sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Työstressi

Tekstin kirjoitin alunperin kurssin Organisaatiokäyttäytyminen oppimispäiväkirjaa varten ja muokkasin sen blogiin sopivaksi.

Työelämään liittyvää keskustelua sävyttää Suomessa mielestäni negatiivinen asenne. Jatkuvasti uutisoidaan, kuinka nuoret ja vanhemmatkit uupuvat ja jäävät pitkille sairaslomille tai joutuvat kokonaan työelämän ulkopuolelle ja työkyvyttömyyseläkkeelle. Valitusvirteen lisätään, että työ on stressaavaa. Työpaikka ole enää varma kenellekään, vaan irtisanomiuutiset ovat arkipäivää. Mikä siis on suomalaisessa työelämässä vikana? Vai onko vika ihmisten asenteissa ja puhetavassa, ei niinkään työelämässä itsessään?

Lämsä ja Hautala (2005) kirjoittavat jatkuvan muutoksen ja epävarmuuden aiheuttavan stressiä. Maailma muuttuu nopeassa tahdissa, joten kilpailu on kovaa, jolloin tehostamispaineet kohdistuvat niin julkisen hallinnon kuin yksityisen sektorin organisaatioihinkin. Henkilöstömääriä on supistettu, jolloin kiireestä ja stressistä on tullut arkipäivää monille.

Käsite stressi on lanseerattu jo 1930-luvulla. Sillä tarkoitetaan reaktioita, joita elimistössä esiintyy ulkoisten tekijöiden seurauksena. Rasitus voi olla henkistä tai fyysistä, jolloin elimistö puolustautuu sopeutuakseen tai palauttaakseen tasapainotilan. Kuormittavia tekijöitä, kuten työmäärää tai ristiriitoja, kutsutaan stressitekijöiksi. Stressin tutkimuksessa erotetaan nykyisin psykologisesti ja fysiologisesti painottuneet suuntaukset. 

Tunnetuimpia työstressiä koskevia malleja on yksilö-ympäristö yhteensopivuus -teoria, jonka mukaan stressi syntyy yksilön ja hänen ympäristönsä välisessä vuorovaikutustilanteessa. Yksilön kyvyt ja ympäristön vaatimukset ovat tällöin ristiriidassa. Jos taidot eivät riitä tehtävän suorittamiseen, on tilanne ihmiselle stressaava.

Lämsä ja Hautala (2005) erottelevat stressin kulussa kolme päävaihetta. Ensin on hälytysvaihe, jolloin valmistaudutaan kohtamaan uhka tai pakenemaan. Toisessa vaiheessa eli vastustus- eli sopeutumisvaiheessa kohdataan uhka, jolloin paineen syitä pitäisi etsiä ja mahdollisuuksien mukaan poistaa. Elimistö reagoi tähän vaiheeseen kiihdyttämällä tarpeellisia toimintoja. Kolmas vaihe on uupumisvaihe, joka seuraa, jos uhkatekijöitä ei ole saatu poistettua. Oireita voivat olla esimerkiksi väsymys, ahdistus ja masennu.

Stressiä aiheuttavia tekijöitä ovat yksilöön liittyvät tekijät, kuten henkilön persoonallisuus ja osaaminen ja perhe- ja taloustilanne, organisaatioon liittyviä tekijöitä ovat esimerkiksi rooliristiriidat, työpaikan ihmissuhteet ja fyysinen työympäristö ja ympäristöön liittyviä tekijöitä ovat taloudellinen, poliittinen tai teknologinen tilanne ja yleinen asenneilmasto.

Stressi aiheuttaa fysiologisia, psykologisia ja käyttäytymiseen liittyviä oireita. Psykologiset oireet esiintyvät tunne-elämän häiriöinä, kuten ahdistuksena, masennuksena, jännityksenä tai syyllisyyden ja pettymyksen tunteina. Fysiologiset oireet voidaan kokea esimerkiksi kiputiloina, kuten päänsärkynä tai unettomuutena.

Esiintymisjännitys on mielestäni eräs lievä stressin muoto, joka monilla ilmenee fyysisinä oireina, kuten vapinana, hikoiluna tai kovana jännityksen tunteena. Tällainen stressi voi olla myös terveellistä, jolloin se tosiasiassa parantaa yksilön suorittamista. Normaalilla stressillä on piristävä vaikutus, jolloin se lisää motivaatiota ja energiaa. Käyttäytymiseen liittyvät oireet ilmenevät poissaoloina, motivaation puutteena, keskittymishäiriöinä ja lisääntyneinä virheinä.


Lähde:

Lämsä, Anna-Maija & Hautala, Taru 2005. Organisaatiokäyttäytymisen perusteet. Helsinki: Edita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti