Kirjojen lukeminen on miellyttävää puuhaa, mutta joskus on ongelmana, ettei keksi, mitä hankkisi seuraavaksi luettavaksi. Jos joku muukin on samanlaisessa tilanteessa, ja sattuu pitämään talousaiheisista kirjoista, urheilusta ja elämäkerroista, niin tässä on muutama suositus.
Kim Lindström - Puoli vuosisataa pörssin sisäpiirissä
Tunnetun sijoittajan Kim Lindströmin ura ei ollut minulle entuudestaan kovin tuttu. Tämä kirja yhdisti minulle kaksi mielenkiintoista aihetta, talouden ja elämäkerran. Kirjassa Lindstöm kertoo työurastaan, ja tapahtumat peilaavat samaan aikaan Suomen ja maailman taloutta. Mielenkiintoinen kirja, joskin se vilisee hieman liikaa minulle outoja yritysten ja henkilöiden nimiä.
Jarkko Ruutu - Jumalainen näytelmä
Ruudun tarina esimerkki siitä, miten kovalla työllä ja tahdolla voi saavuttaa, mitä haluaa. Kirja valottaa Ruudun persoonallisuutta ja ajatusmaailmaa syvällisesti, kun miehestä on suurimmalla osalla huono kuva joidenkin kyseenalaisten peliesitysten pohjalta. Ruutu on kuitenkin tehnyt kaiken, mitä kaukalossa on tehnyt, sen takia, että on halunnut menestyä ja näyttää niin kovasti. Jos haluaa lukea, mitä on asenne ja halu, ja miten vaikea on päästä NHL-pelaajaksi, tämä kirja kannattaa ehdottomasti lukea.
Ari Mennander - Teemu
Toinen jääkiekkoaiheinen kirja kertoo yhdestä Suomen kovimmista jääkiekkoilijoista, Teemu Selänteestä. Kirja on täydellinen opas Teemu-fanille. Minun kiinnostukseni tasoon nähden kirjassa käytiin liian tarkasti läpi, kenen kanssa Teemu kävi karkkivarkaissa ala-asteikäisenä ja kuinka monta maalia syntyi D-junioreissa.
Andre Agassi - elämäkerta
Agassi pelasi huiman tennisuran, mutta yksi asia tulee kirjassa enemmän kuin selväksi: Hän vihasi tennistä! Niin käsittämättömältä kuin se kuulostaakin, huippu-urheilija vihasi sitä, mitä teki. Agassin isä pakotti hänet pelaamaan ja treenaamaan kovaa jo aivan pienenä poikana. Vanhempana Agassi oli lopettamassa jo monta kertaa, mutta pelasi lopulta todella vanhaksi, kunnes kroppa oli aivan romuna.
Jari Sarasvuo - Välähdyksiä pimeässä ja pimeitä välähdyksiä
Oli mitä mieltä Jari Sarasvuosta hyvänsä, tämä kirja kannattaa lukea. Saattaa jopa mielipide muuttua. Kirjassa Jari käy läpi uraansa, joka on todella monipuolinen.
Nyt kun Sarasvuo on ehkäpä lopullisesti joutunut jättämään puhetyön, kannattaa kuunnella YLE Areenasta hänen vanhoja, noin tunnin mittaisia monologeja eri aiheista.
Björn Wahlroos - Talouden kymmenen tuhoisinta ajatusta
Wahlroos listaa kirjassaan talouden kymmenen tuhoisinta ajatusta tieteellisesti perustellen, mutta omaan tuttuun tyyliinsä. Listaus on toki vapaiden markkinoiden puolustuspuhe, mutta se kestää erittäin hyvin analyyttista ja tieteellistä tarkastelua, koska lähdeluettelo on laaja ja perustelut kattavat.
Toivon, että Wahlroos kirjoittaa lisää kirjoja, sillä aiempi teos Markkinat ja demokratia on myös hyvää luettavaa, ja aihepiirikin on sama kuin tässä kirjassa, mutta toistoa ei ole liikaa. Ensimmäinen kirja on myös helpompi lukea, koska tässä kirjassa teoria on vahvasti esillä.
Wahlroosin lista talouden tuhoisimmista ajatuksista on seuraava:
- Menokuri tukahduttaa talouskasvun
- Kapitalismi johtaa luonnonvarojen riistoon
- Alijäämät hoituvat veronkorotuksilla
- Tuloerot haittaavat talouskasvua
- Inflaatio on kuluttajahintojen nousua
- Markkinat eivät toimi tehokkaasti
- Korot eivät voi laskea alle nollan
- Vapaita markkinoita ei ole
- Euforiat, paniikit ja romahdukset ovat helposti estettävissä
- Keskuspankkien pitäisi vain torjua inflaatiota
Nassim Nicholas Taleb -
Satunnaisuuden hämäämä
Kirjasta jäi kuva, että
lähes kaikki asiat maailmassa ovat kiinni tuurista alkaen
menestyksestä sijoitusmaailmassa menestymiseen työuralla. Ihmiset
eivät ymmärrä sattuman merkitystä. Valmistautuminen voi auttaa,
mutta tuurilla on suuri vaikutus. Kuitenkin me etsimme selityksiä
tapahtumille, joille ei välttämättä ole mitään järkevää
selitystä.
Alla on linkki blogin markkinointiyhteistyökumppanin sivuille, jonka kautta tehdyt tilaukset hyödyttävät myös blogin kirjoittajaa.
Aina edulliset hinnat ja nopeat toimitukset
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti