perjantai 12. syyskuuta 2014

Kesälukemistoa 2014

Kesä ja kesälomat ovat jo kauan aikaa sitten taaksejäänyttä elämää tältä vuodelta. Lomalla ehdin lukemaan useita kirjoja, joita minun on ollut tarkoitus lukea. Olen jaotellut kirjat kolmeen kategoriaan eli niihin, joita suosittelen muille, joita suosittelen varauksella ja niihin, joita en suosittele.

Suosittelen:

Björn Wahlroos - Markkinat ja demokratia: Loppu enemmistön tyrannialle

Takuuvarmaa Wahlroosia, joka herättää keskustelua ja vihaa monissa piireissä. Kirja on ehkä osin liian tietokirjamainen ja asiat liian pitkän kaavan kautta selitettyjä.


John Simon - Koneen ruhtinas, Pekka Herlinin elämä

Mielenkiintoinen teos mielenkiintoisesta henkilöstä mielenkiintoisen yhtiön takana. Paljon tarinoita, mutta päähenkilöstä jäi silti ristiriitainen kuva. Mikä Pekka mahtoi lopulta olla miehiään. Ainakin kova bisnesmies, mutta myös valitettavasti alkoholisti.


Timothy Ferris - 4 tunnin työviikko

Kirjasta sain ideoita oman työskentelyni tehostamiseen. Jatkossa yritän keskittyä entistä enemmän olennaiseen 80/20-säännön mukaisesti.



Pertti Jarla - Fingerpori-sarjakuvat lehdistä joka ikinen päivä

Sanojen merkityksillä kikkaileminen on hieno taitolaji, suomenkieli on mahtavaa.


Suosittelen varauksella:

Juha Vuorinen - Juoppohullun päiväkirja, osa 3

Vuorinen on vanha sanankäytön suosikkini.


Henry Hazlitt - Talous yhdeltä istumalta

Taloustiedettä itävaltalaisen koulukunnan kautta katseltuna. Kirjan selailtavuus on hyvä. Yksinkertainen perusteos kenelle tahansa.  


Nassim Nicholas Taleb - Musta joutsen, erittäin epätodennäköinen vaikutus

Taleb selittää sattumia ja epävarmuutta mustan joutsenen metaforalla.


En suosittele:

Jim Cox - Ytimekäs opas talouteen

Kirjan nimi viittaa perusteokseen aiheesta, mutta en suosittelisi lukemaan ensimmäiseksi, enkä edes toiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti