Millaisia nuoria työelämä kaipaa?

Universumin ilmoitusliitteessä tässä kuussa esiteltiin tulevaisuuden yrityksiä ja vuoden 2012 opiskelijatutkimuksen tuloksia. Talouden alalla suosituimpia työnantajia nuorison keskuudessa olivat mm. Finnair, KONE, Fazer, Stockmann ja Nokia. Esimerkiksi siis Finnairin, Fazerin ja Nokian viimeaikaiset ongelmat tai uutisoinnit eivät siis ole rapauttaneet niiden työnantajakuvaa. 

Tekniikan alalla suosiossa ovat VTT, ABB, SYKE, KONE, Fortum ja edelleen myös Nokia. IT-alan listalla Nokia on kolmantena Googlen ja Microsoftin jälkeen. Juridiikan alalla Nokia on viides. 

Edellä siis mainittiin nuoria kiinnostavia yrityksiä. Minkälaiset nuoret taas kiinnostavat näitä yrityksiä? Se on mielestäni tärkeä kysymys, kun mietin esimerkiksi omia työllistymismahdollisuuksiani. Universumin lehdessä on haastatteluja eri yrityksissä olevilta ihmisiltä. He ovat vastanneet kysymyksiin, kuten millaista osaamista tulevaisuudessa tarvitaan ja mitä vinkkejä he opiskelijoille antaisivat. Tarkastellaanpa näitä vastauksia hieman. 

Mitä tulevaisuuden nuorilta työntekijöiltä kaivataan?

Haastatteluissa vastaajat olivat monenlaisissa yrityksissä, monenlaisissa tehtävissä ja monenlaisilla koulutustaustoilla varustettuja: ekonomeja, insinöörejä ja juristeja.

Yhteinen, usein toistuva viesti opiskelujen suhteen oli, että kannattaa opiskella monipuolisesti eri aineita, sillä tulevaisuudessa tarvitaan osaajia erilaisiin tehtäviin niin kaupan kuin tekniikan alallakin.

Laajojen kokonaisuuksien hahmottaminen on tärkeämpää kuin pienten yksityiskohtien pänttääminen. Monia asioita ei kuitenkaan voi oppia luennoilla. Opiskelujen lisäksi olisi hyvä hankkia kokemusta järjestötoiminnasta tai työkokemusta jo opiskelujen aikana.  Monenlainen kokemus ja osaaminen on tarpeen.

Tulevaisuuden toimintaympäristö on haastateltujen mukaan kansainvälinen ja jatkuvasti muuttuva. Siksi tarvitaan kansainvälisesti suuntautuneita ja dynaamisia työntekijöitä.

Haastatellut henkilöt korostavat paljon omaa aktiivisuutta ja positiivista asennetta työnhaussa ja työuran alkuvaiheessa. Joustavuus, oma-aloitteisuus ja sosiaaliset taidot, erityisesti viestintä- ja tiimityötaidot, ovat tärkeitä.

Tärkeää on olla kiinnostunut ja tarttua koviinkin haasteisiin rohkeasti. Motivoituneita ja kunnianhimoisia ihmisiä tarvitaa varmasti. Myös esimiestaitoa toivotaan tulevaisuuden työntekijöiltä. 

Vaikka työntekoa ja opiskeluun panostamista suositellaan, niin myös opiskeluajasta nauttiminen nostetaan esiin, sillä opiskeluaika on vain lyhyt ajanjakso elämässä. Opiskeluaikana kannattaa verkostoitua ja luoda ystävyyssuhteita. Kannattaa myös miettiä, mitä haluaa tehdä ja olla rehellinen itselleen, eikä säntäillä palkan tai titteleiden perässä. Ei kannata huolestua, vaikka ei tietäisi, mitä haluaa valmistuttuaan tehdä. Koulutuspohja ei sanele koko työuraa.

Loppuun vielä sitaatti MMM Heli Paatelalta, joka työskentelee Metsä Groupissa:

"Vanhat viisaudet pätevät: kannattaa olla avoin kaikella ja avata rohkeasti itseä kiinnostavia ovia, vaikkei lopputuloksesta voisikaan olla varma. Työelämä tarjoaa valtavasti mahdollisuuksia. Omalta mukavuusalueelta poistuminen ja lapsenomainen uteliaisuus opettavat huikeasti."

Pidä mieli virkeänä, riko rutiinejasi

Kävin eilen Tampereen museokeskus Vapriikissa ensimmäistä kertaa elämässäni. Yllätyin todella positiivisesti. Ei se ollut mikään homeinen paikka, jossa on muutama vanha esine vitriinissä. Siellä oli monia mielenkiintoisia näyttelyitä, kuten monipuolinen lintuaiheinen näyttely, mielenkiintoinen audio-visuaalisilla efekteillä höystetty näyttely Suomen sisällissodasta, jääkiekkomuseo ja vaikka mitä muuta mielenkiintoista. Taas kerran sitä sai tarkistuttaa omia asenteitaan ja mielipiteitään. Tämä kirjoitus sivuaa aihetta hieman. 

Urautuminen rutiineihin

Rutiinit ovat tärkeitä. Ne helpottavat suuresti elämää. Vuosien saatossa ihmiset kuitenkin urautuvat tekemään asiat aina samalla tietyllä tavalla. Muutoksesta tulee kirosana.

Ajattelepa esimerkiksi lenkkeilyä. Kun juokset uuden, pidemmän ja raskaamman reitin, aluksi se ottaa koville. Kun jatkat saman reitin juoksemista, pian kehosi tottuu siihen. Kehityt hyväksi juoksemaan tämän kyseisen reitin. Mutta sitten, kun jatkat reitin juoksemista, kehitys hidastuu ja jopa pysähtyy. Ei ole suurta hyötyä ottaa viikon ohjelmaan neljättä samanlaista lenkkiä. Määrän nostaminen ei enää kehitä, kun pysytään samalla, tutulla ja turvallisella reitillä.

Tai mietipä työelämää. Olet ehkä ollut samassa työpaikassa ja samojen työtehtävien kimpussa jo vuosia, kenties vuosikymmeniä. Olet kehittynyt hommassasi hyväksi. Teet samat asiat aina samalla tavalla. Tuskin edes mietit, miten asiat voisi hoitaa helpommin ja tehokkaammin. Näin on ollut hyvä jo vuosia, joten miksi muuttaa mitään?

Entäpä vielä yksinkertaisemmat asiat, rutiinit, kuten hampaiden peseminen? Peset varmaan suurin piirtein samanlaisella harjalla, samantyyppisellä hammastahnalla ja eritoten AINA SAMALLA KÄDELLÄ.

No, tässä kohtaa monet miettivät, että mitäs sillä on väliä, kunhan hampaat vain tulevat pestyiksi. Ei sillä tietysti juuri olekaan. Halusin vain näyttää, kuinka ihminen on tapojensa orja. Rutiineihinsa on helppo rakastua. Ruoka-aineet säilytetään aina tietyssä paikkaa jääkaapissa. Saunassa käydään tiettynä päivänä. Kahvi juodaan tiettyyn kellonaikaan. Ajat aina samaa reittiä töihin. Ei tarvitse miettiä, kun kaikki tapahtuu rutiinilla.

Kun jokin muuttuu

Kun sitten tapahtuukin jotain, mikä sotkee rutiinejasi, olet pulassa. Tie, jota ajat aina töihin, on poikki. Joudut etsimään vaihtoehtoisen reitin ja kiroat huonoa onneasi.

Joku vieras on käynyt jääkaapillasi ja järjestellyt ruoat uusille paikoille. Et löydä niitä heti ja tunnet ehkä ärsyyntymistä. Sinullahan oli selkeä systeemi, joka auttoi pitämään kaiken järjestyksessä. Sinun tyylilläsi kaikki löytyi kaapista hetkessä sinun käsiisi.

Tai saatat teloa itsesi ja parempi kätesi laitetaan pakettiin, etkä voi sitä käyttää. Silloin sinun täytyy opetella uusi taito. Nimittäin sinun on opittava pesemään hampaasi väärällä, huonommalla kädelläsi. Testaapa joskus. Havaitset, että huonommassa kädessäsi motoriikka ei ole läheskään samalla tasolla kuin paremmassa kädessäsi. Tämä on tietysti luonnollista, ja väärällä kädellä harjaaminen tuntuu todella epäluonnolliselta ainakin aluksi.

Entä, jos olet tottunut menemään lounaalle tasan kello 12 ja joku tulee pyytämään sinua lounaalle jo 11.30? Vastaatko, että sinulla ei ole vielä nälkä? Vai tuntuuko töiden keskeyttäminen tässä vaiheessa, puoli tuntia ennen tavallista aikaa, hankalalta? Tämäkin voi johtua siitä, mihin olet tottunut. Tuskin puolessa tunnissa nälkäsi kasvaa huomattavasti. Kehosi vain on tottunut siihen, että kellon lähestyessä puolta päivää se alkaa tuntemaan nälkää. Onko se sitten paha asia? En sanoisi niin, ei se välttämättä ole. Kunhan nostan esiin esimerkkejä tavallisesta arkielämästä.

Muutosvastarinta

Muutosvastarinnan käsite on ehkä tutuin organisaatioympäristöissä. Muutosprosessissa lopetetaan asioiden tekeminen vanhalla tavalla ja on omaksuttava uusia tapoja ja toimintamalleja. Tällainen tilanne saatetaan nähdä menetyksenä tai vanhasta taakasta vapautumisena. (Jalava, Urpo 2001. Esimiestyö: Valmentaminen ja uudistuminen.)

Wikipedian mukaan muutosvastarinta on muutoksen tai sen suunnittelun vastustamista ja kritisointia, joka näkyy esimerkiksi välinpitämättömyytenä, informaation torjumisena tai korostuneena itsesuojeluna. Muutosvastarinta on luonnollista. Lähes jokainen kokee jonkinasteista muutosvastarintaa. Sitä ei tarvitse hävetä.

Muutosvastarintaa siis aiheuttaa urautuminen ja lukkiutuminen omiin toimintatapoihin sekä asioiden tekeminen aina samalla tavalla. Vanha koira ei opi uusia temppuja, sanotaan. Näet vain oman tapasi tehdä asioita ja silmäsi umpeutuvat vaihtoehdoille. Sinä sanot, että sinulla on 20 vuoden työkokemus tästä hommasta, joten älä tule neuvomaan. Joku muu saattaa sanoa, että sinulla kahden vuoden työkokemus, jonka olet toistanut kymmenen kertaa!

Kun siis organisaatiossasi aletaan esimerkiksi suunnitella uuden käyttöjärjestelmän käyttöönottoa, aletaan kuulla valituksia, kuinka vaikeaa on uutta omaksua tai että entinen järjestelmä oli hyvä. Se, oliko järjestelmä oikeasti hyvä ja toimiva, saattaa olla oma subjektiivinen kokemuksesi. Olit vain oppinut käyttämään järjestelmää hyvin ja selvittämään sen ongelmat omine keinoinesi.

Voi olla vaikeaa hyväksyä sitä, että joku ulkopuolinen kävelee viereesi ja tuorein silmin asiaa tarkastellessaan toteaa, että tämän asian olisi voinut tehdä toisella tavalla, paljon nopeammin, tehokkaammin tai virheettömämmin. Koska olet noudattanut jo vuosia rutiinejasi, et ole ehkä edes tullut ajatelleeksi moista parannusta. Moinen nostaa karvasi pystyyn. Eihän se nyt noin mene. Ei se noin helppoa ole. Minä ainakin toimin näin, kun olen aina näin toiminut.

Mutta käykö se perusteluksi mihinkään, että on aina näin toimittu? Mielestäni ei todellakaan. Jos ei liikuta eteenpäin, niin yleensä aletaan liikkua taaksepäin. Esimerkkinä tästä käy matkapuhelinyhtiö Nokia. Yhtiössä tuudittauduttiin omaan erinomaisuuteen samalla, kun kilpailijat toimivat innovatiivisesti ja dynaamisesti. Loukku syntyy, kun ollaan paikallaan liian kauan. Niin se vain on, että dinosaurukset ja muut paikalleen kivettyneet fossiilit kuuluvat historiaan.

Liiku eteenpäin, pysy virkeänä

Mieti, koska olet viimeksi oikeasti tehnyt jotain uutta ja erilaista ensimmäistä kertaa tai jonkin asian täysin uudella tavalla? Niinpä, siitä saattaa olla jo vuosia.

Omalla suhtautumisella voi vaikuttaa siihen, kuinka haastavana muutokset kokee. Uuden oppiminen ja asioiden tekeminen uudella tavalla pitää mielen virkeänä. Testaa vaikka. Juokse se vakiolenkkisi ensi kerralla toiseen suuntaan. Etsi uusi reitti työmatkallesi. Voit yllätykseksesi löytää nopeamman tai ainakin mielenkiintoisemman reitin. Pese hampaat väärällä kädellä, sekin kehittää aivojasi. Kysy kollegaltasi, miten hän tekee jonkin tietyn tehtävän. Hänellä voi olla antaa sinulle aivan uusi ja työtäsi helpottava tapa tehdä.

Vastoin yleistä uskomusta aivoja voi muokata ja muuttaa tekemällä ja kokeilemalla erilaisia asioita eri elämän osa-alueilta. Aivot kehittyvät vielä vanhemmallakin iällä. Vanha koirakin siis voi tosiasiassa oppia uusia metkuja, jos haluaa. Tärkeintä on, että tekee uusia asioita tai asioita uudella tavalla. Lupaa siis itsellesi koettaa jotain uutta juttua kerran joka kuukausi. Tee se omaksi parhaaksesi. Sillä tavalla mieli pysyy virkeämpänä ja opit kenties uutta. Se auttaa aivojasi tekemään parempia päätöksiä, ratkaisemaan ongelmia ja torjumaan stressiä.

Rakkaiden rutiiniesi rikkominen voi sattua, mutta samalla silmäsi saattavat avautua näkemään uutta.  

Tähän loppuun vielä Alivaltiosihteerin sketsi muutosvastarinnasta.

Pörssivero ei osu maaliinsa

Euromaat kaavailevat käyttöönotettavaksi 0,1 prosentin veroa jokaisesta osake- ja velkakirjakaupasta perittäväksi. Se on pieni prosentti miljardeilla keinotteleville, pörssimaailmaa keikuttaville. Sen sijaan se on suuri summa tavalliselle piensijoittajalle, jonka tuottoihin kaupankäyntikulut vaikuttavat huomattavasti.

Nina Bromström kirjoittaa Kauppalehdessä (12.10.2012), että Ranskassa elokuussa käyttöönotettu pääomavero on jo kuihduttanut pörssikauppaa Pariisin pörssissä 15 prosenttia sijoittajien siirtyessä muiden maiden pörsseihin. 

Esimerkiksi Nordnet varoittelee, että transaktiovero lankeaa maksettavaksi tavallisille suomalaisille piensijoittajille ja osakesäästäjille. Yksityishenkilön kaupankäyntikulut saattavat kohota jopa kaksinkertaisiksi veron myötä. 

Suomessa makuutetaan muutenkin suuria summia pankkitileillä. Kallis kaupankäynti ei ainakaan lisää houkutusta laittaa rahaa suomalaisten pörssiyhtiöiden osakkeisiin. Näin ei tueta kotimaista omistusta ja estetä osinkojen ja päätösvalla virtaamista Suomesta ulkomaille. Lopulta kaupankäynti Helsingin pörssissä saattaa kuihtua ja yhtiöt siirtyä ulkomaisiin pörsseihin, jos vero ei kosketa kaikkia.

Jyrki katainen taas on huolissaan siitä, että rahoitusalan työpaikat katoavat Suomesta pankkien mukana muihin maihin, jos naapurimaat eivät ole mukana verossa. 

Transaktiovero kuulostaa hienolta ja hyvältä asialta. Vaikuttaa siltä, että näin saadaan pörssikeinottelu kuriin ja maailmantalous takaisin radalleen. Ongelmana on kuitenkin, että kaikki muutkin joutuvat maksamaan veron kuin "pahat ja ahneet" keinottelijat. Lisäksi näillä on mahdollisuus siirtyä pois kalliimman kaupankäynnin maista toisin kuin useilla piensijoittajilla. Pörssivero ei siis osu maaliinsa, vaan rankaisee pahiten erityisesti tavallisia osakesäästäjiä, jotka ostavat osakkeita suhteellisen pienissä erissä.

Predictive Value Theory (W. Sharpe et al.)

Petri Vehmasen kurssimateriaali ja luennot ovat lähteenä.

William Sharpen lähestymistavassa noudatetaan empiirisen tieteen ideaalia, jolloin ennustekyky ratkaisee teorioiden ja mallien hyvyyden. Tässä lähestymistavassa kytkentä empiriaan tapahtuu sen perusteella, miten rahoitusmarkkinat reagoivat annettuun tilinpäätösinformaatioon. Laskentatoimen metodeita arvioitaessa ja valitessa siis havainnoidaan näitä reaktioita. Tämä suosii metodeita, joilla on suora yhteys markkinahintaan. 

Kantava idea on siis se, että laskentatoimen tuottaman informaation tulisi olla linjassa sen kanssa, mitä markkinoilla on havaittavissa. 

Tässä oletetaan laskentatoimella olevan kaksi tavoitetta:

- niukkojen resurssien optimaalinen allokointi, jolloin laskentatoimi auttaa sijoittajia, ja

- auttaa sijoittajia muodostamaan portfolio, josta epäsystemaattinen riski on saatu hajautettua pois. Sijoittajille siis tarjotaan heidän tarvitsemaansa tietoa. 

The Exit Value Theory of Income (by Sterling)

Lähteenä Petri Vehmanen (2012) luennot ja kurssimateriaali.

Sterlingin mukaan vallalla oleva laskentatoimi on taitoa, mutta ei tiedettä, koska laskentatoimi määrittelee käsitteensä eri tavoin kuin missään muussa empiirisessä tieteessä tehdään. Seuraavat käsitteet on eroteltava toisistaan:

1. sovinnaissäännöt eli konvektiot ja empiiriset lait (lainalaisuudet, säännönmukaisuudet)

2. ennusteet ja mittaustulokset

3. jakamisella saadut suureet eli allokaatiot ja mittaustulokset.

1. Sovinnaissäännöt (sopimukseen perustuvat menettelyt) vs. empiiriset lait

Konventioiden tulisi vaikuttaa ainoastaan informaation esittämistapaan, ei sisältöön. Esimerkiksi ei voida sopia, että putoamiskiihtyvyyden kaava on eri USA:ssa ja EU:ssa. Laskentatoimi poikkeaa tästä. Esimerkiksi poistomenettelyn valinta on sovinnaissääntö, vaikka se vaikuttaa voiton määrään. Esitetty voitto siis on kiinni siitä, mitä sovitaan. Saman yrityksen voitto voi riippua siitä, kuka sitä laskee. 

Ei ole voitu kehittää kriittistä koetta, joka kertoisi kenen laskentatapa vastaa parhaiten käytännön havaintoja. Esim. piin likiarvoa ei voida sopia kolmoseksi, laskentatoimessa taas on useita sopimuksenvaraisia asioita.

2. Ennusteet vs. mittaustulokset

Saattaa olla meno-tulon-kohdalle -periaatteen syytä, että laskentatoimen käsitteet, joita on luultu ja jopa määritelty mittaustuloksiksi ovatkin ennusteita. Esimerkiksi poisto on ennuste, ei mittaustulos.

Mittaaminen voi olla määrällistä havainnointia tai numeraalien liittämistä kohteisiin minkä tahansa sääntöjen mukaan. Jälkimmäinen on valikoitunut laskentatoimen mittaamisen lähtökohdaksi ja tästä Sterling ei pidä. Ensin mainittu edellyttää voiton mittaamisen yhteydessä kolmea seikkaa:

- tarkasteltava kohde on määriteltävä (voiton idea)

- määrän pitää olla yhteydessä kohteeseen

- empiiristä mittausta pitää tehdä

Tulonodotukset tai taloudelliseen pitoaikaan perustuvat voitot ja poistot eivät voi olla tiukan määritelmän mukaan mittaustuloksia, koska ne eivät perustu havaintojen tekemiseen, sillä tulevaisuutta on mahdoton havaita. Poistot ja voitot ovat vain ennusteita yrityksen elinajalta, myös aiempien tilikausien poistot ja voitot. 

3. Allokaatiot vs. mittaustulokset

Allokaatio-ongelma ei ratkea Sterlingin mukaan, vaikka tuntisimme tulevaisuuden varmasti.

Jotta tilinpäätösinformaatio olisi empiirisen tieteen mukaan koeteltua faktaa, kolmen asian tulisi laskentatoimessa muuttua:

1. Käsitteiden muodostaminen tulisi omaksua tieteellisestä tieteestä. Empiiristen lakien löytyminen pitäisi edes periaatteessa olla mahdollista. 

2. Tieteellisiä hypoteeseja pitäisi määritellä. Kaikkien hypoteesien tulisi olla mitattavissa. 

3. Mittaamisen haaste olisi hyväksyttävä. 

Sterlingin johtopäätökset olivat seuraavanlaisia:

- hyvätään hankintahintainen arvostaminen ja meno-tulon-kohdalle -periaate

- määritellään mitattavissa oleva attribuutti, esimerkiksi exit-arvo (rahamäärä, joka saadaan välittömästi myynnistä.

- tämä johtaa tieteelliseen teoriaan

- poisto on vähentyminen assetin exit-arvossa

- exit-arvon etu on, ettei tarvitse laskea menneitä, nykyisiä ja tulevia arvoja, joten vertailtavuus paranee.

Sterlingin lähestymistapaan liittyy seuraavia ongelmia:

- exit-hinnat voivat vaihdella paljon (saatetaan raportoida realisoitumattomia voittoja ja tappioita)

- exit-hintoja ei välttämättä saada, jos markkinat assetille ovat huonot

- exit-hinta voi pudota nollaan

- exit-hinnat eivät ole relevantteja sijoittajille

- exit-hinnat eivät ole yksiselitteisiä, esim. eri hinta eri markkinoilla.

The Wealth Maintenance Theory of Income

Laskentatoimen monia eri teorioita käsiteltiin kurssilla Laskentatoimen teoria ja IFRS. Tässä siis yhteenveto Petri Vehmasen luennosta. 

The Wealth Maintenance Theory of Income on laskentatoimen teoria, jossa voitto (tai nettotulo) määritellään pääoma-arvon korkona.

Amerikkalaisen ekonomin Irving Fisherin mukaan pääoma on varallisuusvaranto tiettynä ajan hetkenä. Capital tarkoittaa varallisuusmassaa. Voitto on muutos varallisuusmassassa.

Tuloslaskennassa on suuri ongelma, miten yritykseen sisään tulevasta kassavirrasta (varallisuusvirrasta) voidaan erotella voitto (nettotulo) ja sijoitetun pääoman palautuminen. Toisin sanoen, kun tuote on myyty, paljonko hinnasta on voittoa ja paljonko pääoman palautusta? 

Kysymys on siis siitä, mitä yritys voi kuluttaa heikentämättä tulevaisuuden toimintaedellytyksiään? Jos yritys kuluttaa pääomiaan se köyhtyy. Voitto taas on se osuus, jota voidaan kuluttaa köyhtymättä. 

Ongelma siis on periaatteessa yksinkertainen, mutta kuitenkin ongelmallinen, koska pääoman säilyttämisen käsite on erittäin monimerkityksellinen. Ongelmia voi tuottaa pääoman säilyttämisen määrittely sekä sen kvantifiointi (Petri Vehmanen, 2012). 

Pääoman säilyttäminen voi tarkoittaa seuraavia asioita:

- Money maintenance eli esimerkiksi osakeyhtiön osakepääomaan ei saa koskea. Silloin pyritään rahallisen, sijoitetun nimellispääoman säilyttämiseen koskemattomana. Voitto olisi siis muutos nettovarallisuudessa, joka ei johdu pääoman takaisinmaksuista tai lisäyksistä.

- General purchasing-power money maintenance. Tässä vaihtoehdossa pyritään omistajien yritykseen sijoittaman pääoman ostovoiman säilyttämiseen. Silloin voitto on muutos nettovarallisuudessa, kun pääoman sijoitukset, takaisinmaksut JA ostovoima on huomioitu. Pelkästään nimellistä pääomaa ei siis säilytetä, vaan pääoman ostovoiman on myös säilyttävä. Kun siis inflaatio alentaa rahan arvoa, sijoitetun pääoman on kasvettava inflaation verran, kun ei tehdä lisäsijoituksia yhtiöön.

- Productive capacity maintenance. Tuotannollinen kapasiteetti säilytetään ennallaan. Tähän liittyy ongelmia. Ensinnäkin teknologia kehittyy. Vanhan tuotannollisen kapasiteetin ylläpito ei siis ole järkevää, vaan tarvitaan uusia koneita ja laitteita, kun teknologia kehittyy. Toinen ongelma on, että tuotantolaitoksen tuotanto pysyy samana. Yrityksen ei kuitenkaan enää kannata tuottaa samoja vanhoja tuotteita, vaan jotain muuta, koska esimerkiksi muoti on muuttunut. Ratkaisuna tähän on se, että tuotosta mitataan rahamääräisenä, joten ei ole väliä, millä teknologialla tuotetaan tai mitä tuotetaan. Tuotosta siis mitattaisiin rahassa. Siitä seuraa taas ongelma. Rahan arvo kuitenkin muuttuu, joten aiheutuu vertailukelpoisuusongelma.

- General purchasing-power productivity-capacity maintenance. Yleisen ostovoiman ja tuotantokapasiteetin ylläpidon tarkastelu samaan aikaan. Tuotannollinen kapasiteetti siis säilytetään ennallaan ottaen huomioon rahan ostovoiman heikentyminen. Tuotantokapasiteettia mitataan rahassa.

ESIMERKKI EDELLÄOLEVASTA:

Yrityksen nettovarallisuus on tilikauden alussa 2000 rahaa ja lopussa 3000 rahaa. Nettovarallisuutta tarvitaan 2500, jotta yrityksen tuotannollinen kyky säilyy ennallaan. Tarkastelujaksolla hintojen nousu on 10 prosenttia. Edellä olevien vaihtoehtojen mukaan saadaan laskettua seuraavanlaisia voittoja:

- Money maintenance: 3000-2000=1000

- General purchasing-power money maintenance: 3000-(2000+10%*2000)=800, tässä on siis huomioitu inflaatio.

- Productive capacity maintenance: 3000-2500=500

- General purchasing-power productivity-capacity maintenance: 3000-(2500+10%*2500)=250, korvausinvestoinnissa on siis huomioitu inflaatio.

Voiton ja pääoman säilymisen määrittäminen ei siis ole yksinkertaista. 

Yrityksen arvo modernissa rahoituksen teoriassa

Yrityksen arvo modernin rahoituksen teorian mukaan määritellään odotettujen nettokassavirtojen avulla. Tästä seuraa, että yrityksen arvon odotetaan kasvavan käytetyllä riskillä korjatun laskentakoron mukaisesti ja vähenevän kulutetun kassavirran mukaisesti. Voitto pääoma-arvon korkona saadaan odotetun nettokassavirran ja tarkasteluajanjakson alun ja lopun pääoma-arvojen muutoksen summana. (Petri Vehmanen, 2012.)  

Esimerkki

Seuraavat luvut ovat nettokassavirtoja neljälle tulevalle vuodelle. Korkotaso on 5 prosenttia.

Vuosi Kassavirta

0        -

1        7.000

2        8.500

3        10.000

4        12.000

Nykyarvo ajanhetkellä t=0 on 32.887,22 ja ajanhetkellä t=1 27.531,58. Nämä saadaan laskettua diskonttaamalla kaikki yrityksen tulevat kassavirrat. Voitto (nettotulo) periodilla 1-2 voidaan laskea seuraavasti:

+ Odotettu nettokassavirta vuonna 0-1          7.000

+ Varallisuuden arvo vuoden 1 lopussa         27.531

= Yrityksen arvo vuoden 1 lopussa               34.531

- Varallisuuden arvo vuoden 1 alussa            32.887

= Voitto (nettotulo) vuonna 0-1                     1.644

Voitto (nettotulo) pääoma-arvon korkona on 1.644 rahaa ja se edustaa yrityksen arvon nousua ensimmäisenä vuonna. Se on myös toivottu 5 prosentin korko alkupääomalle 32.887,22.

Huomioitava on, että laskelma muuttuu, jos kassavirta-arviot muuttuvat esimerkiksi ensimmäisen vuoden lopussa.

Standarditeoria ja Ijirin aksioomat

Teksti koskee kurssin Laskentatoimen teoria ja IFRS luentomateriaalia ja Petri Vehmasen luentoja, jotka siis ovat lähteenä.

Yuji Ijiri on japanilainen, nyt jo eläkkeelle jäänyt tutkija. Hänen mukaansa laskentatoimi on järjestelmä, jonka tehtävänä on avustaa tilivelvollisuussuhteiden arvioinnissa. Tämä on poikkeavaa siitä ajatuksesta, että laskentatoimi olisi järjestelmä, jonka pitäisi tarjota hyödyllistä tietoa taloudellisen päätöksenteon tueksi. Ijirin lähestymistapa laskentatoimeen on induktiivinen. Hän on tarkastellessaan laskentatoimen kehitystä muodostanut yleistyksen, hankintahintaisen kirjanpidon aksiomaattisen esitystavan. (Petri Vehmanen, 2012.)

Peruskäsitteet

Kolme hankintahintaisuudesta riippumatonta peruskäsitettä ovat hankintahintaisen kirjanpidon pohjana. Ne ovat määräysvalta, määrä ja vaihdanta (Petri Vehmanen, 2012).

Määräysvalta viittaa Ijirin mukaan siihen, että liikeyritysten tavoitteena on tuottaa voittoa. Myös Suomen Osakeyhtiölaki määrää yhtiön tarkoitukseksi voiton tuottamisen osakkeenomistajille, jollei yhtiöjärjestys toisin määrää (OYL 2006, 1. luku, 5§).

Ijirille voitto on nettovarallisuuden kasvattamista poislukien pääomien panostukset ja palautukset. Voidaan siis sanoa myös, että yrityksen tarkoitus on lisätä omistamiensa resurssien määrää. Ijiri puhuu yrityksen sijaan kirjanpitovelvollisesta entiteetistä. Entiteetti on hänen mielestään tunnistettavissa oleva kokonaisuus, jolla on määräysvalta hallita voimavarojaan.

Voiton käsitteen määrittelemiseksi Ijiriltä saadaan joko nobelisti Hicksin määritelmä voitosta tai annettuja merkintöjä käyttävä muotoilu, jossa:

Profit = Net Income = The Change in the Resource Set

Voitto on tässä määritelty resurssijoukon muutokseksi eli resurssit joko lisääntyvät tai vähenevät. 

Määrästä puhuttaessa Ijiri erottelee primääriset (esim. aika ja matka) mittaustulokset sekundäärisistä (esim. vauhti). Hänen mukaansa laskentatoimi keskittyy sekundäärisiin mittaustuloksiin. Niiden taustalla olevat primääriset mittaustulokset ovat fyysisiä määriä. Niiden mittaustulosten on täytettävä kolme ehtoa:

1) Korvattavuus. Yhtä suuret määrät ovat samanarvoisia.

2) Yhteenlaskettavuus. Määrät ovat laskettavissa yhteen.

3) Ei-negatiivisuus. Resurssin määrä ei voi olla negatiivinen. 

Näiden ehtojen täyttyessä resurssijoukko voidaan jakaa osajoukkoihin siten, että jokaiseen niistä voidaan liittää määrän mitta. Ijirin merkinnöillä aikaansaatu moniulotteinen kvantitatiivinen voiton mittari ei kuitenkaan ole usein hyödyllinen. Se ei tue vertailuja yrityksen sisällä eikä usean yrityksen keskinäistä vertailua. 

Ijirin mukaan yksi suuri laskentatoimen oivallus on se, että resurssijoukkojen osajoukkojen muutokset eivät ole irrallisia tapahtumia, vaan toisiinsa syy-seuraus -suhteella kytkettyjä. Ijiri selittää riippuvuutta arvokäsitteen duaalisuuden kautta. Laskentatoimen näkökulmasta arvo siis on duaalinen käsite, joka kattaa hyödyn ja haitan tai menetyksen. Siten hyödykkeen arvo vaihdantaketjussa on kaksiulotteinen. Yhden resurssijoukon vähennys eli uhraus merkitsee siis toisen resurssijoukon lisäystä eli hyötyä. Motiivina on, että hyöty on haittaa suurempi, esimerkiksi ostetaan hyödyke kahdella rahalla ja myydään kolmella rahalla. Tästä esimerkistä nähdään ostohinnan olevan uhrausarvo ja myyntihinnan hyötyarvo. Arvolla on siis kaksi käsitettä.

Edellä mainitusta seuraa, että laskentajärjestelmät eivät voi rekisteröidä todellisia arvoja. Kuten edellisestä esimerkistä huomasimme, sellaista ei ole. Arvostamisen pohjaksi on vain valittava "jokin" arvo, joka perustuu joko input- tai output-arvoihin. Input-arvo on uhrauksiin perustuva arvo, outout-arvo on hyötyihin perustuva arvo. Kumpaisiakin arvoja voi olla useita, joten laskentatoimessa joudutaan pohtimaan seuraavia ongelmia:

1) Vaihdantaketju ei ole ainutlaatuinen, koska hyödykkeen hankkiminen tai luovuttaminen voi tapahtua eri tavoin (esim. myytävä hyödyke voidaan ostaa tai valmistaa itse).

2) Vaihdantaketju ei välttämättä ole vakaa, vaan se voi vaihdella markkinaolosuhteiden muutosten myötä. Esimerkiksi hinta voi vaihdella.

3) Vaihdantaketju voi haarautua eli syitä ja seurauksia voi olla useita. 

Hankintahintainen kirjanpito ratkaisee yksiselitteisesti vain kaksi ensimmäistä ongelmaa, mutta ei kolmatta. Esimerkki haarautumisongelmasta voisi olla tilanne, jossa ostetaan tuotannontekijää (puuta), josta valmistetaan paperia ja vaneria. Miten ostohinta eli input-hinta siis voidaan kohdistaa kahdelle eri asialle (vaneri ja paperi)? Myyntihinta eli output-hinta voi tuotteilla olla eri.  

Edellä on käsitelty taseen debet-puolta eli entiteetin vallassa olevia resursseja. Ijirin (ja myös IFRS-standardien) mukaan taseen kredit puolen erät ovat "negatiivisia resursseja". Ne edustavat vaateita siitä, miten taseen debet-puolen resursseja joudutaan siirtämään tulevaisuudessa pois entiteetin määräysvallasta. 

Kriteeri, joka ratkaisee sen, onko resurssi entiteetin määräysvallassa on kirjauskypsyyden kriteeri. Se voi olla esimerkiksi kassaperuste (maksun saanti tai suoritus), suoriteperuste (hyödykkeen vastaanotto tai luovutus) tai sitoumusperuste (sitova sopimus menettelytavoista).

Kirjausperusteesta riippumatta resurssit muodostuvat niistä, jotka ovat entiteetin määräysvallassa; niistä, joiden lisäykset on tunnistettu (esim. myyntisaamiset); ja niistä vähennyksistä, jotka on tunnistettu (velat).

Arvostusongelman ratkaisua edeltävät aksioomat (tiivistelmä):

A. Axiom of Control

B. Axiom of Quantities

C. Axiom of Exchanges

Yksiulotteiseen voiton ilmaisuun siirtymiseen tarvitaan arvostussäännöt. Ne on muotoiltu hankintahintaiselle laskentatoimelle.

D. Rules of Valuation

Kun arvioidaan määrän aksioomaa, joudutaan tunnistamaan useita resurssiluokkia. Niistä valitaan yksi perusresurssiksi. Modernissa taloudessa luonnollinen valinta on raha. Muut resurssit ovat ei-perusresursseja. Perusresurssin valinta auttaa arvostamaan resurssit ja mahdollistaa entiteettien vertailun.

Yksinkertaisesti voidaan ajatella, että kaikki liiketapahtumat ovat yksinkertaisia vaihtoja, joissa resurssien lisäys koskee vain yhtä resurssiluokkaa. Samalla tarkastellaan vain annetun hetken suhteen nykyisiä resursseja. Silloin voidaan ajatella olevan erilaisia resursseja, kuten rahaa (€) ja viljaa (tonneja). Nämä resurssit voidaan ilmaista määrinä Q, mutta koska ne ovat eri yksiköitä (raha, vilja), ne voidaan yhteismitallistaa arvonsa V mukaan rahamääräisiksi. 

(i) Perusresurssin osalta määrä on luonnollisesti sen arvo eli yksi euron on yhden euron arvoinen (arvo = määrä).
(ii) Jos resurssin määrä on nolla, on myös sen arvo nolla (V=0 jos Q=0).
(iii) Määrät ja niiden arvot ovat aina epänegatiivisia.
(iv) Vaihtotapahtumassa vaihdettavan resurssien määrän on oltava pienempi tai yhtä suuri kuin entiteetin halussa oleva resurssien määrä ennen vaihtotapahtumaa. Luovutus on siis korkeintaan hallussa olevien resurssien määrä.

Lisäksi arvostukseen liittyy neljä muuta sääntöä (v-viii), jotka on tässä vielä hankalampi esittää ilman matemaattista ilmaisua. Ne koskevat arvon määritystä vaihtotapahtuman jälkeen.

(v) Yrityksen resurssien määrä vaihdon jälkeen on ennen vaihtoa olleiden resurssien määrä lisättynä vaihdetulla määrällä resursseja.
(vi) Rahamääräiset resurssit eli perusresurssit ovat arvoltaan määränsä mukaisia vaihdon jälkeenkin. (vii) Ei-rahamääräisen resurssin arvo laskee luovutetulla määrällä, esimerkiksi vaihto-omaisuuden myyminen.
(viii) Arvo voi myös kasvaa, jos kyse on resurssin lisäyksestä. Silloin uusi arvo on aiempi arvo ja kaikkien luovutettujen hyödykkeiden arvo yhteen laskettuna. 

Jos vaihdossa tapahtunut resurssien lisäys liittyy ei-perusresurssiin, niin silloin ei synny tase-vaikutusta. Toisin sanoen ostamalla ei-perusresursseja ei voida kasvattaa yrityksen resurssien määrää W, koska resurssien arvo säilyy samana vaihdon jälkeen. Taseen loppusumma voi muuttua vain, jos muuttuva resurssi on raha.

Muutos W:ssä voi tapahtua vain, jos se liittyy perusresurssiin. Myymällä resursseja voidaan mahdollisesti kasvattaa W:tä eli yrityksen kaikkien resurssien R yhteenlaskettua arvoa. 

Nettovarallisuusaseman muutosta tietyllä periodilla voidaan laskea W:n muutoksella periodin aikana eli resurssien arvon muutoksena tänä periodina. Vehmasen mukaan voidaan siis sanoa seuraavaa:

A single-dimensional profit P for period n is thus the change in the value of the resource set R.

Syntaktinen standarditeoria

Juttu liittyy kurssiin Laskentatoimen teoria ja IFRS 1 syksyltä 2012. Lähteenä on Petri Vehmasen luento ja luentomateriaali.

Tampereen yliopiston professori Petri Vehmasen mukaan laskentatoimen syntaktinen standarditeoria (amerikkalainen accounting theory) on luonteeltaan preskriptiivinen (normatiivinen eli säätävä tai sääntöjä antava), deduktiivinen (oletuksista päättelemällä etenevä) ja syntaktinen (strukturaalinen eli rakennetta korostava). 

Käytännössä tämä tarkoittaa siis sitä, että kyseinen teoria pyrkii ohjeistamaan, miten kulloisessakin tilanteessa tulisi menetellä. Teoria myös etenee näihin edellä mainittuihin ohjeisiin päättelemällä tehdyistä yleisistä oletuksista ja keskittyy erityisesti käsitejärjestelmään eli kielioppiin. Kyse ei silti ole empiirisiä ilmiöitä ennustavasta järjestelmästä.

Syntaktinen standarditeoria ei kehity, koska siitä ennustettavissa olevat ilmiöt ovat ristiriidassa sen kanssa, mitä käytännössä havaitaan, vaan sen takia, että sitä halutaan muuttaa. Tämä "halu" johtuu oletetusta hyödyllisyydestä päätöksenteossa ja erilaisista poliittisista pyrkimyksistä. 

Syntaktisen standarditeorian peruskäsitteet

Aikaisemmin Yhdysvalloissa ei kiinnitetty huomiota laskentatoimen tavoitteisiin, vaan korostettiin, miten laskentatoimi prosessina toimii. Myöhemmin korostettiin ko. prosessin sisältöä julkilausumalla, että kyse on taloudellisen varallisuuden mittaamisesta ja raportoinnista. Nykyisin korostetaan enemmän raportoinnin käytännön tarpeita. Tilinpäätösraportoinnin tavoitteena on tuottaa taloudellista informaatiota, joka on mm. hyödyllistä päätöksenteossa, kertoo yrityksen taloudellisista resursseista ja sen taloudellisesta suoriutumisesta sekä on hyödyllistä johdon päätöksenteon kannalta. 

Laskentatoimen edellytyksiä (postulaatteja) ovat
(1) The Entity Postulate eli entiteettipostulaatti,
(2) The Going-Concern (Continuity) Postulate eli jatkuvuuden postulaatti,
(3) The Unit-of-Measure (Monetary Unit) Postulate eli rahamääräisen "mittaamisen" postulaatti ja
(4) The Accounting Period Postulate. 

Entiteettipostulaatti tarkoittaa, että tilinpäätösraportoinnin tekijä on ympäristöstään erotettava kokonaisuus eli kirjanpitovelvollinen, esimerkiksi yritys. Jatkuvuuden postulaatin mukaan voidaan olettaa, että kyseisen raportoivan entiteetin toiminta jatkuu tilinpäätöksen jälkeenkin. Tämä oletus mahdollistaa poistolaskennan. Rahamääräisen "mittaamisen" postulaattia tarvitaan "moninaisten varallisuuserien yksiulotteista ilmaisemista varten". Neljäs, laskentaperiodin postulaatti olettaa, että tilinpäätökset laaditaan tilikausittain.

Laskentatoimen periaatteet 

1) The Cost Principle, hankintahintaisuuden periaate

Englannin kielen sana "cost" viittaa johdon laskentatoimessa kustannuksiin ja rahoituksen laskentatoimenssa menoihin. Kuten kaikki laskentatoimea vähääkään opiskelleet tietävät, menot jaetaan kuluihin ja aktiivoihin. Aktiivat tuottavat tuloa vielä tulevaisuudessakin. Kuluksi kirjattavat osuudet menoista eivät tuota tuloa enää tulevilla tilikausilla.

2) The Revenue Principle, tuottoperiaate

Englannin kielen sana "revenue" voi viitata tuottoon tai tuotokseen. Ongelmia aiheuttaa tuottojen arvostaminen (measurement of revenue). Siihen ehdotetaan yleensä ratkaisuksi joko realisoitavissa olevaa rahamäärää tai diskontattua tulonodotusta.

Toinen ongelma on tuottojen kirjauskypsyyden ongelma (timing of revenue recognition). Ratkaisu voi olla joko kertymisperiaatteen (accrual basis) noudattaminen tai talousprosessin jonkin kriittisen vaiheen, kuten esimerkiksi suoritteen luovuttamisen tapahtuminen (critical event basis).

3) The Matching Principle, meno-tulon-kohdalle -periaate

Meno-tulon-kohdalle -periaatteen mukaan kulut tulee merkitä tilinpäätökseen samalla tilikaudella kuin niitä vastaavat tuotot (cause-and-effect-relationship).

Kulut voidaan kohdistaa tuottoihin joko suoraan käyttämällä myytyjen hyödykkeiden kuluja tai suoraan vaikuttavia kuluja, kuten johdon palkka. Periodin yli vaikuttavat kulut voidaan jakaa eri periodeille kuten poistomenettelyssä toimitaan. Kaikki menot voidaan kirjata kuluiksi, ellei voida osoittaa, että niistä on tulevaisuudessa hyötyä. 

Laskentatekniikat (laskentasäännöt)

Laskentatekniikoilla tarkoitetaan konkreettisia menettelytapaohjeita jonkin tilanteen käsittelemiseksi, kuten esimerkiksi vaihto-omaisuuden arvostaminen FIFO- tai LIFO-tekniikalla.

Laskentatoimen syntaktinen standarditeoria on deduktiivinen luonteeltaan. Sen ihanteena on, että laskentatekniikat voitaisiin johtaa edellä valituista periaatteista. Käytännössä usein tekniikat joudutaan valitsemaan irrallaan samaan järjestelmään valituista periaatteista. Tästä voi Vehmasen mukaan seurata ongelmia:

"Periaatteiden ja tekniikoiden irrallisuus voi johtaa siihen, että niiden keskinäinen priorisointi voi vaihdella, jolloin voidaan päätyä ns. periaatepohjaiseen laskentatoimeen (principle-based-accounting) tai ns. sääntöpohjaiseen laskentatoimeen (rules-based-accounting)." 

Molempiin edellä mainittuihin liittyy etuja ja haittoja.

Laskentatoimi ja Saarion meno-tulo -teoria

Laskentatoimen määritelmiä

Laskentatoimella on ollut suuri merkitys jo kaukaisista ajoista lähtien. Sen määrittely ja tehtävät ovat kuitenkin muuttuneet vuosien varrella huomattavasti. Seuraavassa muutamia määritelmiä siitä, mitä laskentatoimi on (Ahmeh Riahi-Belkaoui, Accounting theory, 2004):

Accounting is the art of recording, classifying and summarizing in a significant manner and in terms of money, transactions, and events, which are, in part at least, of a financial character, and interpreting the results thereof. (AICPA 1953)

[Accounting is] the process of identifying, measuring, and communicating economic information to permit informed judgments and decisions by users of the information. (AAA 1966)

Accounting is a service activity. Its function is to provide quantitative information, primarily financial in nature about economic entities that is intended to be useful in making economic decisions, in making resolved choices among alternative courses of actions. (APB 1970)

Saarion meno-tulo -teoria

Laskentatoimen teorioiden tutkiminen ei ole Suomessakaan mikään uusi asia. Laskentatoimen professori Martti Saarion (1906-1988) kehittämä meno-tulo -teoria on maailmanlaajuisestikin arvioiden ainutlaatuinen kirjanpitoteoria. Se luetaan dynaamisiin tilinpäätösteorioihin, koska se korostaa tuloslaskentaa. Teoria on vastapaino taseyhtälöteorialle, joka korostaa tasetta ja on luonteeltaan staattinen. Kirjanpito on teorian mukaan yrityksen rahaprosessin kuvausta. (Pekka Pihlanto: Meno-tulo -teoria.)

Kirjanpito ei siis ole reaaliprosessin kuvausta. Kirjanpitoon kirjataan kolmenlaisia liiketapahtumia: tulot, menot ja rahoitustapahtumat. Näiden lisäksi saatetaan kirjata oikaisu- ja siirtoeriä.

Rahoitustapahtumat ovat eräänlaisia jäännöseriä. Ne ovat laajan kassan muutoksia, jotka eivät johdu tuloista tai menoista. Niiden nettovaikutus voittoon on siis nolla. 

Tampereen yliopiston professori, KTT Petri Vehmasen luennon mukaan Saarion teoria on syntaktinen viitekehys, ei deduktiivinen järjestelmä. Se on myös normatiivinen, ei deskriptiivinen. 

Viitekehys pyrkii osoittamaan, paljonko jakokelpoista voittoa yrittäjä on ansainnut. Saarion mukaan voittoa syntyy, kun (ostetuilla) tuotannontekijöillä valmistetut suoritteet on myyty (realisointiperiaate). Ennen realisointia on vasta mahdollisuus voittoon, mutta ei vielä voittoa.

Saarion teorian mukaan siis tilikauden tuotoiksi jaksotetaan tilikauden aikana realisoituneet tulot. Tilikauden kuluiksi taas jaksotetaan menot, jotka on tarvittu tuottojen aikaansaamiseksi (eli noudatetaan meno tulon kohdalle -periaatetta). Edellä mainitun takia pohdittavaksi jää menojen jaksottaminen. On mietittävä, miten lasketaan, kuinka suuri osa menoista on tarvittu tilikauden tuottojen aikaansaamiseksi eli kirjattavaksi tilikauden kuluiksi tuloslaskelmaan, ja kuinka suuri osa menoista on sellaisia, että ne kerryttävät tuloja myös tulevilla tilikausilla. Tulevaisuudessa tuottoja synnyttävät menot kirjataan taseeseen aktiivoiksi.

Edellä mainitusta seuraa, että kirjanpito on rahaprosessin kuvausta. Silloin ei varsinaisesti ole arvostusongelmaa, koska kaikki kirjaukset ovat monetaarisen rahan määräisiä. Tästä ajatuksesta päästään angloamerikkalaiseen kirjanpitoperinteeseen kuuluvaan hankintahintaisuuden periaatteeseen, joka on sisäänrakennettu Saarion malliin. Tästä seuraa Vehmasen mukaan se, että taseen tehtäväksi jää oikeastaan vain meno-tulon-kohdalle -periaatteen soveltamisessa auttaminen, eikä sillä esimerkiksi ole merkitystä varojen arvostamisessa.

