoituksen teoria perustuu oletuksille, jotka eivät pidä paikkaansa. Näitä oletuksia ovat esimerkiksi, että ihmiset käyttäytyvät rationaalisesti, eikä markkinoilla ole veroja tai transaktiokustannuksia. Koska todellisuus on toisenlainen, ei moderni rahoituksen teoria kykene selittämään sitä.

Miten voimme selittää uusien sijoitustuotteiden ja markkinoiden menestystä?

Corporate Finance -kirjan mukaan viimeisen 20 vuoden aikana markkinoille on tullut lukematon määrä uusia sijoitustuotteita ja -kohteita, kuten optioita, futuureja ja bondeja.

Kirjan mukaan jossain tilanteissa on helppoa selittää uusien sijoitustuotteiden ja markkinoiden menestystä: Ne sallivat ehkä sijoittajille uusia keinoja vakuuttaa itsensä uusilta riskeiltä tai sitten uusia sijoitustuotteita on lanseerattu verotuksen tai lainsäädönnön muutoksen takia.

Joskus jotkin markkinat kehittyvät sen takia, että on tapahtunut muutoksia uusien sijoitustuotteiden liikkeeseenlaskemisen tai niillä kaupankäynnin kustannuksissa. Silti on innovaatioita, joiden menestystä ei ole näin helppoa selittää.

Miksi sijoitustalot kehittävät ja lanseeraavat uusia sijoitustuotteita, jotka menevät hyvin kaupaksi, vaikka ne ovat  joskus niin vaikeaselkoisia ja monimutkaisia, että niiden arvon määrittäminen on vaikeaa? Totuus on, että ei tiedetä, miksi jotkin sijoitustuotteet menestyvät ja toiset eivät.

Kihn kuitenkin näkee selityksen tähänkin kysymykseen piilevät ihmisten käyttäytymisessä. Vaikka saman arvoiset kassavirrat ovat täysin sijoittajille saman arvoisia, eivät he usein toimi tämän oletuksen edellyttämällä tavalla:

"A cash flow with the same risk profile should be worth the same no matter how it is presented but humans don’t work that way."


Lainauksia, John Kihn:

"In fact, most people either don’t factor risk into their thinking or change their risk weights/”factor loadings” over time and depending on various things (that can also change). In other words, risk is messy, fluid, changing, and not at all well defined by standard theory."

"Is book value to price a risk at all? If the standard proxy for value (e.g. book to price) is a “risk” why not any of dozens or even hundreds of others (e.g. moon cycle, daylight hours…). Risk is not defined well in textbooks. Stalin was more a risk than book-to-value in Finland in 1941."

"Finance academics mistake economic liquidity for insolvency. Typically with insolvency comes illiquidity. They are related but not necessarily so."

"Humans have a strong tendency to rationalize “irrational” behavior and even irrational behavior. For example, instead of using statistics or math to help in making an uncertain decision, they use it to either rationalize the decisions they have already made."


Lähteet: 

Brealey, Myers & Allen: Corporate Finance 2006. 8th Edition.  

John Kihn, luennot 2013

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Rahan aika-arvo

Rahan aika-arvo (Time Value of Money, TVM) on rahoituksen keskeisimpiä käsitteitä. Rahan aika-arvolla on merkitystä esimerkiksi määritettäessä sijoituskohteen arvoa käyttäen nykyarvoon perustuvia tekniikoita.

Kuten aikaisemminkin tässä blogissa on todettu, rahoituksessa on pohjimmiltaan kyse vain yhdestä asiasta, diskontatuista nettokassavirroista. Näiden kaksi tärkeintä komponenttia ovat nettokassavirrat sekä käytettävä diskonttokorkokanta.

Rahan aika-arvo tarkoittaa sitä, että euro on tänään arvokkaampi kuin euro huomenna. 

Ajattele vaikka, että sinulla on kaksi kahden euron kolikkoa. Toisella ostat tänään ison kupin kahvia, mutta toinen putoaa taskustasi sohvatyynyjen alle. Onneksesi löydät hukkuneen rahan vuoden päästä tästä tapahtumasta. Hyvän onnesi kunniaksi päätät lähteä kahville. Nyt saatkin kahdella eurollasi enää pienen kupin kahvia, kun ennen sait ison kupillisen.

Rahasi ostovoima on heikentynyt ajan kuluessa. Enää et saakaan samalla rahalla niin paljon kuin ennen, vaan vähemmän. Kun nyt saat eurolla iltapäivälehden, vuoden päästä et saa eurolla enää kuin urheilusivut.

Raha on siis tänään arvokkaampaa kuin tulevaisuudessa. Tämä johtuu inflaatiosta, hintatason yleisestä noususta eli rahan ostovoiman heikkenemisestä.

Inflaatio on yleinen tavaroiden ja palveluiden hintojen nousu kansantaloudessa tietyllä ajanjaksolla. 

Kun "säilytit" kaksi euroasi "turvassa" sohvatyynyjen alla, oikeastaan hävisi vuodessa rahaa inflaation verran, vaikka sinulla edelleen onkin kaksi euroasi. Nimellinen pääoma siis säilyy, mutta reaalisesti mitattuna kaksi euroa onkin vuoden päästä vähemmän kuin kaksi euroa nyt.

Iso kuppi kahvia on vuoden kuluttua pieni kuppi kahvia, asiaa karkeasti yleistäen.

Rahan aika-arvolla on myös sijoittajille suuri merkitys. Nyt saatu 100 euron korko- tai osinkotulo on arvokkaampi kuin tulevaisuudessa saatava. Tämä johtuu siitä, että jos saisit rahat nyt, voisit sijoittaa ne kasvamaan korkoa heti, jolloin saisit tulevaisuudessa enemmän kuin 100 euroa.

Rahalla on siis aika-arvo. Diskonttaamalla voit laskea tulevaisuudessa saatavan rahasuorituksen arvon nykypäivän rahassa. 

Inflaatio vaikuttaa sijoituksesta saatavaan reaaliseen tuottoon. Vaikka sijoituksesi tuottaisi kymmenen prosenttia vuodessa, mutta jos inflaatio on samaan aikaan kymmenen prosenttia, on reaalinen tuottosi kuitenkin nolla.

Yleinen arvio on, että reaalinen korko on nimellinen korko miinus inflaatio.

Koska sijoitusten arvoja määritetään usein nykyarvoon perustuvilla tekniikoilla, on rahan aika-arvolla suuri merkitys sijoittajille.

Yksikään sijoitussääntö ei ole järkevä, jos se ei ota huomioon rahan aika-arvoa. 

Toinen rahoituksen tärkeä sääntö on, että vähäisellä riskillä ansaittu euro on arvokkaampi kuin korkeammalla riskillä ansaittu euro. Suurin osa sijoittajista välttelee riskejä, jos sen voi tehdä tuotto-odotusta pienentämättä. 

Modernin rahoitusteorian mukaan siis sellainen asia on kuin rahan aika-arvo. Rahan käyttämisen viivyttämisestä eli sijoittamisesta tai rahan lainaamisesta sijoittajat vaativat korvaukseksi korkoa tai jotain muuta tuottoa. 

Teorioista poiketen viime aikoina on voitu kuitenkin havaita toisenlaista käytöstä markkinoilta. Sijoittajat tosiasiassa maksavat saadakseen sijoittaa riskittöminä pidettyjen valtioiden velkakirjoihin, kuten Sveitsin tai Saksan valtion bondeihin. Jopa nimelliset korot ovat nollan alapuolella. Reaaliset tuotot painuvat negatiivisiksi useiden valtioiden velkakirjojen osalta, sillä nimellinen korko on niin pieni, että inflaatio ylittää sen ja reaalinen korko onkin negatiivinen. 

Sijoittajia siis rangaistaan siitä, että he eivät ota riskejä ja säästäminen muuttuu tappiolliseksi toiminnaksi. Teorioiden mukaan rahan aika-arvon pitäisi olla positiivinen, alhainen tai korkea, mutta ei milloinkaan negatiivinen. Nyt ihmisille ja organisaatioille maksetaan siitä, että he ottavat rahaa lainaksi, ja sijoittajia ja lainanantajia rangaistaan. Moniin valtioiden velkakirjoihin sijoittavat odottavat häviävänsä rahaa, ainakin reaalisin suurein mitattuna.

Korko on rahan hinta, rahan aika-arvo, joka tasapainottaa ihmisten halua säästää ja yritysten halua investoida. Negatiivinen korko tarkoittaa käytännössä rahan hallussapidon "verottamista".  Keskuspankit vahvistavat tätä toimintaa pitämällä ohjauskorkoja historiallisen alhaalla tarkoituksenaan vahvistaa kysyntää ja rohkaista yrityksiä lainaamaan rahaa. Joidenkin mukaan tämä on merkki heikosta taloudellisesta tilanteesta maailmalla. 

Modernit rahoitusteoriat olettavat, että pääoman sijoittajille on tarjolla positiivisia tuottoja, mutta tämä oletus järkkyy näinä päivinä. Esimerkiksi rahoituksen opettaja John Kihn väittää, että perinteisten teorioiden mukaista rahan aika-arvoa ei ole, koska se, mitä tapahtuu markkinoilla ei vastaa teorioiden kuvaa asiasta.

Keisarilla ei ole vaatteita, vaikka yleisesti niin uskotaan.

Lähteet:
John Kihn luennot 2013
Brealey, Myers & Allen: Corporate Finance, 8th edition

lauantai 9. helmikuuta 2013

IFRS 13 Käyvän arvon määrittäminen

IFRS-standardit perustuvat seka-attribuuttimalliin varojen ja velkojen arvostamisessa eli standardit määräävät lukuisia erilaisia arvostamisperusteita. IASB:n tavoitteena on ollut, että käypiä arvoja käytettäisiin kaikkien rahoitusvarojen ja -velkojen arvostamisessa. IFRS 13, käyvän arvon määrittäminen tulee voimaan tilikausille, jotka alkavat 1.1.2013 tai myöhemmin. 

IFRS 13 esittää periaatteet, joita tarvitaan käyvän arvon määrittämisessä muiden standardien vaatimissa tai sallimissa tilanteissa. Käyvän arvon määrittämisen standardia sovelletaan, kun jossain muussa IFRS-standardissa vaaditaan tai sallitaan käypään arvoon arvostaminen. Joissakin tilanteissa IFRS 13:ta ei kuitenkaan sovelleta.

Käypä arvo on markkinaperusteinen arvo. Joidenkin varojen ja velkojen tapauksessa käypä arvo voidaan havaita transaktioiden perusteella, joidenkin ei. Tavoite on silti molemmissa tapauksissa arvioida hinta, jolla tavanomainen liiketoimi toteutuisi arvostuspäivänä senhetkisten olosuhteiden vallitessa.

Käypien arvojen tulisi perustua havainnoitavissa oleviin hintoihin. Sellaista ei kuitenkaan ole aina saatavilla, vaan on turvauduttava erilaisiin arvostustekniikoihin.

Käyvän arvon määrittämisen prosessi

Käyvän arvon määrittämisen prosessi on monivaiheinen, eikä se aina etene suoraviivaisesti, mutta siitä voidaan havaita seuraavaksi esitettäviä vaiheita.

Prosessi lähtee liikkeelle arvostamiskohteen tunnistamisesta ja laskentayksikön päättämisestä.

Seuraavaksi tunnistetaan pääasialliset ja suotuisimmat markkinat ja kuvataan merkitykselliset markkinaosapuolet. Tämä tapahtuu, koska arvon määrittämiseksi liiketoimi tapahtuu joko pääasiallisilla markkinoilla tai jos sellaisia ei ole, suotuisimmilla markkinoilla. Yhteisön ei silti tarvitse tehdä selvitystä kaikista mahdollisista markkinoista.

Kolmas vaihe on omaisuuserän arvostamisessa käytettävän arvostamisperusteen täsmentäminen. Tämä on tärkeää erityisesti silloin, kun kyseessä on muu kuin rahoitusvaroihin kuuluva omaisuuserä eli aineeton tai aineellinen hyödyke. Silloin on pohdittava "parhaiten tuottavaa käyttöä."

Parhaiten tuottava käyttö voi olla omaisuuserän käyttämistä kerryttämässä taloudellista hyötyä parhaiten tuottavassa käytössä tai sen myyminen toiselle, joka käyttäisi omaisuuserää sen parhaiten tuottavassa käytössä. Omaisuuserän arvoa voidaan siis arvioida itsenäisenä omaisuuseränä tai tarkastella sitä yhdessä toisten omaisuuserien kanssa. Parhaiten tuottava käyttö ratkaistaan markkinaosapuolten näkökulmasta.

Neljäs kohta käyvän arvon määrittämisen prosessissa on velan arvostamiseen liittyvien riskiä koskevien oletuksien täsmentäminen.

Viidentenä on arvostusmenetelmissä käytettävien syöttötietojen tunnistaminen ja niiden saatavuuden arviointi. Syöttötiedot tarkoittavat oletuksia, joita markkinaosapuolet käyttäisivät hinnoitellessaan omaisuuserää tai velkaa. Samalla tarkoitetaan myös oletuksia, jotka koskevat riskiä. Kyseinen riski voi liittyä käyvän arvon arvostusmenetelmään tai sen syöttötietoihin. Tässä vaiheessa siis tunnistetaan avainoletukset (syöttötiedot), joita markkinaosapuolet tekisivät hinnoitellessaan kyseistä omaisuuserää tai velkaa.

Kuudennessa kohdassa seuraa arvostusmenetelmän tai -tekniikan valinta. Käytettävän arvostusmenetelmän valinnassa huomioidaan, että käytetään mahdollisimman paljon  havainnoitavissa olevia syöttötietoja ja mahdollisimman vähän muita. Kolme yleisesti käytettyä arvostusmenetelmää ovat markkinoihin perustuva lähestymistapa, hankintamenoon perustuva lähestymistapa ja tuottoihin perustuva lähestymistapa.

Kun sovelletaan markkinoihin perustuvaa lähestymistapaa, käytetään hintoja ja muuta tietoa, joka syntyy täysin samanlaisia tai vastaavanlaisia varoja, velkoja tai varojen ja velkojen ryhmää koskevissa kaupankäynneissä markkinoilla.

Hankintamenoon perustuva lähestymistapa eli tarkasteluhetken jälleenhankinta-arvo kuvastaa rahamäärää, joka tarkasteluhetkellä tarvittaisiin omaisuuserän toimintakapasiteetin korvaamiseen.

Tuottoihin perustuva lähestymistapa tarkoittaa vastaisten rahamäärin muuttamista yhdeksi nykyhetken rahamääräksi diskonttaamalla. Nykyarvomenetelmät ja eräät optiohinnoittelumallit ovat esimerkkejä tästä.

Seitsemäs kohta on arvostuksen suorittaminen ja käyvän arvon kirjaaminen. Käypä arvo on määritelmän mukaan poistumishinta. Se ei ole markkinoilla realisoitunut hinta, eikä hypoteettinen hinta, jolla uskotaan kaupan syntyvän toimivilla markkinoilla. Käypä arvo on siis omaisuuserän myynnistä tai velan siirtämisestä saatava hinta, poistumishinta, eikä sisääntulohinta.

Alkuperäistä kirjausta tehdessä transaktiohinta ei välttämättä ole sama kuin käypä arvo. Jos toinen IFRS-standardi vaatii tai sallii yhteisön arvostavan omaisuuserän tai velan alun perin käypään arvoon, ja transaktiohinta poikkeaa tästä, on syntyvä voitto tai tappio kirjattava tulosvaikutteisesti, ellei kyseinen IFRS-standardi toisin määrää.

Käypää arvoa määritettäessä hintaa ei saa oikaista transaktiomenoilla. Kuljetusmenot eivät kuitenkaan kuulu niihin ja hintaa on oikaistava menoilla, jotka aiheutuisivat omaisuuserän kuljettamisesta senhetkisestä sijaintipaikastaan kyseisille markkinoille.

Lähde: Petri Vehmanen 2012

perjantai 8. helmikuuta 2013

IAS 41 Maatalous

IAS 41 -standardi määrää maataloustoimintaa koskevasta kirjanpitokäsittelystä sekä tilinpäätöksessä esitettävistä tiedoista.

Tätä standardia sovelletaan seuraavien erien käsittelyssä, kun ne liittyvät maataloustoimintaan: biologiset hyödykkeet, maataloustuotteet korjuuajankohtana sekä tietyt julkiset avustukset. Standardia ei sovelleta maataloustoimintaan liittyviin maa-alueisiin tai aineettomiin hyödykkeisiin.

IAS 41 -standardia sovelletaan maataloustuotteisiin, joilla tarkoitetaan yhteisön biologisten hyödykkeiden korjattuja tuotteita ainoastaan korjuun tapahtuessa. Korjuuajankohdan jälkeen sovelletaan muita standardeja (esim. IAS 2).

Biologinen hyödyke on eläin tai kasvi. Maataloustuotteet ovat biologisista hyödykkeistä korjuun kautta saatuja tuotteita. Korjuu tarkoittaa kyseisen tuotteen irrottamista biologisesta hyödykkeestä tai biologisen hyödykkeen elintoimintojen lopettamista.

Biologisia hyödykkeitä ovat esimerkiksi lampaat, lypsykarja, porsaat, kasvit, pensaat, viiniköynnökset ja hedelmäpuut. Niistä saatavia maataloustuotteita ovat esimerkiksi  villa, maito, teurastettu ruho, puuvilla, sokeriruoko, lehdet, rypäleet ja poimitut hedelmät. Näistä saadaan jatkojalostuksen kautta lankaa, juustoa, makkaroita, vaatteita, sokeria, teetä, viiniä ja jalostettuja hedelmiä.

Yhteisön on merkittävä biologinen hyödyke taseeseen vain, jos yhteisöllä on määräysvalta omaisuuserään; on todennäköistä, että omaisuuserään liittyvä vastainen taloudellinen hyöty koituu yhteisön hyväksi ja omaisuuserän käypä arvo tai hankintameno on määritettävissä luotettavasti.

Käypä arvo on rahamäärä, johon omaisuuserä voitaisiin vaihtaa tai jolla velka voitaisiin suorittaa
- asiaa tuntevien,
- liiketoimeen halukkaiden, ja
- toisistaan riippumattomien osapuolten välillä.

Biologinen hyödyke on arvostettava alun perin kirjanpitoon merkittäessä sekä jokaisena raportointikauden päättymispäivänä myynnistä aiheutuvilla menoilla vähennettyyn käypään arvoonsa. Biologisista hyödykkeistä korjatut maataloustuotteet on arvostettava samoin periaattein, mutta korjuuajankohdan mukaan.

Lähde: Petri Vehmanen 2012

torstai 7. helmikuuta 2013

IAS 40 Sijoituskiinteistöt

Sijoituskiinteistöjä käsittelee IAS 40. Omassa käytössä olevia kiinteistöjä taas koskee IAS 16. 

Sijoituskiinteistöä pidetään vuokratuoton tai omaisuuden arvonnousun tai näiden molempien takia, kuten monia muitakin sijoituskohteita. Sijoituskiinteistö kerryttää rahavirtoja paljolti yhteisön muista omaisuuseristä riippumatta. Tässä on keskeinen ero verrattaessa sijoituskiinteistöä omassa käytössä oleviin kiinteistöihin. 

Sijoituskiinteistöjä ovat esimerkiksi maa-alueet, joita pidetään pitkäaikaisen arvonnousun vuoksi tai toistaiseksi määrittelemätöntä vastaista käyttöä varten. Tällöin ei yleensä ole kyse tavanomaisessa liiketoiminnassa lyyellä aikavälillä myytäväksi tarkoitetusta omaisuudesta.

Sijoituskiinteistöjä ovat myös rakennukset, jotka ovat tyhjillään, mutta jotka on tarkoitus antaa vuokralle ja kiinteistöt, joita parhaillaan rakennetaan tai kunnostetaan sijoituskiinteistöinä käytettäväksi.

Kirjaaminen

Sijoituskiinteistö merkitään omaisuudeksi taseeseen vain, jos on todennäköistä, että siihen liittyvä vastainen hyöty koituu yhteisön hyväksi ja sijoituskiinteistön hankintameno on luotettavasti määriteltävissä. 

Sijoituskiinteistö arvostetaan transaktiomenot sisältävään hankintamenoon. Esimerkiksi ostetun sijoituskiinteistön hankintameno sisältää sisältää ostohinnan lisäksi hankinnasta välittömästi aiheutuvat menot.

Alkuperäisen kirjaamisen jälkeen yhteisö valitsee tilinpäätöksen laatimisperiaatteeksi joko käyvän arvon mallin tai hankintamenomallin. Valinta koskee kaikkia sijoituskiinteistöjä.

Käyvän arvon mallia käytettäessa arvon muutoksesta syntyvä voitto tai tappio kirjataan tulosvaikutteisesti sille kaudelle, jona se on syntynyt. On huomattava, että käyvän arvon malli eroaa uudelleenarvostusmallista. Jälkimmäisessä hankintamenoon perustuvan arvon ylittävät kirjanpitoarvon lisäykset kirjataan laajan tuloksen kautta oman pääoman uudelleenarvostusrahastoon. Käyvän arvon mallissa taas kaikki käyvän arvon muutoksesta johtuvat voitot ja tappiot on kirjattava tulosvaikutteisesti.

Jos markkinat eivät toimi, käyvän arvon luotettava määrittäminen voi olla haastavaa. Lähtökohtainen oletus on, että sijoituskiinteistön arvo on jatkuvasti luotettavasti määriteltävissä. 

Todettaessa, että sijoituskiinteistön käypä arvo ei ole jatkuvasti luotettavasti määritettävissä, yhteisön on arvostettava kyseinen sijoituskiinteistö IAS 16:n mukaista hankintamenoa käyttäen. Kun näin toimitaan, on jäännösarvon suuruudeksi oletettava nolla. IAS 16:ta sovelletaan sijoituskiinteistön luovutukseen asti, jos sitä käytetään. 

Lähde: Petri Vehmanen 2012

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

IAS 38 Aineettomat hyödykkeet

IAS 38 -standardilla on merkitys yritysoston yhteydessä syntyviin aineettomiin hyödykkeisiin, jotka on hankinnan yhteydessä eroteltava hankinnassa syntyvästä liikearvosta. Se määrää sellaisten aineettomien hyödykkeiden kirjanpitokäsittelystä, joita ei erityisesti käsitellä muissa standardeissa.

Standardi määrää, että yhteisön on merkittävä aineeton hyödyke taseeseen varoiksi vain siinä tapauksessa, että tietyt ehdot täyttyvät. Standardia sovelletaan aineettomiin hyödykkeisiin lukuun ottamatta niitä, jotka kuuluvat jonkin toisen standardin soveltamisalaan. Niitä ovat esimerkiksi ne, jotka kuuluvat IAS 32:ssa määriteltyihin rahoitusvaroihin sekä mm. aktivoidut etsintä- ja arviointimenot. 

Toisen standardin piiriin kuuluvia aineettomia hyödykkeitä ovat mm. aineettomat hyödykkeet, jotka ovat yhteisön hallussa tavanomaisessa liiketoiminnassa tapahtuvaa myyntiä varten (IAS 2 ja IAS 11), laskennalliset verosaamiset (IAS 12), useimmat vuokrasopimukset (IAS 17), työsuhde-etuuksista johtuvat omaisuuserät (IAS 19), liiketoimintojen yhdistämisessä hankittu liikearvo (IFRS 3), aktivoidut hankintamenot ja aineettomat hyödykkeet, jotka aiheutuvat vakuutuksenantajan oikeuksista (IFRS 4) ja pitkäaikaiset aineettomat hyödykkeet, jotka on luokiteltu myytävänä oleviksi (IFRS 5).

Aineeton hyödyke voi myös sisältyä aineelliseen kohteeseen. Ratkaistaessa sitä, käsitelläänkö sekä aineellisen että aineettoman komponentin omaavaa omaisuuserää IAS 16 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet mukaisesti vai IAS 38:n mukaisesti, täytyy arvioida, kumpi komponentti on merkittävämpi. Esimerkiksi käyttöjärjestelmä on osa aineellista laitteistoa, joten sitä käsitellään aineellisena käyttöomaisuushyödykkeenä.

Standardi IAS 38 koskee mm. mainonta- ja koulutusmenoja, toiminnan käynnistämismenoja ja tutkimus- ja kehittämistoiminnan menoja. Esimerkiksi vuokralleottaja käsittelee alkuperäisen kirjaamisen jälkeen rahoitusleasingilla vuokrattua aineetonta hyödykettä kirjanpidossa IAS 38:n mukaisesti.

Aineeton hyödyke on määritelmän mukaan yksilöitävissä oleva ja ei-monetaarinen omaisuuserä, jolla ei ole aineellista olomuotoa. Yksilöitävissä oleva omaisuuserä on erotettavissa yhteisöstä esimerkiksi myymällä, vuokraamalla tai siirtämällä. Omaisuuserä on yksilöitävissä myös, jos se johtuu sopimuksesta tai muista laillisista oikeuksista, vaikka nämä oikeudet eivät olisi siirrettävissä tai erotettavissa.

Jotta erä voidaan merkitä taseeseen aineettomaksi hyödykkeeksi, on sen täytettävä määritelmien mukaiset ehdot sekä kirjaamisedellytykset. Taseeseen kirjaaminen tapahtuu vain, jos on todennäköistä, että omaisuuserästä johtuva odotettavissa oleva taloudellinen hyöty koituu yhteisön hyväksi ja omaisuuserän hankintameno on luotettavasti määriteltävissä.

Arvostaminen tapahtuu alun perin hankintamenoon. Yhteisön maksama hinta aineettomasta hyödykkeestä kuvastaa todennäköisesti odotettavissa olevaa taloudellista hyötyä, jonka takia todennäköisyyteen perustuvan kirjaamiskriteerin katsotaan aina täyttyvän erillisinä hankittujen aineettomien hyödykkeiden osalta. Yleensä erillisen hankinnan yhteydessä myös luotettavuuden kriteeri täyttyy.

Liiketoimintojen yhdistämisessä hankitun aineettoman hyödykkeen hankintameno on tuon hyödykkeen käypä arvo hankintahetkellä.

Aineeton hyödyke voi olla hankittu ostamalla, mutta se voi olla myös sisäisesti aikaansaatu. Silloin kirjaamisedellytysten arviointi on ongelmallista (yksilöitävyys ja hankintamenon määrittäminen). Sisäisesti aikaansaatua liikearvoa ei saa merkitä taseeseen varoiksi.

Kun arvioidaan, täyttääkö sisäisesti aikaansaatu aineeton hyödyke kirjaamisedellytykset, yhteisö jakaa omaisuuserän aikaansaamisen tutkimusvaiheeseen ja kehittämisvaiheeseen.

Tutkimustoiminnasta syntyvää aineetonta hyödykettä ei merkitä taseeseen, vaan nämä menot kirjataan kuluiksi, kun ne toteutuvat. Kehittämistoiminnasta syntyvä aineeton hyödyke merkitään taseeseen vain siinä tapauksessa, että kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät:

a)    aineettoman hyödykkeen valmiiksi saattaminen on teknisesti toteutettavissa myyntikuntoon asti,
b)    yhteisöllä on aikomus tehdä hyödyke valmiiksi ja käyttää sitä tai myydä se,
c)    yhteisö pystyy käyttämään hyödykettä tai myymään sen,
d)    aineeton hyödyke tulee tuottamaan todennäköistä vastaista taloudellista hyötyä,
e)    yhteisön voimavarat riittävät loppuun saakka ja
f)    yhteisö pystyy määrittämään ne menot, jotka johtuvat hyödykkeestä sen kehittämisvaiheessa.

Menot kirjataan kuluksi, elleivät ne ole osa kirjaamisedellytykset täyttävän aineettoman hyödykkeen hankintamenoa tai ellei erä ole hankittu liiketoimintojen yhdistämisessä eikä se ole merkittävissä aineettomaksi hyödykkeeksi, jolloin se on osa hankintahetken liikearvoa.

Arvostaminen kirjaamisen jälkeen


Yhteisö valitsee tilinpäätöksensä laatimisperiaatteeksi joko hankintamenomallin tai uudelleenarvostusmallin. Hankintamenomallissa kirjaamisen jälkeen aineeton hyödyke on merkittävä taseeseen kertyneillä poistoilla ja arvonalentumistappioilla vähennettyyn hankintamenoon.

Uudelleenarvostusmallissa käytetään uudelleenarvostukseen perustuvaa arvoa, joka on uudelleenarvostamispäivän käypä arvo vähennettynä sen jälkeen kertyneillä poistoilla ja arvonalentumistappioilla.

Jos aineettoman hyödykkeen kirjanpidollinen arvo lisääntyy uudelleenarvostuksen seurauksena, on lisäys kirjattava muihin laajan tuloksen eriin. Kertynyt lisäys kirjataan oman pääoman erään ”uudelleenarvostusrahasto”.

Jos aikaisemmin saman omaisuuserän uudelleenarvostamisessa arvon vähennys on kirjattu tulosvaikutteisesti, on arvon lisäys kirjattava tulosvaikutteisesti siltä osin kuin se kumoaa vähennyksen. Jos kirjanpitoarvo vähenee, vähennys on kirjattava kuluksi. Siltä osin kuin vähennys ei ylitä ko. omaisuuserästä johtuvaa uudelleenarvostusrahastoon sisältyvää määrää, vähennys kirjataan muihin laajan tuloksen eriin.

Oman pääoman uudelleenarvostusrahastoon sisältyvä määrä pienenee muihin laajan tuloksen eriin kirjatun vähennyksen verran.

Jos aineettoman hyödykkeen taloudellinen vaikutusaika on rajallinen, jaksotetaan sen poistopohja taloudelliselle vaikutusajalle systemaattisella tavalla. Silloin jäännösarvo oletetaan usein nollaksi, ellei kolmas osapuoli ole sitoutunut ostamaan hyödykettä sen taloudellisen vaikutusajan päättyessä tai jos hyödykkeelle ei ole olemassa toimivia markkinoita, joilla jäännösarvo on määriteltävissä. Kyseisten markkinoiden on myös oltava todennäköisesti olemassa vielä tulevaisuudessakin.

Taloudellinen vaikutusaika on rajoittamaton, jos ei ole olemassa ennakoitavissa olevaa rajaa nettorahavirran kertymisajanjaksolle. Silloin aineettomasta hyödykkeestä ei saa tehdä poistoja, vaan tehdään arvonalentumistestejä vuosittain tai jos epäillään, että arvo saattaa olla alentunut. Arvonalentumistestissä verrataan aineettoman hyödykkeen kerrytettävissä olevaa rahamäärää sen kirjanpitoarvoon.

Jos poistoja ei tehdä, on hyödykkeen taloudellisen ajan rajoittamattomuus tarkistettava jokaisella kaudella. Taloudellisen vaikutusajan muuttuminen rajoittamattomasta rajalliseksi viittaa arvon alenemiseen.      

Lähde: Petri Vehmasen luennot 2012

tiistai 5. helmikuuta 2013

IAS 37 Varaukset, ehdolliset velat ja ehdolliset varat

IAS 37 käsittelee varauksia, ehdollisia velkoja ja ehdollisia varauksia, jotta niihin sovellettaisiin asianmukaisia kirjauskriteerejä ja arvostusperiaatteita.

Velka on olemassa oleva velvoite siirtää taloudellista hyötyä pois yhteisöstä tulevaisuudessa. Varaus on velka, jonka toteutumisajankohta tai toteutuva määrä on epävarma. Varaukset on erotettava muista veloista tämän epävarmuuden takia. Esimerkiksi siirtovelkojen osalta määrä ja toteutumisajankohta ovat joskus epävarmoja,  mutta epävarmuus on yleensä paljon pienempi kuin varausten osalta. 

