sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Verotus: Tulolähteet



Verovelvollisella voi olla enintään kolme tulolähdettä riippuen harjoitetusta toiminnasta. Jako koskee kaikkia verovelvollisia: luonnollisia henkilöitä, elinkeinoyhtymiä ja yhteisöjä.

Tulolähteiden jako vastaa pääverolakien (TVL, EVL ja MVL) soveltamisaloja. Henkilökohtaisen tulolähteen laskennassa käytetään TVL:a, elinkeinotoiminnan tulos lasketaan EVL:n avulla ja maatalouden tulos MVL:n perusteella.

Elinkeinotoiminnan tulolähteeseen kuuluu verovelvollisen harjoittama liike- ja ammattitoiminta. Yhdellä verovelvollisella voi olla useita liiketoimintoja. Eri liiketoiminnoista muodostuu verotuksessa vain yksi tulolähde.

Maatalouden tulolähteeseen kuuluu verovelvollisen harjoittama maatalous, erikoismaatalous ja maa- tai metsätalouteen liittyvä muu toiminta, jota ei pidetä liikkeenä. Tähän ei kuulu metsätalous.

Henkilökohtaiseen tulolähteeseen kuuluu kaikki muu kuin edellä mainittu verovelvollisen harjoittama toiminta. Tähän tulolähteeseen kuuluu tyypillisesti palkkatulot, eläke- ja etuustulot sekä osinko-, korko-, metsä- ja luovutusvoittotulot.

Tulolähdejaon avulla pidetään erillään eri verolakien mukaiset taloudelliset toiminnat. Elinkeinotoiminnan ja maatalouden tulolähteissä lasketaan yksi euromääräinen tulos (jaettava yritystulo) tai vahvistetaan toiminnan tappio. Jaettava yritystulo jaetaan TVL:n säännösten mukaan ansio- ja pääomatulo-osuuksiin.

Henkilökohtaisessa tulolähteessä lasketaan suoraan ansio- ja pääomatulot ja niistä laskettavat verot tai tulolajin tappio. TVL:ssä kukin tuloerä, esimerkiksi palkkatulo tai luovutusvoitto, on kokonaan joko ansiotuloa tai pääomatuloa.

Eri verolait poikkeavat toisistaan tulojen ja menojen vähennyskelpoisuuden sekä jaksottamisen osalta. Siksi on tärkeää tunnistaa, mistä tulolähteestä on kysymys.

Tavallisesti kunkin tulolähteen menot ja syntyneet tappiot voi vähentää vain saman tulolähteen tulosta. EVL:n ja MVL:n tappiot voi vähentää kymmenen seuraavan vuoden aikana positiivisesta tuloksesta. Verovelvollisen vaatimuksesta tulolähteen tappio voidaan kuitenkin vähentää osittain tai kokonaan pääomatuloista. 

Lähde: Matti Myrsky & Timo Räbinä 2010: Henkilökohtaisen tulon verotus 

perjantai 24. tammikuuta 2014

Arvonlisäverotus

Kulutusvero

Kulutusverot ovat veroja, jotka on tarkoitettu tavaroiden ja/tai palvelujen kuluttamiseen kohdistuviksi veroiksi. Kulutusveron ohella Suomessa on käytetty lisäksi hyödykeveron käsitettä.

Kulutusverotus sisältää erilaisia veroja. Suomessa näitä ovat esimerkiki ainakin arvonlisävero, vakuutusmaksuvero, valmisteverot, autovero, ajoneuvoverot, tullit sekä koiravero.

Jätevero on myös kulutusvero tai ainakin kulutusveron kaltainen vero. Arpajaisvero korvaa voitonsaajan tuloveron.

Kulutusverot voidaan jakaa yleisiin ja erityisiin sen mukaan, kuinka laajaan joukkoon hyödykkeitä vero kohdistuu.

Verojärjestelmän pitäisi olla neutraali, jolloin se ei vaikuta kuluttajien valintoihin tai yritysten tuotantomenetelmiin ja jakeluteihin.

Arvonlisävero

Arvonlisävero on kulutusvero. Kulutusverot kohdistuvat tavaroiden ja palveluiden kuluttamiseen. Kulutusverot maksaa loppukäyttäjä ja yritys on veronkantajana. Kyseessä on näin ollen välillinen vero.

Arvonlisäverotus on ns. joka vaiheen ei-kertaantuva järjestelmä. Vero ei kertaannu vähennysoikeusjärjestelmän ansiosta. Ostot tehdään verollisina, mutta verovelvollinen ostaja saa vähentää ostohintoihin sisältyvän veron. Veron suorittamisvelvollisuus on koko tuotanto- ja jakeluketjulla.

Arvonlisäveroa suoritetaan valtiolle pääsäännön mukaan liiketoiminnan muodossa Suomessa tapahtuvasta tavaran ja palvelun myynnistä. Veroa suoritetaan myös kiinteistöhallintapalvelun ottamisesta omaan käyttöön silloinkin, kun se ei tapahdu liiketoiminnan muodossa.

Määränpäämaaperiaatteen mukaan vero kohdistuu Suomen alueella kulutettaviin tavaroihin ja palveluihin.

Tavaran myyntiä on tavaran omistusoikeuden vastikkeellinen luovutus. Palvelun myyntiä on palvelun suorittaminen vastiketta vastaan.

Pääsäännön mukaan verovelvollinen on tavaran tai palvelun myyjä (AVL 2 §). Ulkomaalaisen myymistä tavaroista verovelvollinen on pääsääntöisesti ostaja, jos nyyjällä ei ole Suomessa kiinteää toimipaikkaa (AVL 9 §). Tällöin kyseessä on käännetty verolvelvollisuus.

Verovelvollinen on se, joka on velvollinen suorittamaan valtiolle arvonlisäveroa. Yritysmuodolla ei ole suurta merkitystä. Lähtökohtaisesti verovelvollisuus koskee kaikkia liiketoiminnan harjoittajia.

Arvonlisäverotuksessa veron peruste on asiakkaalta tavarasta tai palvelusta peritty vastike ilman veron osuutta eli veroton hinta. Asiakkaalta perittävä hinta on siis veron peruste + vero.

Verokanta ilmoittaa verottomaan hintaan lisättävän veron määrän. Yleinen verokanta Suomessa on 24 prosenttia. Erityisiä verokantoja ovat 14 % ja 10 %.

Valtiolle suoritettava veron määrä lasketaan vero verosta -menetelmällä. Se on myynneistä suoritettava vero vähennettynä ostoista vähennettävällä verolla. Yritykset saavat nämä luvut kirjanpidosta ja useimmat verovelvolliset tilittävät ne kuukausittain kausiveroilmoituksella.

Vero tilitetään kohdekuukautta seuraavan toisen kuukauden 12. päivä. Esimerkiksi syyskuun arvonlisävero maksetaan 12. päivä marraskuuta.


Poikkeuksia verovelvollisuudesta

- AVL 3 § vähäinen toiminta (verolliset ja eräät verottomat myynnit tilikaudella ovat alle 8.500 euroa). Sovelletaan yhtiöihin, yhteisöihin ja elinkeinonharjoittajiin.

- AVL 4 § yleishyödyllinen yhteisö on verovelvollinen vain tuloverolain (1535/92) mukaan veronalaisesta elinkeinotulosta. Ns. superhyödylliset yhteisöt voidaan hakemuksesta vapauttaa tuloverosta myös elinkeinotulojen osalta, mutta verovapautta ei sovelleta arvonlisäverotukseen.

- AVL 5 § uskonnollinen yhdyskunta ei ole verovelvollinen tuloverolain (1535/92) 23 §:n 3 momentin toiminnasta eli sitä verotetaan kuten yleishyödyllistä yhteisöä. 

Lähde

Leila Juanto & Petri Saukko: Arvonlisäverotus ja muu kulutusverotus 2012