Seuraavaksi suora, huomionarvoinen lainaus Vehmaselta:

"Menojen jakaminen kuluksi tuloslaskelmaan ja aktiivaksi taseeseen on itse asiassa vain käytännön sanelema tekninen apuväline vielä perustavammanlaatuisen ongelman ratkaisemiseksi, nimittäin sen, että juoksevasti kertyvien tulojen osalta pitäisi pystyä sanomaan, mikä osa niistä on uhrattujen menojen palautumista (kulua) ja mikä osa yritystoiminnassa tavoiteltua voittoa."

Edellä mainittu on suoraa seurausta kongruenssiperiaatteen toteuttamisesta. Se johtaa määritelmään, jossa totaalikauden voitto = totaalikauden tulot - totaalikauden menot = kaikkien myyntitapahtumien voittojen summa. Yksittäiselle myyntitapahtumalle siis pätee voitto = tuotto - kulu.

Käytännössä useina tilikausina tuottoja tuovien investointihyödykkeiden tuotot jaetaan kuluiksi ja voitoiksi soveltamalla erilaisia poistosääntöjä.

Saariota mukaillen tätä tuottojen jakamista kuluiksi ja voitoiksi voidaan teoriassa lähestyä tarkastelemalla menojen jakamista kuluiksi ja aktiivoiksi. Silloin ratkaisee se, millaiseksi oletetaan rahan aika-arvo eli käytetäänkö korkona nollaa vai jotain positiivista arvoa. Korkeampi korko tarkoittaa, että myöhemmin saatu rahasumma on vähempiarvoinen kuin nyt saatu. Se, kuinka paljon alhaisempi on myöhemmin saadun rahamääräisen suoritteen arvo kuin nyt saadun, voidaan selvittää Saarion mukaan käyttämällä kyseisen investoinnin sisäistä korkokantaa.

Alla on kaksi esimerkkiä (Vehmanen, 2012), joissa ensimmäisessä korko on nolla, toisessa se on suurempi kuin nolla. Kun korko otetaan huomioon, myöhemmin ansaittu euro on nyt ansaittua vähempiarvoisempi. Mitä korkeampi on korkotaso, sitä enemmän odottaminen maksaa.

Saario ei hyväksynyt realisoitumattomia arvonnousuja voiton osaksi, mutta talousteoria ei vaadi realisointiperiaatteen noudattamista. Talousteorian mukaan laskettaessa periodikohtaista voittoa siihen luetaan mukaan myös tulevien nettotulojen ajan kulumisen myötä lähemmäksi siirtymisestä kertyvä, toistaiseksi realisoitumaton arvon nousu. Talousteoriaa sovellettaessa päädytään annuiteettipoistoihin ja sen mukaan jokainen investointiin sijoitettu euro tuottaa yhtä paljon, sisäisen koron ilmaiseman määrän.

Toisin kuin Saarion teorian mukaan, talousteorian mukaan voittoa lisäävät kaikki tulonodotuksiin liittyvät arvonnousut, eivätkä vain toteutuneet (realisoituneet) tulot. Talousteorian mukaan myös ne arvonnousut, jotka aiheutuvat siitä, että odotettu tulo siirtyy ajan kulumisen takia lähemmäksi lisäävät voittoa. Tällöin tulonodotuksen arvo kasvaa, vaikka sen realisoitumishetki on vasta tulevaisuudessa. Tulo ei kuitenkaan välttämättä realisoidu ikinä. Erilaista suhtautumista arvonnousuihin tarkastellaan seuraavassa esimerkissä (Vehmanen, 2012):

Vain vihreällä merkityt luvut ovat voittoa Saarion mukaan. Vain realisoitunut tulon osa voi olla voittoa. Talousteorian mukaan voitto lisäävät myös kaikki tulonodotuksiin liittyvät arvonnousut.

Seuraavaksi vielä esimerkki realisointipoiston ja annuiteettipoiston vertailemiseksi. Esimerkeissä (Vehmanen, 2012) vuotuinen nettotulo on siis vakio 1.000 ja alkuperäinen investointi on 3.791.

Esimerkissä realisointipoiston on saatu kertomalla vuotuinen nettokassatulo diskonttaustekijällä. Annuiteettipoisto taas lasketaan vähentämällä nettokassatulosta voitto. Voitto on sitoutunut pääoma kerrottuna sisäisellä korkokannalla. Esimerkiksi vuonna 1 annuiteettipoisto on 1.000 - (3.791 x 0,1) = 621.

Realisointipoistoa sanotaan degressiiviseksi, koska vakiosuuruisten vuosituottojen tapauksessa se johtaa alenevaan poistosarjaan. Annuiteettipoisto taas on progressiivinen, sillä samassa tilanteessa poistosarja on nouseva.

Jos nettotulosarja kasvaa riittävän nopeasti, voi realisointipoistokin kuitenkin johtaa nousevaan poistosarjaan. Toisaalta, jos nettotulosarja alenee tarpeeksi nopeasti, voi annuiteettimenelmän mukainen poistosarja olla laskeva.

Kaikki degressiiviset poistomenetelmät johtavat muuttuvaan sitoutuneen pääoman tuottoprosenttiin silloinkin, kun toteutuvat nettokassavirrat ovat täysin ennusteen mukaisia. Tämä on ristiriidassa nettonykyarvon ja sisäisen koron laskennan kanssa.

Seuraavassa esimerkissä (Vehmanen, 2012) realisointipoisto johtaa kasvavaan sitoutuneen pääoman tuottoprosenttiin, vaikka sisäinen korkokanta on vakio. Tämä voi johtaa illuusioon paranevasta kannattavuudesta:

Vertailun vuoksi annuiteettipoistoa käytettäessä tuottoprosentti (ROI) pysyy vakiona:

Saarion teorian nykyinen anti

Saarion meno-tulo -teoria ei ole enää hyvän kirjanpitotavan lähde kuten se oli ennen. Sillä on silti Vehmasen mukaan merkitystä ainakin välillisesti joissakin tapauksissa:

- Pedagogisesti se on yksi parhaista tavoista tutustua kirjanpitoon. 

- Kansallisen kirjanpitolain terminologia pohjautuu edelleen monilta osin meno-tulo -teoriaan: esimerkiksi käsitteet meno, tulo ja rahoitustapahtuma. 

- Kansallinen verolainsäädäntö perustuu edelleen meno-tulo -teorian mukaiseen ajatteluun.

Meno-tulo -teorian selkeydestä huolimatta nykyisin IFRS-maailmassa on siirrytty enemmän taseyhtälöteorian suuntaa. Nykyään tase ja omaisuuslaskenta korostuvat. Rahoitusmarkkinoiden kasvanut merkitys on johtanut siihen, että tilinpäätöksessä on kerrottava enemmän yrityksen arvoon vaikuttavista tekijöistä. (Pekka Pihlanto). Arvostamisessa on luonnollisesti aina omat haasteensa.