Varaukset on erotettava myös ehdollisista veloista, koska varaukset on merkittävä taseeseen, mutta ehdollisia velkoja ei merkitä taseeseen velaksi. 

Ehdollinen velka on mahdollinen velka, joka siis toteutuu tai ei toteudu tulevaisuudessa. Ehdollinen velka voi myös olla olemassa oleva velvoite, jota ei merkitä taseeseen, koska ei ole todennäköistä, että taloudellista hyötyä ilmentäviä voimavaroja siirtyy pois yhteisöstä tai velvoitteen suuruus ei ole määritettävissä luotettavasti.

Kaikkien varausten toteumisajankohta ja määrä ovat epävarmoja, joten ne ovat tässä mielessä ehdollisia. IAS 37 -standardissa ehdollisiksi kutsutaan varoja ja velkoja, joita ei merkitä taseeseen, koska niiden olemassaolo varmistuu vasta kun yksi tai useampi epävarma tapahtuma, joka ei ole täysin yhteisön määräysvallassa toteutuu tai jää toteutumatta tai kyseessä on velka, joka ei täytä kirjaamisedellytyksiä.

Kirjaaminen

Varaus on merkittävä taseeseen vain, kun: 
a) Yhteisölle on syntynyt oikeudellinen tai tosiasiallinen velvoite;
b) On todennäköistä, että velvoitteen täyttäminen edellyttää taloudellisen hyödyn siirtämistä pois yhteisöstä; ja
c) Velvoitteen määrä on arvioitavissa luotettavasti.

Oikeudellinen velvoite johtuu sopimuksesta, lainsäädännöstä tai muusta oikeudellisesta toimesta. Tosiasiallinen velvoite syntyy, jos yhteisö on osoittanut toisille osapuolille vakiintuneen toimintatavan, julkistettujen toimintaperiaatteiden tai yksityiskohtaisen ilmoituksen perusteella, että se hoitaa tiettyjä velvollisuuksia ja on näin antanut perusteen odottaa, että se täyttää nämä velvollisuudet.

Ehdollista velkaa ei saa merkitä taseeseen, vaan yleensä se ilmoitetaan liitetietona. 

Arvostaminen

Varauksen arvostamisessa käytetään parasta arviota velvoitteen täyttämisen aiheuttamista menoista raportointikauden päättymispäivänä. Varausta tehtäessä joudutaan huomioimaan riskit ja  epävarmuustekijät. 

Varauksia on tarkasteltava aina raportointikauden päättymispäivänä. Niitä on oikaistava kuvaamaan senhetkistä parasta arviota. Jos ei enää ole todennäköistä, että velvoitteen täyttäminen edellyttää voimavarojen siirtymistä pois yhteisöstä, varaus on peruutettava.   

Lähde: Petri Vehmanen 2012

IAS 36 Omaisuuserien arvon alentuminen

Arvonalentumistappio kirjataan, jos omaisuuseriä on kirjattu taseeseen yli niistä kerrytettävissä olevien rahamäärien. Kerrytettävissä oleva rahan määrä on "omaisuuserän tai rahavirtaa tuottavan yksikön kerrytettävissä oleva rahamäärä on sen käypä arvo vähennettynä myynnistä aiheutuvilla menoilla tai sen käyttöarvo, sen mukaan kumpi niistä on korkeampi".

Mainittu rahavirtaa tuottava yksikkö on pienin yksilöitävissä oleva omaisuuseräryhmä, joka kerryttää rahavirtoja pitkälti riippumatta muista omaisuuseristä tai omaisuuseräryhmistä.

Käypä arvo, josta on vähennetty myynnistä aiheutuvat menot, on omaisuuserän tai rahavirtaa tuottavan yksikön myynnistä saatava rahamäärä, josta on vähennetty kaupasta johtuvat menot.

Käyttöarvolla tarkoitetaan omaisuuserän tai rahavirtaa tuottavan yksikön odotettavissa olevien vastaisten rahavirtojen nykyarvoa. Jos omaisuuserän tai rahavirtaa tuottavan yksikön kirjanpitoarvo on suurempi kuin kerrytettävissä oleva rahamäärä, kyseessä on arvonalentumistappio.

Arvojen alentumisen mahdollisuuden seuraaminen vaatii herkkyyttä. Jokaisena raportointikauden päättymispäivänä on arvioitava, "onko mitään viitteitä siitä, että jonkin omaisuuserän arvo saattaa olla alentunut." Jos tämä on mahdollista, on arvioitava omaisuuserästä kerrytettävissä oleva rahamäärä.

Lisäksi arvonalentumistesti tehtään vuosittain aineettomalle hyödykkeelle, jonka taloudellinen vaikutusaika on rajoittamaton tai joka ei ole vielä valmis käytettäväksi. Myös liiketoimintojen yhdistämisessä hankitulle liikearvolle tehdään vuosittain arvonalentumistestaus.

Ne seikat, jotka on otettava huomioon arvioitaessa, onko viitteitä siitä, että omaisuuserän arvo olisi alentunut, on jaettu sisäisiin ja ulkoisiin informaationlähteisiin.

Jos kumpi tahansa, omaisuuserän käypä arvo vähennettynä myynnistä aiheutuvilla menoilla TAI omaisuuserän käyttöarvo ylittää taseen kirjanpitoarvon, omaisuuserän arvo ei ole alentunut. Tällöin toisen arviointi ei ole tarpeen. Ensimmäinen näistä on helpompi selvittää riippumattomien osapuolten välisistä sitovista sopimuksista.

Käyttöarvon määrittämisessä on otettava huomioon useita seikkoja. Ensinnäkin on arvioitava vastaiset rahavirrat, jotka yhteisö odottaa saavansa omaisuuserästä ja odotukset näiden määrän tai ajoituksen mahdollisista muutoksista. Myös rahan aika-arvo eli riskitön markkinakorko on tiedettävä sekä hinta omaisuuserään luonnostaan liittyvästä epävarmuuden kantamisesta ja muut tekijät.

Vastaisten rahavirtojen määrittelyä IAS 36 määrää tarkasti. Käyttöäarvoa määritettäessä yhteisön on mm. määritettävä ennakoitavissa olevat rahavirrat niin, että ne perustuvat järkeviin ja perusteltavissa oleviin oletuksiin ja ovat näin johdon paras arvio. Rahavirtojen pitää myös perustua uusimpiin, johdon hyväksymiin budjetteihin ja ennusteisiin. 

Kirjaaminen

Arvonalennustappio kirjataan vain, jos omaisuuserästä kerrytettävissä oleva rahamäärä on pienempi kuin omaisuuserän kirjanpitoarvo. Silloin kirjanpitoarvoa vähennetään vastaamaan kerrytettävissä olevaa rahamäärää. Kirjaus tehdään välittömästi tulosvaikutteisesti, paitsi jos omaisuuserän kirjanpitoarvo perustuu uudelleenarvostukseen jonkin toisen standardin mukaisesti. 

Jos on viitteitä siitä, että aiemmin tehty arvonalentumistappion kirjaus ei enää pidä paikkaansa tai se on pienentynyt, arvioidaan jälleen omaisuuserästä kerrytettävissä oleva rahan määrä. Omaisuuserän (muun kuin liikearvon) arvonalentumistappion peruutus on kirjattava välittömästi tulosvaikutteisesti, jollei omaisuuserän kirjanpitoarvo perustu uudelleenarvostukseen jonkin muun standardin mukaisesti. Liikearvon arvonalentumistappiota ei enää myöhemmin saa peruuttaa. 

Lähde: Petri Vehmanen 2012

maanantai 4. helmikuuta 2013

IAS 23 Vieraan pääoman menot

Vieraan pääoman menojen käsittelyn pääperiaate on, että "vieraan pääoman menot, jotka johtuvat ehdot täyttävän omaisuuserän hankkimisesta, rakentamisesta tai valmistamisesta, muodostavat osan kyseisen omaisuuserän hankintamenosta. Muut vieraan pääoman menot kirjataan kuluksi."

Vieraan pääoman menot ovat esimerkiksi korkomenoja, joita syntyy varojen lainaamisen yhteydessä. Ehdot täyttävä omaisuuserä on sellainen, jonka saattaminen valmiiksi sille aiottua käyttöä tai myyntiä varten vaatii välttämättä huomattavan pitkän ajan. Olosuhteista riippuen esimerkiksi vaihto-omaisuus, tuotantolaitokset, voimalaitokset, aineettomat hyödykkeet ja sijoituskiinteistöt voivat olla ehdot täyttäviä omaisuuseriä. 

Kirjaaminen tapahtuu siten, että aktivoidaan ehdot täyttävän omaisuuserän hankkimisesta, rakentamisesta tai valmistamisesta välittömästi johtuvat vieraan pääoman menot osana kyseisen omaisuuserän hankintamenoa. 

Ehdot täyttävän omaisuuserän hankkimisesta, rakentamisesta tai valmistamisesta välittömästi aiheutuvat vieraan pääoman menot ovat sellaisia, jotka olisi vältetty, jos ehdot täyttävästä omaisuuserästä aiheutuneet menot eivät olisi toteutuneet. 

Kun yhteisö lainaa varoja jonkin ehdot täyttävän omaisuuserän hankkimista varten, sen on määritettävä aktivoitavissa olevat vieraan pääoman menot siten, että ne ovat kyseisestä lainasta toteutuneet vieraan pääoman menot miinus näiden varojen tilapäisestä sijoittamisesta mahdollisesti saadut sijoitustuotot. 

Kun yhteisön yleisesti lainaamia varoja käytetään ehdot täyttävän hyödykkeen hankkimiseen, sen on määritettävä aktivoitavissa olevat vieraan pääoman menot siten, että ne ovat omaisuuserästä aiheutuneet menot kertaa rahoituskerroin.

Rahoituskerroin on niiden vieraan pääoman menojen painotettu keskiarvo, jotka johtuvat yhteisöllä kauden aikana olevista lainoista ilman niitä lainoja, jotka on otettu jonkin ehdot täyttävän omaisuuserän hankkimista varten. 

Yhteisö aktivoi vieraan pääoman menot osana ehdot täyttävän omaisuuserän hankintamenoa aloituspäivästä lukien. Aloitupäivä on se, jona ensimmäisen kerran kaikki seuraavat ehdot täyttyvät:
- omaisuuserästä syntyy menoja, 
- syntyy vieraan pääoman menoja,
- suoritetaan toimenpiteitä, jotka ovat välttämättömiä omaisuuserän saattamiseksi sille aiottua käyttätarkoitusta tai myyntiä varten.

Kun kyse ei ole ehdot täyttävästä vieraan pääoman erästä, kulut kirjataan kyseiselle tilikaudelle. 

Lähde: Petri Vehmanen 2012

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

IAS 19, IAS 26, IFRS 2

IAS 19 käsittelee työsuhde-etuuksia, IAS 26 eläke-etuusjärjestelyjen kirjanpitoa ja raportointia ja IFRS 2 osakeperusteisia maksuja.

IAS 19 -standardi määrää työsuhde-etuuksien kirjanpitokäsittelystä ja tilinpäätöksessä esitettävistä tiedoista. Standardi määrää kirjaamaan velan, kun henkilö on suorittanut työtä, jonka vastikkeena on tulevaisuudessa suoritettavia työsuhde-etuuksia (mm. palkallinen vuosiloma) ja kulun, kun yhteisö käyttää hyväkseen taloudellista hyötyä työsuorituksesta, jonka vastikkeena on työsuhde-etuuksia.

Työsuhde-etuuksia ovat IAS 19:n mukaan lyhytaikaiset työsuhde-etuudet (erääntyvät 12 kk:n kuluessa sen kauden päättymisestä, jonka aikana henkilöt suorittavat etuuden perustana olevan työn ja kirjataan suoriteperusteisesti kuluksi sille tilikaudelle, jonka aikana työ on suoritettu), työsuhteen päättymisen jälkeiset etuudet (esim. eläketurvaa koskevat etuudet ja työsuhteen päättymisen jälkeiset henkivakuutus- ja terveydenhoitoetuudet), muut pitkäaikaiset työsuhde-etuudet (erääntyvät maksettaviksi yli 12 kk:n kuluessa sen kauden päättymisestä, jonka aikana henkilöt suorittavat etuuden perustana olevan työn) ja irtisanomisen yhteydessä suoritettavat etuudet. Nämä etuudet kirjataan välittömästi kuluiksi, sillä niistä ei  koidu yhteisölle vastaista taloudellista hyötyä. 

IAS 26 täydentää IAS 19 -standardia käsittelemällä eläke-etuusjärjestelyjen kirjanpitoa ja raportointia. IAS 26 -standardia on sovellettava eläke-etuusjärjestelyjen tilinpäätöksiin, kun sellaisia laaditaan. 

IFRS 2

IFRS 2  määrää taloudellisesta raportoinnista yhteisön toteuttaessa osakeperusteisesti maksettavan liiketoimen. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi henkilöstölle myönnettävät osakeoptiot. 

IFRS 2 -standardia sovelletaan kaikkiin osakeperusteisesti maksettaviin liiketoimiin, joihin kuuluvat omana pääomana maksettavat osakeperusteiset liiketoimet, käteisvaroina maksettavat osakeperusteiset liiketoimet ja valintaan perustuvat osakeperusteiset liiketoimet.

Jälkimmäiseen kuuluvat liiketoimet, joissa hankitaan tavaroita tai palveluita ja järjestelyn ehtojen mukaan joko yhteisö tai tavaroiden tai palvelujen toimittaja saa valita, suorittaako yhteisö maksun käteis- tai muina varoina vai laskemalla liikkeeseen oman pääoman ehtoisia instrumentteja.

Osakeperusteisesti maksettavassa liiketoimessa yhteisö kirjaa vastaanottamansa tai hankkimansa tavarat tai palvelut kirjanpitoon, kun se vastaanottaa tavarat tai palvelut. Oman pääoman lisäys kirjataan, jos tavaroiden tai palvelujen vastaanottamiseen johtanut transaktio suoritetaan omana pääomana osakeperusteisesti. Jos kyseinen transaktio on käteisvaroina maksettava osakeperusteinen liiketoimi, kirjataan velka. 

Omana pääomana maksettavien osakeperusteisten liiketoimien kohdalla yhteisön on kirjattava vastaanotetut tavarat tai palvelut ja vastaava oman pääoman lisäys suoraan vastaanotettujen tavaroiden ja palvelujen käypää arvoa vastaavaan määrään, jos se on luotettavasti määritettävissä.

Käteisvaroina maksettavien osakeperusteisten liiketoimien kohdalla hankitut varat tai palvelut ja syntynyt velka on kirjattava velan käypää arvoa vastaavaan määrään. Velka on sen suorittamispäivään asti arvostettava käypään arvoon ja arvon muutokset on kirjattava tulosvaikutteisesti kyseiselle kaudelle. 

Jos joko yhteisö tai vastapuoli saa valita, suorittaako yhteisö maksun käteis- tai muina varoina vai laskemalla liikkeeseen oman pääoman ehtoisia instrumentteja, yhteisön on käsiteltävä tätä transaktiota tai sen komponentteja käteisvaroina maksettavana osakeperusteisena liiketoimena vain siltä osin kuin on syntynyt velvoite käteis- tai muina varoina suoritettavaan maksuun ja omana pääoman maksettavana osakeperusteisena liiketoimena vain siltä osin kuin tällaista velvoitetta ei ole syntynyt.

Lähde: Petri Vehmasen luento 2012

perjantai 1. helmikuuta 2013

Mentorointiprojekti

Tampereen yliopiston kauppatieteiden opiskelijoiden ainejärjestö Boomi ry on järjestänyt tänä vuonna mentorointiprojektin, jossa tarkoituksen on kokemusten, näkemysten ja osaamisen siirtäminen mentorilta aktorille. Mentorina siis pitäisi olla työelämässä toimiva henkilö ja aktoreina on opiskelijoita. 

Mentorointi on liikkeenjohdossakin käytettävä menetelmä, jossa toinen ihminen antaa aikaansa ja tietämystään tukeakseen toisen ihmisen kasvua ja lisätäkseen tämän tietämystä ja osaamista. Mentorointi on tavoitteellista vuorovaikutusta kahden ihmisen välillä. 

Toistaiseksi Boomi ry ei ole saanut minulle mentoria hankituksi kovasta yrityksestä huolimatta. Täältä löytyy tietoja siitä, mitä mentorilta vaaditaan. Jos siis mentorointi kiinnostaa, ota yhteyttä!

IAS 18 Tuotot

Tuotot määritellään käsitteellisessä viitekehyksessä tilikauden aikana tapahtuvaksi taloudellisen hyödyn lisäykseksi, joka johtuu varojen lisääntymisestä tai arvonnoususta taikka velkojen vähentymisestä, jolloin oma pääoma lisääntyy muusta syystä kuin omistajien tekemistä oman pääoman sijoituksista.

Viitekehyksen mukainen tuottojen määritelmä kattaa sekä varsinaiset tuotot että voitot. Varsinaiset tuotot ovat yhteisön tavanomaisessa toiminnassa syntyviä, kuten esimerkiksi myyntituotot, palkkiot, korkotuotot, osinkotuotot, rojaltit ja vuokratuotot. 

IAS 18 -standardin määritelmä tuotoille on suppeammin. Tuotot ovat tavanomaisesta toiminnasta tilikaudella koituvan taloudellisen hyödyn bruttomäärä, joka johtaa oman pääoman lisäykseen, ellei se johdu omistajien tekemistä oman pääoman sijoituksista.

Tuottoja saadaan tavaroiden myynnistä, palvelujen tuottamisesta ja niitä ovat myös korot, rojaltit tai osingot, jotka saadaan, kun yhteisön varoja on muiden käytössä.

Kirjanpitokäsittely

Tuotot arvostetaan saadun tai saatavan vastikkeen käyvän arvon perusteella ottaen alennukset huomioon.

Transaktioista syntyvä tuoton määrä perustuu yleensä sopimukseen. Useimmiten suoritus tapahtuu rahan määräisenä.

Käypä arvo voi olla nimellisarvoa pienempi, jos ostajalle annetaan esimerkiksi korotonta luottoa tai vastikkeeksi hyväksytään velkakirja, jonka korko on markkinakorkoa alempi. Kyseessä on tällöin rahoitustoimi ja vastikkeen käypä arvo määritetään diskonttaamalla rahavirrat laskennallisella korolla. Korkona käytetään joko vastaavan instrumentin korkoa tai sellaista korkoa, jolla instrumentin nimellisarvo tulee diskontatuksi kyseisten tavaroiden senhetkisen käteismyyntihinnan määräiseksi. 

Tavaroiden ja palveluiden vaihto luonteeltaan ja arvoltaan samanlaisiin tavaroihin ja palveluihin ei ole tuottoja kerryttävää liiketoimintaa. Jos vaihto taas tapahtuu erilaisiin tavaroihin ja palveluihin, on kyseessä tuottoja kerryttävä liiketoimi. 

Tuotot määritetään tällöin pääsäännön mukaan saatujen tavaroiden tai palveluiden käyvän arvon perusteella oikaistuna siirrettyjen rahavarojen määrällä. Jollei käypä arvo ole luotettavasti määritettävissä, tuotot määritetään luovutettujen tavaroiden tai palveluiden käyvän arvon perusteella oikaistuna siirrettyjen rahavarojen määrällä.

Tavaroiden myyntituottojen kirjaaminen

Tavaroiden myynnin tuotot kirjataan, kun kaikki viisi ehtoa täyttyvät:

1. Tavaroiden omistukseen liittyvät merkittävät riskit ja edut on siirretty ostajalle,
2. Myyjälle ei jää liikkeenjohdollista intressiä eikä tosiasiallista määräysvaltaa myytyihin tavaroihin,
3. Tuotot ovat määritettävissä luotettavasti,
4. Transaktioon liittyvä taloudellinen hyöty koituu todennäköisesti myyjän hyväksi, ja
5. Transaktioon liittyvät toteutuneet tai toteutuvat menot ovat luotettavasti määritettävissä.

Palveluiden myyntituottojen kirjaaminen

Transaktioon liittyvät tuotot on kirjattava raportointikauden päättymispäivän valmistusasteen mukaisesti, silloin kun palvelujen tuotantoon liittyvän transaktion lopputulos voidaan arvioida luotettavasti. Tämä merkitsee valmistusasteen mukaisen tulouttamismenetelmän soveltamista, jolloin tuotot kirjataan niillä tilikausilla, joiden aikana palvelut tuotetaan. IAS 11:n vaatimukset siis soveltuvat myös palvelun tuottamiseen liittyvien tuottojen ja niitä vastaavien kulujen kirjaamiseen.

Transaktion lopputulos voidaan arvioida luotettavasti, kun kaikki seuraavat ehdot täyttyvät:

1. Tuotot ovat määritettävissä luotettavasti,
2. Transaktioon liittyvä taloudellinen hyöty koituu todennäköisesti yhteisön hyväksi,
3. Valmistumisaste on määritettävissä luotettavasti, ja 
4. Transaktion toteutuneet menot ja sen valmiiksi saattamiseen tarvittavat menot ovat määritettävissä luotettavasti.

Valmistusasteen mukaisen tuottojen kirjaamisen edellytyksenä on, että kaikki edellä mainitut ehdot täyttyvät. Kun palvelujen tuotantoon liittyvän transaktion lopputulos ei ole luotettavasti arvioitavissa, tuottoa on kirjattava vain siihen määrään asti kuin toteutuneita menoja vastaava määrä on kerrytettävissä.

Lähde: Petri Vehmanen 2012

IAS 17 Vuokrasopimukset

Vuokrasopimuksessa vuokralle antaja antaa vuokralle ottajalle oikeuden käyttää omaisuuserää sovitun ajan maksua tai toistuvia maksusuorituksia vastaan.  

Rahoitusleasingsopimus on vuokrasopimus, jonka mukaan omaisuuserän omistamiselle ominaiset riskit ja edut siirtyvät olennaisilta osin. Omistusoikeus voi siirtyä tai olla siirtymättä vuokra-ajan lopussa.

Vuokraamisen kohteena oleva hyödyke kirjataan taseeseen siihen omaisuuseräluokkaan, johon hyödyke luonteensa mukaisesti kuuluu. 

IAS 17 sääteleen vuokrasopimusten käsittelyä vuokralle ottajien ja vuokralle antajien tilinpäätöksissä. 

Rahoitusleasingsopimukset vuokralle ottajien tilinpäätöksessä

Vuokralle ottaja merkitsee rahoitusleasingsopimukset taseeseen varoiksi ja veloiksi vuokra-ajan alkamisajankohtana määrään, joka on vuokratun hyödykkeen käypä arvo sopimuksen syntymisajankohtana tai vähimmäisvuokrien nykyarvo sopimuksen syntymisajankohtana. Näistä arvoista valitaan alempi. 

Vähimmäisvuokrat ovat vuokra-ajalle kohdistuvia maksuja. Niihin ei lueta muuttuvia vuokria, palveluista johtuvia menoja tai maksettavia veroja, jotka hyvitetään takaisin vuokralle ottajalle. Vähimmäisvuokriin lasketaan myös vuokralle ottajan tai tämän lähipiiriin kuuluvan osapuolen takaama määrä. 

Vähimmäisvuokrien nykyarvoa laskettaessa diskonttokorko on sopimuksen sisäinen korko. Jos se on mahdoton määrittää, käytetään vuokralle ottajan lisäluoton korkoa. 

Vuokralle ottajalle mahdollisesti alkuvaiheessa syntyvät välittömät menot lisätään kirjattavaan omaisuuserään. 

Myöhemmässä arvostamisesssa vähimmäisvuokrat on jaettava rahoitusmenoon ja velan vähennykseen. Rahoitusmeno on kohdistettava jokaiselle vuokra-aikaan kuuluvalle kaudelle siten, että jäljellä olevalle velalle tulee kullakin kaudella samansuuruinen korkoprosentti. Velan vähennys saadaan suoraan kauden leasingvuokran ja kaudelle kohdistetun rahoitusmenon erotuksena. Koska muuttuvat vuokrat oli rajattu vähimmäisvuokrien määritelmän ulkopuolelle, ne kirjataan niiden kausien kuluiksi, joiden aikana ne toteutuvat. 

Rahoitusleasingsopimus aiheuttaa kullakin tilikaudella poistojen kohteena olevista omaisuuseristä tehtävän poiston ja rahoituskulun. Vuokralle otettujen omaisuuserien poistot tehdään samoilla periaatteilla kuin omistettujen hyödykkeiden poistot. 

Jos ei ole kohtuullista varmuutta siitä, että vuokralle ottaja saa omistusoikeuden vuokra-ajan päättymiseen mennessä, omaisuuserä on poistettava kokonaan vuokra-ajan tai taloudellisen vaikutusajan kuluessa. Näistä valitaan lyhyempi.

Muut vuokrasopimukset vuokralle ottajien tilinpäätöksessä

Muun vuokrasopimuksen perusteella määräytyvät vuokrat on kirjattava kuluksi tasasuuruisina erinä vuokra-ajan kuluessa, jollei jokin muu systemaattinen peruste kuvaa paremmin käyttäjän saaman hyödyn ajallista jakautumista. 

Vuokrat kirjataan em. tavalla lukuun ottamatta menoja, jotka johtuvat palveluista, kuten vakuutuksesta tai huollosta. 

Liitetietojen osalta vuokralle ottajien on esitettävä sekä IFRS 7:n edellyttämät tiedot että ne tiedot, jotka täsmennetään IAS 17:n rahoitusleasingsopimuksia ja muita vuokrasopimuksia käsittelevissä kappaleissa.

IAS 16 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet

Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet ovat aineellisia omaisuuseriä, joita käytetään tavaroiden valmistamiseen tai palvelujen tuottamiseen, vuokrataan ulkopuolisille tai käytetään hallinnollisiin tarkoituksiin. Niitä myös odotetaan käytettävän useammalla kuin yhdellä tilikaudella. 

Aineellisen käyttöomaisuushyödykkeen hankintameno kirjataan taseeseen varoiksi vain, jos on todennäköistä, että hyödykkeeseen liittyvä vastainen taloudellinen hyöty virtaa yhteisöön ja hankintameno on luotettavasti määriteltävissä.

Ensimmäisen taseeseen kirjaamisen yhteydessä käytetään hankintamenoa. Myöhemmin arvostaminen tapahtuu valinnan mukaan joko hankintamenomallia tai uudelleenarvostusmallia käyttämällä. Valintaa sovelletaan kokonaiseen aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden luokkaan.  

Hankintamenomalli tarkoittaa, että taseeseen varoiksi kirjattu aineellinen käyttöomaisuushyödyke on merkitty taseeseen hankintamenoon, josta on vähennetty kertyneet poistot ja arvonalentumistappiot.

Uudelleenarvostusmallissa taas käytetään uudelleenarvostukseen perustuvaa arvoa, joka on uudelleenarvostuspäivän käypä arvo vähennettynä siihen päivään mennessä kertyneillä poistoilla ja arvonalentumistappioilla. Uudelleenarvostus on tehtävä säännöllisesti, jotta kirjanpitoarvo ei poikkeaisi olennaisesti käyvästä arvosta.

Maa-alueiden ja rakennusten käyvän arvon määrittämisessä käytetään usein arvioitsijoita, jotka tekevät arvionsa perustuen markkinapohjaiseen näyttöön. Koneiden ja kaluston osalta käypä arvo on tavallisesti arviointiin perustuva markkina-arvo.

Joskus on mahdollista käyttöomaisuushyödykkeen luonteesta johtuen, että yhteisö voi joutua arvioimaan käyvän arvon joko tuottojen tai poistoilla vähennetyn jälleenhankinta-arvon perusteella.

Uudelleenarvostaminen

Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden uudelleenarvostamisen toteuttamisväli riippuu käypien arvojen vaihtelusta. Koko kyseisten omaisuuserien luokka on arvostettava uudelleen, jos siihen kuuluva aineellinen käyttöomaisuushyödyke arvostetaan uudelleen. Näitä luokkia ovat esimerkiksi rakentamattomat maa-alueet, rakennetut maa-alueet ja rakennukset, koneet ja huonekalut ja kiinteät kalusteet. 

Jos omaisuuserän kirjanpitoarvo suurenee uudelleenarvostettaessa, on lisäys kirjattava muihin laajan tuloksen eriin ja kertynyt lisäys esitetään oman pääoman erässä ”uudelleenarvostusrahasto”. Tämä lisäys kirjataan tulosvaikutteisesti siltä osin kuin se kumoaa saman omaisuuserän uudelleenarvostuksesta johtuvan, aiemmin tulosvaikutteisesti kirjatun vähennyksen. 

Myös kirjanpitoarvon pieneneminen kirjataan tulosvaikutteisesti. Tämä kirjataan muihin laajan tuloksen eriin siltä osin kuin vähennys ei ylitä tuosta omaisuuserästä johtuvaa uudelleenarvostusrahastoon sisältyvää määrää.

Muihin laajan tuloksen eriin kirjattu vähennys pienentää oman pääoman uudelleenarvostusrahastoon  sisältyvää kertynyttä määrää.

Poistot

Kun aineellinen käyttöomaisuus uudelleenarvostetaan, siihen päivään mennessä kertyneet poistot käsitellään joko oikaisemalla suhteessa omaisuuserän bruttomääräisen kirjanpitoarvon muutokseen  tai vähennetään omaisuuserän bruttomääräistä kirjanpitoarvoa ja nettomäärä oikaistaan uudelleenarvostukseen perustuvaa arvoa vastaavaksi.

Ensimmäisessä vaihtoehdossa raportoidaan sekä jälleenhankintahinta että siihen perustuvat kertyneet poistot. Näiden tietojen perusteella voidaan arvioida omaisuuden ikää. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa ei raportoida kertyneitä poistoja, jolloin omaisuuden ikää ei saada arvioiduksi taseinformaatiosta kuten ensimmäisessä vaihtoehdossa. Toisena mainittua tapaa sovelletaan usein rakennusten uudelleenarvostamisessa.

Jos aineellisen käyttöomaisuushyödykkeen osan hankintameno muodostaa merkittävän osuuden koko hankintamenosta, on tehtävä poistot erikseen jokaisesta osasta.

Omaisuuserien poistopohjat on jaksotettava systemaattisella tavalla omaisuuserän taloudelliselle vaikutusajalle. Poistomenetelmän pitää kuvastaa sitä, miten yhteisö odottaa käyttävänsä omaisuuserään liittyvää vastaista taloudellista hyötyä. Sovellettava poistomenetelmä on tarkistettava vähintään jokaisen tilikauden lopussa. Menetelmän muutosta käsitellään IAS 8:n mukaisesti kirjanpidollisen arvion muutoksena. Poistomenetelmiin kuuluvat tasapoistomenetelmä, degressiivinen menetelmä ja suoriteyksikköihin perustuva menetelmä. 

Poistot kirjataan tulosvaikutteisesti, ellei poistoja sisällytetä jonkin toisen omaisuuserän kirjanpitoarvoon. Poisto saattaa joskus muodostaa osan toisen omaisuuserän hankintamenosta esimerkiksi silloin, kun tuotantokoneiston poistot sisällytetään vaihto-omaisuuden valmistusmenoihin IAS 2:n säätämällä tavalla.

Aineellinen käyttöomaisuuserä kirjataan pois taseesta, kun se luovutetaan tai sen käytöstä tai luovutuksesta ei ole odotettavissa vastaista taloudellista hyötyä. Tällöin syntyvä voitto tai tappio kirjataan tulosvaikutteisesti, kun hyödyke kirjataan pois taseesta, mutta voittoja ei saa esittää liikevaihtona.

Lähde: Petri Vehmanen 2012